Tuulen viemää

Eipä ollut ihan yhtä hieno kesäsää tänään kuin eilen - vettä ripotteli vähän kerrassaan pitkin päivää ja tuuli oli melko kova, mutta eipä tuo hirveästi menoa haitannut.

Aamulla taas kerran asiointia yliopistolla, tällä kertaa kopiokortin ostoa ja papereiden kopioimista, pitää vielä yhdessä virastossa käynti hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Helpommalla varmasti pääsen kun teen sen ennen luentojen alkua kun nyt olen vielä aamupäivisin vapaalla. Joka tapauksessa on siis käytävä maahanmuuttovirastossa, ja sinne pitää olla mukana iso nippu papereita ja todistuksia, alkuperäisinä ja kopioina. Innolla odotan, puuttuuko jotain, että pääsen sitten varmasti uudestaan seikkailemaan sinne…

Iltapäivällä olin sitten turistina (taas), ja kävin Donauturmissa. Nimi on siis suomeksi jotakuinkin Tonavan torni, se varmaan kertoo jo jotain. Hissillä menin ylös näköalatasanteelle, se oli 150 metrin korkeudessa. Pikkasenko siellä tuuli! Pelotti aivan älyttömästi, että kuvia ottaessa tarttuu tuuli kännykkään, ja se on sitten sen lorun loppu. Mutta onneksi ote piti. Tarttui se tuuli kyllä ihan hyvin takkiinkin, ja työnsi mukanaan, mutta sen verran hyvät kalterit oli vedetty koko tasanteen ympäri, että itseni puolesta en ihan hirveästi pelännyt. Näköala oli joka tapauksessa hieno, vaikka nyt vähän pilvistä olikin.

Donauturmissa oli myös se hyvä puoli, että törmäsin siellä yhteen sveitsiläiseen, minua vähän vanhempaan naisturistiin, joka pyysi ottamaan kännykällään kuvan itsestään, ja otti sitten vastavuoroisesti myös miusta kuvan. Alettiin siinä sitten vähän jutella, ja päätettiin että kun kummallakaan ei ole mitään erikoisia suunnitelmia, niin jatketaan sitten samaa matkaa. Mentiin metrolla Stephansdomiin, eli täkäläiseen isoon tuomiokirkkoon. Se on kyllä aika hieno, holvikaaret ja lasimaalaukset ja muut, mutta sitä tunnelmaa vähän pilaa, että se on ihan tupaten täynnä turisteja. Jotenkin mie tykkäisin, jos siellä olisi vähän rauhallisempi tunnelma, eikä salamavaloja räiskyisi ihan koko ajan. Pällisteltiin siellä sisällä hetki, ja mentiin sitten vielä yhdessä syömään pastat yhteen trattoriaan ihan lähellä sitä kirkkoa. Oli ihan mukava tuolleen spontaanisti hengailla uuden tuttavuuden kanssa, tuli vähän Interrail-reissu mieleen. (Nyt kun ajattelen, niin silloinkin kävin Amsterdamissa syömässä pastaa yhden hostellituttavuuden kanssa. No mikäs siinä.)

Nyt alkaa jo vähän kerrassaan tutustua myös asuntolakavereihin, ainakin näihin neloskerroksen porukoihin. Aamupalalla ja nyt illemmalla teekupposen hakureissulla tuli esimerkiksi ihan hyvä tovi jutusteltua muutamien muiden tyttöjen kanssa.

Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä on sellainen olo, että kyllä tämä tästä alkaa sujua ja että vielä mie tänne kotiudun. Nyt kun on ollut aika mukava päivä, niin ei edes tunnu että olisi ihan kamala koti-ikävä. Näköjään juuri touhuamalla paljon ja juttelemalla ihmisten kanssa siitä pääsee suhteellisen helposti yli. Pitääpä muistaa tämä, kun seuraavan kerran alkaa ikävä vaivata!