Melkein perillä!

Sanotaanko näin, että koko päivän kun matkusti, niin välitön hotellikuolemahan tässä iski heti kun hostelliin pääsi. Onneksi hain evästä jo matkalla, olisi muuten jäänyt hakematta jos nyt pitäisi lähteä. Toisekseen tuo miun hemmetinmoinen muuttokontti ei edes mahdu mihinkään säilytyslokeroon, että ei tästä hyvin pitkäksi aikaa oikein pääsisikään lähtemään.

Viime yönä ei jotenkin jännästi oikein meinannut uni tulla, ei vaikka pääsin eilisiltana oikein kunnon suomalaiseen saunaan vielä kerran ennen lähtöä.  Lentokentältä oli pakko ostaa laatikko Halvan Salmiakkiruutuja ja Lakumattoja, ihan vaan siltä varalta että tulee hirveä salmiakintuska ja koti-ikävä. Helsingistä Riikaan lennettiin pikkusella ”sillipurkilla”, niin kuin ainakin meillä kotona näitä pikkuisia propellikoneita nimitetään. Päästiin ilmaan, ja kutakuinkin heti sen jälkeen alettiin laskeutua, matka-aika viisikymmentä minuuttia.

Riiassa oli sitten vuorossa matkan selkä- ja istumalihasten osalta haastavin osuus: Wienin jatkoyhteyden odottaminen. Sellaiset neljä ja puoli tuntia oli odotusaika, mutta yllättävän rattoisasti se loppujen lopuksi meni, kun kävi vähän kiertelemässä kauppoja ja lueskeli lehtiä. (Syyskuun Cosmopolitanissa oli muuten sivumennen sanoen aiheeseen liittyvä kolumni. Siinä kirjoitettiin, että vaikka tuntuu haikealta jättää kaikki ja lähteä ulkomaille opiskelemaan, ja vaikka edessä on itkuisia Skype-puheluita ja itsesääliä, niin menettämällä saa enemmän kuin itsepintaisella säilyttämisellä. Aika hyvin sanottu, toivotaan että pitää paikkansa.) Sitten lopulta kun koneeseen päästiin, ihan ajallaan onneksi, toisin kuin viereiseltä portilta takaisin Helsinkiin matkalla olevat, sekin matka vain hujahti torkkuessa.

Lentokentältä tulin sukkulabussilla, oli kyllä mukava ja helppo, ei tarvinnut kuin heittää tavarat kyytiin ja hups vaan olinkin kohta Westbahnhofin edessä, ja siitä meni vain pari askelta hostellille. Ja täällä sitä nyt yläsängyllä istuskellaan. Voipi olla että kohta on uniaika, sen verran kovasti tuntuisi tuo tyyny päätä puoleensa vetävän. Huomenna matkanteko jatkuu heti aamusta asuntolalle ja kohti uusia haasteita!

ps. Täällä on kesä vielä, seitsemän maissa bussin mittari näytti 21 astetta. Hieman oli lämmin, kun tietysti miulla oli takki ja villatakki ja useampi pusero päällä, ihan vaan siksi että pelkäsin niitä painorajoja. (Ja sekin oli turha pelko, koska iso laukku painoi 19,2 kiloa, eli helposti alle 20kg, ja käsimatkatavaraa ei edes punnittu. Aika tyypillistä.)