Eilen perjantaina kävin kurkistamassa, miltä miun tuleva
opinahjo eli Zentrum der Translationswissenschaft
oikein näyttää. Olihan se ehkä pienoinen pettymys, kun vertaa Wienin yliopiston
päärakennukseen, joka siis on hieno ja vanha mutta remontoitu niin että se ei
tunnu vanhalta, kun taas se käännöstieteen laitos on vähän harmaan ja ihan rehellisesti
vanhan oloinen. Mutta ainakin mie nyt tiedän missä se on ja miten sinne pääsee,
ja eiköhän sekin rakennus ihan asiansa aja. Ensi viikolla on taas ohjelmassa
mennä sinne, kun siellä pidetään infotilaisuus vaihtareille.
Suoraan sanottuna olen kyllä jo ihan valmis aloittamaan
koulun, nyt kun alkaa olla kohta viisi kuukautta siitä kun olen viimeksi mitään
opiskellut. Ja jotenkin miusta tuntuu, että kun nyt pääsisi oikeasti kiinni
arkeen, niin saisi päivistä vielä vähän enemmän irti. Jotenkin mie vähän jo
kaipaan normaalia arkeakin, vaikka onhan se tietysti ihan mukavaa olla
turistina ja tutustua kaupunkiin kaikessa rauhassa.
Eilen illalla oli sitten pakko pitää pieni Suomi-ilta, ja
kattoa Vain elämää netin kautta. Tähän katselukokemukseen kuului myös vähän
lentokentältä ostettua salmiakkia ja lakumatto. Tuntui jotenkin hyvältä, kun
sai kokea pienen palan jotain tavallaan tuttua ja suomalaista, kun täällä on
kaikki koko ajan niin uutta ja kuitenkin vähän erilaista. Miun elämässä on
viimeisen viikon aikana muuttunut tosi paljon ja tosi nopeasti - uusi maa, uusi
kaupunki, uusi kämppä, uusi asumismuoto, uusi koulu, uusi puhelinnumero. Ja
melkeinpä kaikki vanha jäi Suomeen. Liekö tuo nyt hirveän suuri ihme, että
joskus on vähän eksynyt olo, mutta ylivoimaisesti suurimman osan ajasta mie
suhtaudun näihin muutoksiin sellaisella asenteella, että kaikki on vain
tottumuskysymys.
Tänään oli sitten oikeasti turistipäivä, mikä tarkoittaa
siis sitä, että huristelin julkisilla ympäri kaupunkia muutamiin kartasta
valittuihin paikkoihin, tällä kertaa enemmän turistipaikkoihin enkä niinkään
ns. ”hyödyllisiin” paikkoihin asioita hoitamaan, niin kuin aiempina päivinä on
lähinnä tullut tehtyä.
Aamupäivällä lähdin kurkistamaan, millainen meno oli Naschmarktilla. Siellä oli siis ihan
sellainen perustori, missä oli ruokaa joka lähtöön, pieniä ravintoloita,
tavallista torikrääsää eli huiveja ja paitoja sun muuta, ja torin loppupäässä
oli myös iso ulkokirppari. Paljon siellä oli kyllä katseltavaa ja haisteltavaa
ja maisteltavaakin, vaikka en mitään ostanutkaan. Erityisesti jäi mieleen yksi
koju, jossa myytiin venäläisiä leivonnaisia: siellä oli ihan päivänselviä
kukkosiakin myynnissä. Lisäksi siellä oli paljon kojuja, joissa myyttiin
turkkilaisia herkkuja, kuivattuja hedelmiä ja makeisia ja vastaavaa. Ja torin laidalla oli hienoja taloja.
Koska tänään oli niin hieno ilma, kävin illalla vielä Praterissa. Mie tiesin, että siellä on
iso maailmanpyörä ja joitakin huvipuistolaitteita, ja odotin jotain ihan
perustivolisettiä. Olin väärässä. Prater on ihan oikea huvipuisto, ei mikään
valtava, mutta laitteita on aika monenlaisia ja suhteellisen paljon. Siellä oli
kyllä näkemistä vaikka millä mitalla. En mennyt laitteisiin (tällä kertaa, ehkä
joskus toiste vielä), mutta sorruin kyllä ostamaan huvipuistoruokaa, ja söin
yhden suklaakuorrutetun hedelmävartaan. Laitteista erikoisin minun mielestä oli
kyllä hevoskaruselli, jota pyörittivät oikeat ponit.
Hirveän paljon täällä Wienissä on kyllä näkemistä, suorastaan
niin paljon että on vähän vaikea miettiä, minne oikein seuraavaksi lähtisi tai
mitä haluaisi tehdä. Enkä mie aina välttämättä tule edes ajatelleeksi tai tiedä
mitä kaikkia mahdollisuuksia onkaan olemassa. Mutta sanotaanko näin, että joka
päivälle on kyllä reilusti ollut kokemista ja näkemistä, ja illalla on
väsyttänyt ihan riittävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti