Klara Vappen!

Nyt kun täällä alkaa kello tikittää puolta yhdeksää, Suomessa se näyttää puolta kymmentä, ja mie epäilen, että siellä alkaa porukka pikkuhiljaa olla jo ihan hyväntuulista. Varsinkin jos ovat vapun juhlistamisen perinteisesti jo alkuiltapäivästä aloitelleet. Meikäläisellä sen sijaan on tänä vuonna vähän rauhallisempi vappuaatto.

Aamu alkoi jumpalla, ja siitä sitten kouluun. Koulussa huomasin, että matkakortti ja lompakko olivat jääneet kotiin. Vaikka olin aamulla huomaamattani tullut käytännössä pummilla metrolla yliopistolle, en millään uskaltanut ottaa sitä riskiä, että olisin tehnyt saman kotiinpäin - kävelyhommiksi meni. Mikä otti aika pahasti pannuun, koska olin ottanut mukaan vain superkevyen lounaan, käytännössä välipalan, ajatuksena että käyn iltapäivällä kotimatkalla kaupasta jotain tukevampaa. Eihän siitä ilman sitä kukkaroa mitään tullut, ja kävellen kesti huomattavasti pitempään ennen kuin sain ruokaa. Väsynyt ja nälkäinen ei ole hyvä yhdistelmä, mutta onneksi sää oli edes semihyvä, niin kävelylenkki itse asiassa vähän piristi, sen sijaan että olisin ollut kiukkuinen.

Universumi osoitti kuitenkin, että elämässä on kuitenkin joku tasapaino, koska vaikka päivällä en mennyt niin kuin Strömsössä, miulla kävi hyvä tuuri alkuillasta. Lähdin ostamaan kesäkenkiä, ja ihan sattumalta kenkäkaupassa oli just tänään -20% kaikista kengistä. Eikä siinä vielä kaikki - kun menin ruokakauppaan, miun edessä kassajonossa olevalla naisella jäi yli tarroja, joilla sai ruokatavaroista -25%, ja hän ystävällisesti lahjoitti ne miulle - mikä tietysti kevensi miun viikonlopun ruokalaskua ihan kivasti.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että miun elämä on tällä viikolla ollut aika tapahtumaköyhää, jos viikon ainoan postauksen anti on tämä. Opimme myös sen, että miun vappuaatto on tänä vuonna vähemmän glad ja enemmän klar (vaikka ne eivät toisiaan poissulkevia määreitä olekaan), jos miulla on aikaa jauhaa tällaista soopaa. Miun vapun juhlistaminen tapahtuu vasta huomenna, kun käyn ostamassa leipomosta munkin, ja menen iltapäivällä kavereiden kanssa Praterille. Sitä ennen vietän rauhallista iltaa ja huomisaamuna nukun pitkään (lue: ehkä yhdeksään). 

Kesälauantai

Enpä muista että olisin kovin usein voinut Suomessa huhtikuussa sanoa että onpa kesäinen sää. No, täällä sellainenkin on näköjään mahdollista: 25 astetta ja pilvetön taivas, eli eipä siitä hyvin paljon kesäisemmäksi enää pääse. Tosin se tuo tietysti mukanaan muutaman ongelman, lähinnä sen että on niin kirkasta, että silmät vuotaa välittömästi, toisekseen palaneet posket ja korvanlehdet. Mutta onneksi on keksitty aurinkolasit ja aurinkorasvaa. (Ja onneksi mie olen vihdoin saanut hankittua molemmat!)

Itävallassa ja varsinkin Wienissä ja sen ympäristössä on ihan järjetön määrä linnoja ja palatseja, ja vaikka aika moni on miun listalta jo ruksattu nähdyiksi, niin muutamia käymättömiä vielä löytyy. Eilen käymättömien lista lyheni taas yhdellä, kun Schloss Hof siirtyi nähtyjen joukkoon. Hof on yksi niistä monista keisarillisista vapaa-ajan linnoista, tunnin matkan päässä Wienistä, ja siihen kuuluu myös iso barokkipuutarha ja muutenkin isot tilukset. Siellä on sitten vaikka mitä: tallia ja muuta talousrakennusta, joista osa on muutettu kahviloiksi ja ravintoloiksi, Orangerie eli yhdenlainen kasvihuone, johon kuninkaalliset keräsivät sitruspuukokoelmaansa, ja eräänlainen pieni kotieläinpuisto. Se eläinpuisto vaikuttaa ihan perussetiltä, on lampaita, vuohia ja poneja, mutta oli kyllä aikamoinen yllätys, että siellä oli myös kameliaitaus. Kameli ei todellakaan ole ihan ensimmäinen elukka, jonka odottaisi tulevan tuollaisessa linnassa vastaan, varsinkaan Itävallassa!  

Illalla lähdin kannustamaan asuntolakaveria, joka esitti vatsatanssia yhdessä vähän vaihtoehtoisessa illanviettopaikassa. Se oli ihan jännä konsepti, se oli ikään kuin julkinen olohuone, jonne kuka vaan pääsee ”alivuokralaiseksi” parilla eurolla yhdeksi illaksi. Siellä oli sitten erilaisia esityksiä, musiikkia ja tanssia ainakin eilen. En olisi kyllä omin päin osannut mennä, oli vähän hipsterihkö paikka, mutta musiikki oli hyvää ja kaveri tanssi hienosti.

Nyt pitäisi sitten perehtyä ohjemistolokalisoinnin, konekääntämisen, termipankkien ja käännösmuistien ihmeelliseen maailmaan ainakin siinä määrin että pääsee tentistä ensi viikolla läpi. Tai mieluiten siinä määrin että tajuaisikin jotain, koska saattaa hyvin olla että niistä voisi olla vielä tulevassa elämässä jotain hyötyäkin… 

Salmiakkia ja ruisleipää

Kun ruokalistalla on iltaruuaksi ruisleipää ja jälkkäriksi salmiakkia, se voi tarkoittaa vaan yhtä asiaa: Suomen tuliaisia! Viime viikonloppuna olivat nimittäin vanhemmat ja nuorin sisko käymässä, ja heidän (plus leivän leiponeen mummon - onko mitään ihanampaa kuin kotona tehty ruisleipä??) ansiostaan saa tänään nauttia harvinaisia herkkuja.

Oltiin koko kööri yötä sellaisessa loma-asunnossa vähän matkan päästä miun luota, koska sattuneesta syystä asuntolassa ei ihan valtavasti tuota majoituskapasiteettia ole. Päivät meni shoppaillessa, hyvää ruokaa syödessä ja nähtävyyksiä katsellessa.

Itsekin pääsin johonkin uuteen paikkaan, nimittäin käytiin siskon kanssa katsomassa Spanische Hofreitschulen eli espanjalaisen hoviratsastuskoulun esitystä. Siihen liittyi hyvin koulutettuja hevosia ja taitavia ratsastajia, ja hienohan se oli. Ainoa vaan, että en ollut ottanut huomioon/muistanut, että miehän olen allerginen hevosille - jotenkin se kuitenkin juolahti yhtäkkiä mieleen vähän ennen esityksen alkua, kun nenä alkoi vuotaa ja silmiä kutitti…  Aika hauska oli myös Steiermarkdorf eli Steiermark-teemaiset markkinat Rathausplatzilla. Tunnelma oli stereotyyppisellä tavalla itävaltalaisempi kuin Wienissä ikinä, eli lederhoseneita, dirndlejä, olutta, brezeleitä, kokonainen paistettu sika jne. jne.

Sunnuntain hyvä sää mahdollisti aika mahtavan näköalan Schönbrunnin Gloriettesta ja mukavan iltapäivän Praterilla, muutamaan huvipuistolaitteeseenkin ehdittiin (Praterturm, eli se maailman korkein kiikkukaruselli, ja Space Shot, joka toisin kun Lintsillä ammuttiinkin sinne ylös täysin yllättäen peräti kolmesti…)Lisäksi kierrettiin tietenkin ne perinteiset hofburgit, stephansdomit ja parlamentit.

Oli tosi mukavaa nähdä loputkin perheestä, nyt kun koko sakki on vuorollaan päässyt käymään tässä keväällä Wienissä. Reilun kuukauden päästä on sitten taas miun vuoro käydä kotona. Mutta oli kyllä kiva päästä vähän pätemään ja esittelemään turisteille kaupunkia. Kyllä mie melkein väittäisin että osaan jo olla täällä kuin kotonani!

Jäätelökesä

Ei ole pitkä aika kun laitoin niitä lumikuvia, mutta nyt on kyllä ihan toinen ääni kellossa. Nyt on ollut muutamana päivänä todella mukava sää, ja on saanut nauttia auringonpaisteesta. Tänään on suorastaan helle, varmaan yli 20 astetta ellei peräti lähemmäs 25 astetta lämmintä.

Aamulla menin koululle hyvissä ajoin, kävelin koko matkan kun oli nätti ilma ja aikaa, ja luin vielä puistossa tunnin ennen luentoa. Pääsin etuajassa, kun viimeinen luento oli peruutettu, taas kerran kävelin kotiin että sain nauttia säästä. Totesin että mustissa legginsseissä oli kuuma, ja että kaikki umpinaiset kengät hiostavat tällä kelillä ihan hulluna. Takkia en ole käyttänyt yllättäen koko päivänä.

Mutta päivän kohokohta oli kyllä se, että kotimatkalla tein varikkopysähdyksen jäätelökahvilassa ja nappasin mukaan keksimurujäätelötuutin yhdellä pallolla. Ei siitä kyllä pääse mihinkään, että kesän ensimmäinen jäätelö maistuu aina ihan taivaalliselta.

Hieman on sellainen jännä olo, että pitäisi just nyt syödä kaikki maailman jäätelö ja olla päivän joka ikinen aurinkoinen minuutti ulkona. Ihan kuin koko ajan kolkuttaisi takaraivossa sellainen pieni pelko, että nämä ovat koko kesän ainoat aurinkoiset päivät - kuulostaisi aika perisuomalaiselta pelolta. Tai ehkä se johtuu vaan siitä, ettei tällaista säätä ole ihan äsken (lue: viime kesän jälkeen) ollut, mikä selittäisi sen, miksi myös itävaltalaiset tuntuvat ihan samalla hullaantuvan.

Mutta totuus on se, että kesä on vasta tulossa, ja täällä Wienissä se on kuulemma todella hikinen. Mie en tiedä miten mie selviän kesäkuusta, jos jo nyt on näin lämmin. Varsinkaan jos koekaudelle sattuu kammottava helle… Mutta se on sen ajan murhe.

Kahlenberg/Leopoldberg

Tänään oli ensimmäinen oikeasti jatkuvasti aurinkoinen päivä vajaaseen kahteen viikkoon. Siis sillä lailla aurinkoinen että taivas on pilvetön eikä säännöllisin välein löydy jostain vielä joku pieni raekuuro tai sadepilvi. Sen lisäksi oli miun kokemuksen mukaan vuoden ensimmäinen ihan oikeasti kesäinen, ei vain keväinen päivä, koska lämmintä oli auringossa ihan kiitettävästi. Radiossa kehuivat että Wienissä olisi 16 astetta, se kuulostaa ihan todellisuutta vastaavalta. (Tässä kohtaa pitäisi varmaan jättää mainitsematta, että lännemmässä oltiin jo kahdessakympissä…)

Vietin tämän päivän siis ulkona. Muisto pääsiäissuklaista painoi vielä sen verran raskaana takaraivossa, että päätin harrastaa vähän liikuntaa, vaikka jumpat ovatkin lomalla, ja lähdin heti aamupäivästä kiertämään taas yhden Stadtwanderwegin, tällä kertaa numeron 1 Kahlenbergillä, pituus 11 kilometriä ja korkein kohta 434 metrissä, plus että mie vähän pidensin sitä keskeltä osalla Stadtwanderwegiä nro 1a. Ihan vaan siksi koska sää oli niin hyvä, jalat vielä kantoivat ja miulla oli aikaa.  Ja onneksi pidensin, koska parhaat näköalat olivat juuri sen 1a:n puolella (mutta toisaalta myös jyrkimmät ylä- ja alamäet). Tiedossa oli, että Kahlenbergiltä on hyvät näkymät Wieniin, olin kuullut että sieltä näkee koko kaupungin, mutta jos ihan rehellisiä ollaan, siitä viereiseltä vuorelta, Leopoldsbergiltä, oli paremmat maisemat.

Ei pääse Suomessa ihan joka päivä tuollaisiin maisemiin kävelemään. Joskus mie vielä käyn taas alpeilla, ja teen jonkun ihan kunnon vuoristovaelluksen, mutta ei voi kiistää etteikö tuo Kahlenberg/Leopoldsbergin seutu olisi aika upea, varsinkin tällaisella säällä kuin nyt: kyllä ne nimittäin Huhmarisvaaran tai Ristivaaran tai Hikivuoren rinnalla ihan semikorkeita nyppylöitä on, vajaa satakunta metriä korkeampia kuin Koli. Lisäksi siellä on aika mukavan näköisiä viiniviljelmiä, jotka oikeastaan aika nätisti kehystää niitä näkymiä alas kaupunkiin. Kaupunki on tässä myös aika tärkeä pointti, koska vaikka katselisi maisemia Kolilla tai jollain korkeammalla tunturilla Lapissa, niin siellä se maisema koostuu jostain ihan muusta kuin kaupungista. Luonnonmaisema on vähintään yhtä upea, mutta on siinäkin kyllä jotain, kun katselee tuolla tavalla ylhäältä alas tällaiseen isoon kaupunkiin, joka jatkuu ja jatkuu vaan niin kauas kuin silmä kantaa. Molemmat ovat eri tavalla kauniita.

Monessa suhteessa oli oikein onnistunut reissu. Kroppa kiittää kun sai vähän, tai vähän enemmänkin liikuntaa, raitista ilmaa ja kunnolla D-vitamiinia, ja sielu kiittää kun pääsi vähän metsään ja luontoon ja sai nauttia hienoista maisemista ja auringonpaisteesta. Nyt on kyllä erinomaisen hyvä fiilis. Ennen kun lähden kotiin niin pitää kyllä käydä tuolla vielä uudestaan, mahdollisesti koittaa höynäyttää jokunen kaveri mukaan, tehdä sinne vaikka piknik. Mutta mieli tekisi ehdottomasti mennä toisenkin kerran. 

Olen (ulko)suomalainen

Kun mie olin pieni, meidän äiti ja iskä kävivät aina vaalipäivänä äänestämässä Koveron nuorisoseurantalolla. Mie muistan, että myö mentiin sinne useamman kerran koko kööri, meidät kakarat istutettiin rattikelkan tai potkurin kyytiin, ja meidän piti odotella sen aikaa kun äiti ja iskä kävivät vuoron perään äänestämässä. Sen jälkeen mentiin takaisin kotiin, ja iskä sanoi että nyt keitetään vaalikahvit. Sitten kun mie täytin kahdeksantoista ja sain ensimmäistä kertaa itse äänestää samassa paikassa, minnuu ei kyllä enää vedetty pulkalla NS-talolle. Ja seuraavissa vaaleissa äänestinkin jo Tampereella, ja sitä seuraavissa ennakkoon Joensuun Prismassa.

Mutta tänä vuonna oli vielä vähän eri meininki. Nyt mie en ole Suomessa ollenkaan, vaan pääsin kokemaan hyvin perustavanlaatuisen ulkosuomalaiskokemuksen: suurlähetystössä äänestämisen. Miun päähän on porukoiden ja ysiluokan yhteiskuntaopin opettajan kautta iskostunut se ajatus, että äänestämässä on käytävä, kiinnosti tai ei. Ihan sama ketä äänestää, kunhan käy jotain raapustamassa sinne lappuun, ei ole niin paha rasti ettei sitä voisi aina silloin tällöin käydä tekemässä. Mutta jotenkin miulla oli tänä vuonna erityisen palava into käydä, ei sen takia että olisin jotenkin normaalia kiinnostuneempi politiikasta, vaan sen takia että mie halusin ehdottomasti kokea sen ulkomailla äänestämisen. Ei tällä haavaa ole tiedossa että asuisin taas ihan kohta ulkomailla, saatikka sitten että vaalien aikaan.

Ei kannata kysyä miksi se miusta tuntui niin erikoiselta, en mie tiedä. Eihän se oikeastaan käytännössä eronnut millään tavalla ennakkoäänestyksestä vaikka Prisman tai Citymarketin aulassa, mutta kyllä se silti tuntui erilaiselta.  Mutta jos pitäisi veikata, niin siinä oli ehkä sitä samaa taka-ajatusta, mikä oli myös niillä suomalaisen koulun joulumarkkinoilla Klosterneuburgissa. Kun mie toimin täällä niin kuin ulkosuomalaiset, eli käyn suomalaisilla joulumarkkinoilla ja äänestän suurlähetystössä, mie tavallaan ”tunnustan väriä”, tässä tapauksessa sinivalkoista sellaista, vaikka olenkin kaukana kotoa. Se ei ehkä ihan tarkkaan ottaen kuulu kieliharjoittelun ideaan, nyt kun olisi ajatus oppia itävaltalaisesta kulttuurista, eikä niinkään vaalia suomalaista, mutta minkäs teet - se, että mie asun täällä, ei tee miusta itävaltalaista, vaan mie olen edelleen suomalainen, niin kuin passissa lukee.  

Luultavasti minua ei kyllä virallisesti luokitella ulkosuomalaiseksi, kun miun vakituinen osoite on vielä Joensuussa, ja olen täällä vain väliaikaisesti. Mie olen kyllä aina halunnut asua ainakin vähän aikaa ulkomailla, ihan vaan kokeillakseni, ja nythän se haave on toteutunut. Ja olenhan mie vähän päässyt flirttailemaan ulkosuomalaisuudenkin kanssa, nyt kun olen käynyt suurlähetystössä äänestämässä. Ja vaikka mie tiedän melko varmaksi, että seuraavat kolmisen vuotta menee Tampereella opintoja lopetellessa, mistäs sitä koskaan tietää, mitä sen jälkeen tapahtuu. Ehkä mie asun ja äänestän ulkomailla vielä joskus toisenkin kerran. 

Pääsiäistunnelmia

Se olisi nyt pääsiäismaanantai, ja lomaa vielä viikko jäljellä. Pakko kyllä sanoa, että vaikka Tampereen yliopistossakin aika anteliaita noiden lomien kanssa ollaan, niin täällä tämä kevätlukukausi on kyllä yhtä lomaa loman perään. Ei sillä että valittaisin, mutta onhan se nyt vähän hassua. Siitä huolimatta pääsiäisviikonloppua on vietetty hyvin rennoissa merkeissä, huilien ja suklaata syöden.

Eilen piti pääsiäissunnuntain merkeissä olla Praterilla, eli siellä huvipuistossa jotain pääsiäisriehaa, ja läksin kattomaan mitä siellä oikein tapahtuu. No ei siellä mitään kauhean erikoista kyllä tapahtunut, olihan siellä porukkaa, laitteet käynnissä ja karnevaalimeininkiä, mutta ei mitään erityisen pääsiäismäistä. Jos ei lasketa niitä paria pääsiäispupua, joita siellä pyöri. Saattoi tietysti olla, ettei sitä pääsiäistunnelmaa varsinaisesti ainakaan auttanut, että sää oli taas vähän mitä oli. Jotenkin tämä Wienin sää ei ole viime aikoina yhtään osannut päättää miten päin se olisi: yhtenä hetkenä paistaa aurinko, sitten sataa rakeita, kohta tuulee niin vietävästi että kun sopivasta kulmasta takkiin puuska tarttuu niin meinaa koko eukko lentää kanveesiin. Ja sitten kolmen minuutin päästä paistaa taas niin kauniisti, siihen asti että seuraava lumi-/räntäkuuro sattuu kohdalle.

Tänään uhmasin tuota oikuttelevaa säätä, ja lähdin kävelemään yhden niistä Wienin Stadtwanderweg -lenkeistä, eli niistä vaellusreiteistä joita täällä on yhdeksän kappaletta. Tällä kertaa valitsin tasamaata, ja kävelin yhden 13 kilometrin lenkin, joka meni juurikin siellä Praterin puistossa. Paitsi että tuntuu vähän väärältä sanoa sitä puistoksi, koska se on kuitenkin aivan jäätävän iso ja paikoittain melkein metsää, mutta silti. Ja miulla kävi tuuri, oli jopa ajoittain käyttöä aurinkolaseille! Sen muutaman minuutin räntäkuuron voikin sen ansiosta sitten melkeinpä unohtaa… Mutta kyllä se on niin että kolmisen tuntia raitista ilmaa ja vähän auringonpaistetta tekee kyllä hyvää, ja maalaislapsi nautti, kun pääsi pitkästä aikaa melkein metsään. Se vihreä peikko, joka oli kateellinen, kun perhe raportoi käyneensä makkaranpaistoretkellä saaressa, sai sentään vähän jotain korviketta.

Yksi asia minua jäi kuitenkin todella pahasti vaivaamaan. Mie en ymmärrä, miksi siellä Praterilla (ja itse asiassa aika monessa muussakin paikassa täällä) kasvaa puihin lehdet sellaisina palloina? Ne alkaa vihertää vaan tietyistä kohdista, ja ne lehden alut ovat aina sellaisen pallon muodossa, kun taas oksat muuten on ihan paljaita. Lieneekö se joku sille puulajille tyypillinen ominaisuus, en tiedä, ei ole mitään hajua mikä puu se on. Mutta onhan se aika jännän näköistä.

Kevään lähestyminen tuo mukanaan yhden vääjäämättömän tosiasian: kesä on tulossa, ja se tarkoittaa että täältä pitäisi lähteä kohta kotiin. Asuntolapaikalla on kahden kuukauden irtisanomisaika, ja miunhan piti jo käydä hakemassa valmiiksi se lomake sitä varten. Se on kyllä vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta minnuu ei ihan valtavasti haittaa lähteä täältä asuntolasta, koska tämä nyt on vähän mitä on. Ei omaa huonetta, paperinohuet seinät joiden läpi kuuluu kovaa ja selkeästi naapurin skypetys kymmenen jälkeen illalla, ihmiset jotka eivät älyä laittaa jääkaapin ovea kuunnolla kiinni niin että se koko roska ja varsinkin kaikkien ruuat lämpenee jne. Ja totta kai miulla on jo vähän ikävä Suomen kavereita, ja onhan se kiva olla lähempänä perhettä ja sukulaisia. Mutta toisaalta Wienistä kyllä vähän haittaa lähteä, koska tämä on yksi maailman ihanimmista kaupungeista ja täällä olisi varmasti koettavaa ja nähtävää useammaksikin eliniäksi, eikä sitä kaikkea ehdi millään vajaassa kolmessa kuukaudessa. Ja mie tiedän jo nyt, että miulle tulee kotona Wienin kavereita ikävä. Mutta sellaista se on, sehän tiedettiin tänne lähtiessä että niinhän siinä tulee käymään. Ei siinä auta muu kuin ottaa ilo irti vaihdosta vielä kun voi.

Takatalvi (Tämä ei ole aprillipila)

Kävin saattelemassa siskon lentokentälle aamulla aikaisin. Kun olin ratikassa tulossa takaisin, alkoi taivaan täydeltä tulla rakeita. Ihan järkyttävän kammottava sää, ei enää kauhean keväinen, maa oli ihan valkeana. Ja tietysti juurikin silloin kun ei yhtään tee mieli kävellä, ratikkalinjalla on joku sähkövika, eikä se menekään sinne minne pitää vaan kääntyi keskustaan päin. Jos ei olisi tullut rakeita ja räntää vaakasuoraan, ja miulla olisi ollut jotkut muut kuin kesäkengät jalassa, olisin saattanut kävellä loppumatkan, mutta koska näin ei ollut, niin ajattelin että teenpä pienen lenkin ja vaihdan yliopistolla toiseen ratikkaan. Saa arvata kahdesti kulkiko sekään ratikka, vai jouduinko joka tapauksessa tarpomaan loskassa kotiin sukat ja pää märkänä. Mutta jos nyt positiivisesti ajatellaan, niin kotoisa olohan tuollaisesta takatalvesta tulee - vaikka se Suomessa yleensä tapahtuukin vasta toukokuussa.

Sinällään oli muutenkin vähän kökkö tuuri, kun tänä viikonloppuna on melkeinpä koko ajan satanut vettä ja/tai ollut harmaata, ei tällä kertaa näyttänyt keväinen Wien vierailevalle siskolle ihan parhaita puoliaan. Siitä huolimatta tuli kävelykilometrejä ihan kiitettävästi mittariin, shoppaillessa ja muuten vaan kaupungilla kierrellessä. Sää oli onneksi vähän keväisempi ja kirsikkapuutkin kukkivat. Varsinkin maanantai oli aika uuvuttava päivä, kun matkustettiin Shopping City Südiin, valtavan kokoiseen ostoskeskukseen, ja käveltiin se koko paikka useamman kerran päästä päähän, kun etsittiin abiturienttisiskolle lakkiaismekkoa. Löydettiinkin, aika helposti itse asiassa, mutta pitihän sitä nyt ihan kunnolla shoppailla muutenkin kun sinne asti oli rahtauduttu. Tiesi illalla kävelleensä.

Parit pääsiäismarkkinat käytiin tarkastamassa, Altwiener Ostermarkt ja Ostermarkt am Hof olivat vähintäänkin yhtä hyvät kuin jouluiset vastineensa samoilla paikoilla. Mutta pakko on sanoa, että aika mahtava oli Altwiener Ostermarktilla se pääsiäismunakoju: valtava määrä oletettavasti käsinmaalattuja ja -koristeltuja pääsiäismunia, veikkaisin että ihan oikeista munankuorista.