Marraskuu on sitten alkanut, ja sen myötä saapui myös
huonekaveri. Tänään aamulla sain kämppikseksi saksalaisen journalistiikan
opiskelijan, kovin mukavan oloinen on. Ehkä pikkusen minua nuorempi, joka
tapauksessa aloitti nyt syksyllä tutkinto-opinnot täällä Wienissä. Nyt on
jotenkin tavallaan helpottunut olo, kun ei tarvitse enää miettiä kuka tulee ja
milloin, mutta kyllähän tähän uuteen tilanteeseen joutuu totuttelemaan,
puolitoista kuukautta mie kuitenkin sain levittäytyä ja olla ihan yksinäni
tässä huoneessa. Mutta eiköhän se siitä, kunhan tässä nyt vähän tutustutaan ja
sitä rataa.
Jos nyt kuitenkin sitten palataan vielä vähän ajassa
taaksepäin - perjantaina oli siis halloween, ja mentiin muutamien kavereiden
kanssa yksiin juhliin, taas kerran palatsiin. Oli ihan mukavaa, tanssiminen on
aina hauskaa. Mie olin jopa vähän pukeutunut, vaikka ihan hirveästi ei
kiinnostanutkaan panostaa: punaisen mekon kun heitti päälle ja punaisen huivin
asetteli päähän hupuksi niin oppala,
siitähän tulee Punahilkan asu käden käänteessä. No joo, olihan se rehellisyyden
nimissä vähän laimea, mutta kyllä ihmiset tunnistivat, mitä mie yritin esittää!
Lauantaina tapasin toisen tandemkaverini, 22-vuotiaan suomen
kielen opiskelijan. Tavattiin taas kahvikupposen ääressä, ja tällä miun
tandemkaverilla oli kolmevuotias tyttärensä mukana. Voi kun toinen oli niin
söötti! Oli ihan hauska kuulla myös miten tuollainen taapero puhuu, ikinä ei
voi tietää minkälaista kieltä joutuu tulevaisuudessa kääntämään, vaikka
johonkin telkkariohjelmaan tekstityksiä tehdessä on ihan mahdollista että joutuu
kääntämään lapsen puhetta. Ja tietysti oli myös mukavaa jutella oman ikäisten
kanssa, tämänkin tandemin kanssa tultiin tosi hyvin juttuun ja löydettiin
helposti puhuttavaa. Myös suomeksi puhuminen oli tosi helppoa, koska tämä oli
ollut lukiossa vaihtarina Suomessa, ja osasi sen takia hullun hyvää suomea.
Illalla tandemin jälkeen kävin vielä pyhäinpäivän kunniaksi
itsekseni Zentralfriedhofilla, eli Wienin
isoimmalla hautausmaalla, koska se nyt vaan jotenkin kuuluu pyhäinpäivään,
samaa mie teen Tampereellakin. Täällä on ihan samalla tavalla tapana viedä
hautausmaalle pyhäinpäivänä kynttilöitä, mutta yksi ratkaiseva ero täällä on:
ne kynttilät ovat punaisia, eli se valo on ihan
erilainen. Jotenkin se tunnelma oli siksi myös erilainen, en mie oikein osaa
sitä kuvailla. Mutta sen voin sanoa, että tykkään paljon enemmän siitä
suomalaisesta tyylistä, eli valkoisista tai kirkkaista kynttilöistä, niiden
valo on paljon pehmeämpi ja miun mielestä kauniimpi. Ihan sattumalta satuin
muuten myös kävelemään Beethovenin haudan ohi, sinne oli tuotu paljon kynttilöitä.
Yksi ehkä parhaista asioista koko vaihdossa on se, että
pääsee tekemään asioita, joita ei ole ikinä ennen elämässään tehnyt.
Sunnuntaina mie kävin kahden kaverini kanssa ensimmäistä kertaa elämässäni
katsomassa balettia. Volksoperissa
pyörii tällä hetkellä Märchenwelt-baletti,
joka on oikeasti suunnattu lapsille, mutta silti se oli tosi hyvä. Siinä oli
kaksi eri satua, ensin Ruma ankanpoikanen ja väliajan jälkeen Aladdin, ja mie
olin ihmeissäni kuin olisin ollut viisivuotias tai jotain, tuijotin silmät
pyöreänä koko baletin ajan. Tässä koko hommassa oli yksi erittäin hyvä puoli:
myö maksettiin lipuista seisomapaikoille 3 e, ja 1,10 e narikasta. Hei oikeasti,
neljä euroa baletista! Ihan älytöntä! Eikä meidän edes tarvinnut
todellisuudessa seistä sitä koko kahta tuntia ja viittätoista minuuttia, koska
ne oopperan lipuntarkastajat kävivät just ennen esityksen alkua sanomassa
meille, että koska viimeisellä rivillä on tyhjää, myös seisomapaikoilla olevat
saa mennä istumaan. Neljällä eurolla saa nippanappa kakkupalan konditoriasta,
tai sitten sillä voi myös mennä katsomaan balettia. En tajua. Ihan yhtä vähän
mie tajuan, että myö ollaan tänään illalla menossa kattomaan Maija Poppasta
Ronacher-teatteriin, ja liput maksaa viisi euroa. Aivan käsittämätöntä.
Eilen maanantaina oli sitten aavistuksen stressaava
koulupäivä, koska miulla oli esitelmä, pistari ja välikoe samana päivänä. Ja
tämä välikoe oli siitä vaikeasta kurssista, jolla on pelottava opettaja.
Onneksi saatiin käyttää tietokoneita ja nettiä, muuten olisi tullut itku. Ei
sillä etteikö se koe olisi siitä huolimatta ollut vaikea, mutta nyt miulla oli
sentään edes pieni mahdollisuus päästä läpi. Ikinä ennen miun ei ole tarvinnut
opettajia pelätä, mutta nyt on kyllä tunnustettava, että tuon ko. kurssin
pitäjä pelottaa minnuu ihan oikeasti. Sen huomasi kyllä, kun halusin tarkistaa
että olenhan varmasti lähettänyt koevastauksen oikeaan osoitteeseen, mutta
aloin välittömästi änkyttää normaalia paljon pahemmin ja unohdin kaikki saksan
sanat ja kielioppisäännöt. Nyt se opettaja ihan varmasti luulee että mie en
ollenkaan osaa puhua, vielä vähemmän saksaa. Mutta ei voi mitään, Siperia opettaa…
Illalla rentouduin ja toivuin välikokeesta yhden
tandemkaverin kanssa, mentiin yhteen korealaiseen kuppilaan juomaan hyvää
mangoteetä. Tämä tandemkaveri on myös 22-vuotias, opiskelee kiinaa ja koreaa ja
harrastuksena suomea. Tällä kertaa höpöteltiin vaan rennosti saksaksi, koska
tämä kaveri ei ole vielä kamalan pitkällä opinnoissaan, mutta seuraavalla
kerralla puhutaan sitten enemmän suomea. Jälleen kerran tultiin hyvin juttuun.
Nyt voi varmaan jo sanoa, että koko tandemjuttu oli hyvä idea, olen jo
tutustunut tosi mukaviin itävaltalaisiin, ja näin ollen pääsen juttelemaan myös
äidinkielisten puhujien kanssa, enkä pelkästään vaihtareiden. Ja nyt kun tulin
ajatelleeksi, niin siinä mielessä miulla kävi tuuri tuon kämppiksenkin kanssa -
äidinkielinen saksanpuhujahan sekin on.
Tulin tässä yhtenä päivänä ajatelleeksi, että miun
sosiaalinen elämä täällä nyt on mitä on, eli suhteellisen vilkasta ja kiireistä,
kuten nyt tästäkin postauksesta taas näkyy (lue: kutakuinkin joka päivä jotakin
menoa jonkun kanssa). Saattaa hyvinkin olla että tähän jos tottuu, voipi ensi
syksynä Tampereella voi olla vähän yksinäistä. Ainakin jos palaan vaan samaan
tyyliin mikä miulla oli kahtena ekana vuonna, enkä hanki uusia harrastuksia tai
jotain. Mutta se on sitten sen ajan murhe, eikä välttämättä olisi edes
hirvittävän huono asia jos miun luonne täällä muuttuu sosiaalisempaan suuntaan.
Nyt ainakin näyttää kehitys johtavan juurikin siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti