Se pieni ero

Tänään sain takaisin erinäisiä kokeita ja pistareita. Sain kakkosen englanti-saksa -käännöskurssin välikokeesta. Ennen en ole kakkosta mistään saanut, joten kirpaisi ihan pikkusen. Sitten tajusin, että hei, miehän oon nyt Itävallassa. Suomessa asteikko on 1-5. Ok, niin on Itävallassakin. Siinä on kuitenkin se yksi pieni ratkaiseva ero: kun meillä vitonen on paras ja ykkönen huonoin, täällä taas ykkönen on paras, ja vitonen on hylätty. Mutta kun se suomalainen versio on niin tatuoitu miun aivoihin, mie jouduin ihan oikeasti hetken miettimään, että oliko se kakkonen nyt hyvä vai huono numero. Hitsin hyvähän se oli, varsinkin kun koe oli hankala ja pelkään sen kokeen tehnyttä opettajaa ihan älyttömästi, joten olen ihan superiloinen. Mitäpä muutakaan voi olla, jos pääsee yhden numeron päähän parhaasta? Jotenkin tuntuu silti hassulta leijua kakkosesta, koska miun oppiman mukaan kakkonen ei ole erityisen hyvä numero, ja piste. Nyt pitäisi siis vaan muuttaa ajatusmallia ensi syksyyn asti.

Jännä miten joka ikiselle opiskelijalle hyvin arkipäiväinen asia, eli arvosteluasteikko, voi olla niin kulttuurisidonnainen. Esimerkiksi Italiassa yliopistoissa kuulemma arvostellaan asteikolla 0-30, ja kaikki alle 18:n on hylätty. Italialaisille ei tietysti ole kamalan vaikea sopeutua itävaltalaiseen arvosteluasteikkoon, kun se on niin erilainen. Meidän järjestelmä näyttää täsmälleen samalta, mutta on kuitenkin ratkaisevalla tavalla erilainen - ehkä miun on juuri siksi näin alussa vähän hankala tottua siihen.

Mie ymmärrän nyt niin paljon paremmin sen pienen anekdootin siitä, kuinka yhden itävaltalaiseen systeemiin tottuneen Tampereen opettajan mielestä on ainakin jossain vaiheessa ollut sydäntä särkevää kertoa oppilaalle, että se on saanut vitosen. Pystyn jotenkin samaistumaan!