(Aina ei mene) Ihan niin kuin Strömsössä

Vaikka tämä viikko on vasta hyvin alussa, olen jo ehtinyt todeta useampaan kertaan käytännössä, että joskus asiat ei mene niin kuin Strömsössä.

Eilen miulla oli välikoe englannissa klo 15:30, ja opettaja ystävällisesti ilmoitti että kokeessa saa käyttää apuna sanakirjoja - harmi vaan että se tämän tiedon sisältävä sähköposti tuli niinkin ajoissa kuin myöhään edellisenä iltana tai samana aamuna. Onneksi miulla on tapana herätessä lukaista sähköpostit, joten ehdin paniikissa kehittää suunnitelman sopivan sanakirjan löytämiseksi (koska eihän miulla tietenkään ole täällä Dudenia ja Oxford English Dictionarya mukana, nehän olisivat jo yksinään painaneet sen 20 kiloa minkä sain tullessa koneeseen ottaa matkatavaraa).

Varasin yliopiston kirjastosta OED:n, mutta totesin vähän myöhemmin että pirhana, senhän voi hakea vasta klo 14 jälkeen, jolloin miulla alkaisi luento. Mittavan sisäisen kamppailun jälkeen totesin, että parempi lintsata yhden luennon alusta, jolla ei edes ole läsnäolopakkoa, kuin riskeerata koko välikoe ja mennä ilman sanakirjaa. Noh, miulla oli hyppytunti jo klo 12:30 alkaen, ja menin päärakennuksen lähelle tulostamaan vähän papereita. Sitten vähän ennen yhtä päätin kokeilla onnenani kirjastossa, kun nyt olin siinä lähellä, ja katsoa olisiko se miun varaama sanakirja jo tullut. Eipä ollut, mutta selvisi että olin varannut kirjan sijaan CD-ROMin.

 Kirosin aika vuolaasti päässäni, ja matkustin bussilla todella kiireesti takaisin käännöstieteen laitokselle ja meidän omaan kirjastoon. Kysyin epätoivoisena kirjastotädiltä, onko niillä lainata sanakirjaa kokeeseen. Olihan niillä, mutta se ei voinut antaa sitä miulle kuin vasta 1,5 tuntia ennen koetta - eli varttia myöhemmin, klo 14. Niinpä mie odotin kiltisti viisitoista minuuttia ja sain sanakirjani. Ja ehdin vielä luennollekin.

Sietää kysyä, miksi ihmeessä mie en mennyt suoraan meidän omaan kirjastoon, vaan sähläsin pääkirjaston varausohjelman kanssa. En todellakaan tiedä.

Mutta eipä tämä aamu ollut kamalan paljon parempi. Olin sopinut tapaavani tandemkaverin klo 11. Heräsin aika ajoissa, ja läksin jo yhdeksän jälkeen hoitamaan asioita kaikessa rauhassa, että saisi kämppiskin nukkua rauhassa vähän pitempään.  Ajatuksena oli käydä noutamassa se surullisenkuuluisa sanakirjaromppu, ja palauttaa se saman tien. Matkalla kirjastoon halusin nostaa rahaa, että voin maksaa iltapäivällä ruokaostokset käteisellä.  Mutta eipä onnistunut, koska miun tilillä ei ollut katetta: sunnuntai-iltana suomalaiselta tililtä siirretyt rahat eivät olleetkaan vielä tilillä, niin kuin olin edellisten siirtojen keston perusteella arvioinut.

 Eipä mitään, jatkoin matkaa kirjastoon, ja siellä sain kuulla että eipä ole romppua vieläkään tullut, mutta että saapumisesta tulee kyllä ilmoitus sähköpostiin. Siinä vaiheessa hieman jo närkästytti, ja kello oli vasta ehkä varttia vaille kymmenen. Ajattelin mennä vielä kotiin, tarkistaa sen tilin, koska kivempi on aina tarkistaa kuin todeta että kuukauden opintotuki on hävinnyt jonnekin, ja tappaa vähän aikaa ennen kuin näen tandemkaverin.

Kun olin kävelemässä jo kotikorttelin kohdalla, tarkistin muuten vaan sähköpostin - ja näin sen pirhanan kirjaston saapumisilmoituksen. Olin lähtenyt kirjaston lainaustiskiltä noin kymmenen minuuttia aikaisemmin. Kävin kuitenkin vielä nopeasti tarkistamassa kotona koneelta sen tilisiirron tilanteen. Ja tadaa, siellähän se koko 480 euroa napotti nätisti tilillä - vaikka koko tili oli 40 minuuttia aiemmin ollut typötyhjä.

Näinpä minä noin viisi yli kymmenen, noin 45 minuuttia sen jälkeen kun läksin aamulla kotoa, aloitin koko kierroksen alusta, ja vein sen onnistuneesti päätökseen: nostin rahaa, noudin rompun ja palautin sen saman tien, ja ehdin todella hyvissä ajoin tandemkaverin kanssa sovitulle tapaamispaikalle. Kaikista turhauttavinta tässä koko tarinassa on se, että jos mie vaan olisin lähtenyt kotoa vasta kymmenen jälkeen niin kuin normaalit ihmiset olisi tehnyt, enkä olisi varannut asioihin tuplamäärää aikaa, kaikki olisi onnistunut ensimmäisellä kerralla. Mutta niin kuin sanottu, aina ei mene niin kuin Strömsössä.

Vaikka aina ei mene niin kuin Strömsössä, niin onneksi sentään joskus menee. Nimittäin mie olin eilen aika ylpeä strömsömäisestä kierrätysideastani: sain ihan yhtäkkiä oivalluksen, ja askartelin itselleni vanhasta kuplamehupullosta hammasharjamukin. Nyt ei tarvitse ostaa sellaista, vaikka sekin kävi jo mielessä. Ja mikä parasta, tuon kierrätysmukin voi surutta heittää pois kun lähden takaisin Suomeen.

Samanlainen vaihtariteemainen Niksi-Pirkka -tyylinen neronleimaus tuli jo aiemmin, kun virittelin kirjahyllyn päälle säilytysjärjestelmän paperikasseista ja kenkälaatikosta. Siellä on nyt sukkahousut, langat ja muovipussit nätisti järjestyksessä. Jos oisin oikein innokas niin saattaisin koristella ne kassit, mutta nyt ei ole vielä ollut pakottavaa tarvetta. Kyllä oltaisiin Strömsössä ylpeitä jos tiedettäisiin. 

Tämän postauksen opetus: vaihtarina ollessa (ja elämässä yleensäkään) ei kaikki aina mene niin kuin Strömsössä, mutta kierrätysniksit ja neuvokkuus voivat helpottaa elämää kummasti.