Toissapäivänä harrastimme jälleen kerran muutamien
kavereiden kanssa korkeakulttuuria - päätettiin mennä katsomaan balettia, tällä
kertaa Romeo ja Julia Wienin kansallisbaletin esittämänä Staatsoperiin. Ja tietenkin seisomapaikoille, säästäväisiä (lue:
taloudellisesti rajoittuneita) opiskelijoita kun ollaan.
Mie olin aavistuksen skeptinen, saadaanko myö niitä lippuja
ollenkaan, kun kyseessä oli koko baletin viimeinen esitys. Erittäin skeptinen
mie olin siinä vaiheessa, kun näin sen jonon, mikä siellä seisomapaikkakassalla
oli kun mentiin: se ulottui ulos asti ja jatkui melkein koko ulkoseinustan
pituudelta. Mutta ihme kyllä päästiin vielä sisälle ja saatiin liput
parvekkeelle hintaan kolme euroa per nenä. Ja kävi oikeastaan vähän tuuri myös
niitten varsinaisten paikkojen suhteen, päästiin myös sellaiseen kohtaan
seisomaan mistä jopa näki suhteellisen hyvin.
En ollut ennen käynyt Staatsoperissa, sehän on
rakennuksenakin tietysti aika mahtava. Täällä Wienissä tietysti noita upeita
rakennuksia on joka kulmalla, mutta silti ne ovat aina yhtä vaikuttavia.
Itse baletti oli tietysti myös hieno. Kapellimestari oli ilmeisesti nimestä
päätellen suomalainen, tajusin sen vasta kun lueskelin toisella väliajalla
ajankuluksi yhtä ohjelmaesitettä.
Yllättävän hyvin sen tarinan pystyi kertomaan
pelkän musiikin ja tanssin avulla, jopa mie joka en suoraan sanottuna kamalasti
baletista tai tanssista ymmärrä pysyin kärryillä siitä mitä milloinkin
tapahtui. Jotenkin se ei miusta ollut ihan niin romanttinen kuin mie
luulin/toivoin, mutta olihan se hyvä. Mutta
pakko myöntää, että siinä vaiheessa kun se Julia hörppäsi sitä ihme litkua mikä
sen tainnutti, en voinut olla ajattelematta, että kuinka tyhmä pitää ihmisen olla. Olisi edes jotenkin vinkannut sille Romeolle
koko suunnitelmasta, niin kaikki olisi voinut päättyä vielä ihan hyvin. Mutta
ei kai sitten.
Mainittakoon nyt vielä se, että ennen balettia olin
oikeusterminologian luennolla, ja siellä meillä oli vähän erikoisohjelmaa. Yksi
EU-tulkki oli kertomassa työstään, ja jotta tulkkauskurssilaiset saivat
treeniä, niin se luento tulkattiin simultaanisti tšekistä saksaksi ja saksan
kautta sitten muutamille muille kielille. Se tarkoitti siis sitä, että tulkit
olivat luentosalin perällä tulkkauskopeissa ja meillä kuuntelijoilla oli
kuulokkeet päässä. Vaikka mie mukamas kääntämistä ja tulkkausta opiskelenkin,
en ollut ikinä ennen kuullut simultaanitulkkausta missään, paitsi ehkä kerran
tai kahdesti telkkarissa. Oli aika jännää. Vitsi olisi hienoa osata itse
tulkata niin. Ja oli se luento itsessäänkin ihan mielenkiintoinen. Jos se
tulkkaaminen osoittautuu miun jutuksi, niin EU olisi aika optimaalinen
työpaikka. Mutta katsotaan nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti