Oivalluksia oikeudessa

Tänään mie oivalsin, että miehän olen ihan oikeasti kiinnostunut kääntämisestä ja tulkkaamisesta. Kyllähän mie jo tiesin, että ne minnuu kiinnostaa, en kai mie muuten olisi lähtenyt opiskelemaan koko alaa, mutta nyt mie todella huomasin, että mie olen myös innostunut ja sain ihan uutta motivaatiota. Tämän oivalluksen taustalla oli mielenkiintoisin ja tietyllä tasolla inspiroivin oppitunti, jolla olen vähään aikaan ollut. Tunnustettakoon, että kyseistä oppituntia ei pidetty luentosalissa eikä edes yliopiston kampuksella, mutta ei anneta sen nyt häiritä, opetustilanne se oli siitä huolimatta.

Oikeusterminologian luentokurssin puitteissa opettaja vei meidät tänä aamuna seuraamaan ihan oikeita oikeuden istuntoja, joissa käytettiin tulkkeja. Wienissä kun on suhteellisen paljon maahanmuuttajia, joten tulkeille on oikeudessa tämänaamuisen perusteella suhteellisen usein käyttöä. Näissä istunnoissa oli kyse liikenneonnettomuuksissa, ja niiden ajatuksena oli, että tuomari sai kuulla todistajia, eli käytännössä niitä ketkä olivat osallisena niissä onnettomuuksissa, ja läsnä oli myös liikenneonnettomuuksien ja niiden tutkinnan asiantuntija, jonka tehtävä on auttaa tuomaria ymmärtämään mitä on todennäköisesti tapahtunut ja mikä on mahdollista, ja joka rekonstruoi tilanteita paperiluonnoksen ja pienten automallien avulla.

Mie olin jo etukäteen koko reissusta aika innoissani, koska ei ihan joka päivä tule tuollaisessa tilanteessa oltua. Aamulla ajattelin, että kai se pitää oikeuteen mennessä yrittää pukeutua asiaankuuluvasti, ja että vaikka mie en nyt itse tulkkaakaan, mikään ei estä minnuu vähän leikkimästä aikuista. Siispä etsin itselleni kivat tulkkivaatteet noudattaen kaikkia sääntöjä, jotka meille on aikoinaan jollain kurssilla annettu. Jotenkin tuntui tosi aikuismaiselta kipsutella jakussa, korkeissa saappaissa ja muutenkin asiallisissa vaatteissa oikeustalolle, ihan eri fiilis kuin mennä samoissa vaatteissa yliopistolle. Ja erityisen jännää ja aikuismaista oli mennä läpi turvatarkastuksesta, se oli varma merkki että nyt ei olla koulussa enää.

Istuntosalin perällä oli penkkirivejä, joissa myö sitten istuttiin ja kuunneltiin. Tuomari istui tietysti edessä, se asiantuntija siinä vieressä oikealla ja sihteeri seuraavana tietokoneen takana. Tuomarin vasemmalla puolella oli tulkki, joka tietysti vaihtui aina tarvittavan kielen mukaan.  Osapuolet ja niiden asianajajat olivat sitten omissa pöydissään toisiaan vastapäätä siinä tuomarin ja meidän välissä. Tuomarilla oli sellainen musta kaapu, mie en tiennyt että sellaisia käytetään myös täällä. Ei mitään hajua onko Suomessakin sellaiset. Mutta peruukkia sillä ei sentään ollut! Aina kun todistaja kutsuttiin eteen, siltä kysyttiin nimi, syntymäaika, ammatti ja onko itsenäinen yrittäjä vai palkansaaja. Tuomari saneli tiivistetysti kaiken mitä sanottiin sanelukoneeseen, ja nauhoitteesta sitten kirjoitetaan pöytäkirja. Sitten tuomari tietysti luetteli ulkomuistista sellaisen standardifraasin, jossa sanottiin että todistajan pitää puhua totta, ei saa lisätä eikä jättää pois mitään, ja valehteleminen on rangaistava teko. Sitten todistaja meni tuomarin ja asiantuntijan luo, ja ne alkoivat rekonstruoida sitä onnettomuutta ja esittää kysymyksiä.

Kulloinenkin tulkki oli tietysti mukana koko ajan. Aika monet niistä todistajista osasi jonkin verran saksaa, eikä sen tulkin tarvinnut tulkata joka lausetta, mutta ainakin sen ”olet nyt todistaja, puhu totta” -osuuden se tuomari halusi joka kerta tulkattavan, että todistaja ihan sata varmasti ymmärsi.  Yhden tulkin ei tarvinnut sanoa paljoakaan mitään, koska se todistaja halusi jatkuvasti puhua saksaa. En kyllä ymmärrä miksi, eikö ihmiset sitten luota tulkkiin? Kuvittelisi, että olisi aika paljon helpompaa puhua omalla äidinkielellä, kun se tulkki kerran joka tapauksessa istuu siinä ja vaikka ei sen palveluja hyödyntäisikään, maksettavahan sille on silti. Eihän se ainakaan täällä omasta pussista mene, jos on oikeusturvavakuutus, mutta silti.

Todistettiin myös yhtä poikkeustilannetta: tuomari sai puhelun istuntosaliin, jossa sanottiin että englannin ja bosnian kielen tulkki ei toisaalla venyneen istunnon takia ehdi ajoissa paikalle. Mutta eipä hätää - onneksi istuntosali oli täynnä tulkkauksen maisteriopiskelijoita. Kaksi kurssikollegaa pääsi siis myös oikeasti tositoimiin, toinen tulkkaamaan englannista saksaan ja toinen bosniasta saksaan. Molemmat joutuivat myös vannomaan jonkinlaisen tulkkivalan, jonka tuomari luki suoraan kirjasta. Sen pääsisältö oli, että molemmat lupasivat tulkata parhaan kykynsä mukaan ja mahdollisimman oikein. Itse olisin ollut ihan paniikissa tuossa vaiheessa, mutta enhän mie olekaan vielä edes maisteriopiskelija. Kollegat sen sijaan hoitivat homman kotiin ja pelastivat päivän. Ja saivat vielä tulkin palkkionkin. Ei huono!

 Myö istuttiin siellä yhteensä kolme tuntia, mutta miusta se aika meni todella nopeasti. Miusta oli todella mielenkiintoista seurata sitä istuntoa ja tulkin toimintaa, ja samalla kirjasin ylös uusia sanoja ja fraaseja ja kaikkea muuta mitä opin. Miusta oli vaan niin hienoa nähdä, mitä siellä istunnossa tapahtuu ja mikä tulkin rooli on. Ja mie ihailen sitä, miten kaikki tulkit, myös ne kurssikaverit, olivat niin tyyniä, asiallisia ja ammattimaisia. Sen miekin haluaisin oppia, varsinaisen tulkkaamisen lisäksi tietysti. Mie sain nyt niin paljon uutta motivaatiota pyrkiä kohti tulkkausta ammattina, vaikka miun kielipareissa ei hirveästi oikeustulkkaukselle olekaan tarvetta. Mie toivon nyt kuitenkin vielä enemmän kuin ennen, että pääsisin joskus vaikka harjoiteluun EU:hun. Jollain tapaa tuo oikeus oli nimittäin aika saman oloinen paikka kuin millaiseksi mie kuvittelen vaikka EU-parlamentin tai komission.

Motivaatio näkyi vielä kotonakin, ja ulottui myös kääntämisen puolelle: kotitehtävänä ollut saksa-englanti käännös syntyi ennätysajassa ja pakollisen 10 - 15 rivin sijaan kääntyi vahingossa 25, kun pääsin liiankin hyvään vauhtiin. Hups. No mutta tulipahan treenattua. Ja oli kivaa kääntää. Ei sillä ettei se normaalistikin olisi, mutta nyt oli jotenkin erityisen hauskaa. Eli ei se kääntäminenkään ole poissuljettu vaihtoehto vaan siksi että olen just nyt taas innostunut tulkkauksesta, itse asiassa minnuu ei yhtään haittaisi tehdä  isona vaikka vähän molempia. Nyt on siis opiskelumotivaatio huipussaan, harmi vaan että jouduin nousemaan kuudelta, niin että väsymys alkaa jo pikkuhiljaa painaa. Toivotaan että tätä motivaatiota riittää vielä vähän pitempään! Mutta päivän opetus oli siis, että kannattaa tutustua omaan unelma-ammattiin vähän lähemmin, niin voi saada huikean paljon lisäpuhtia sen tavoitteluun.