Tänään mie oivalsin, että miehän olen ihan oikeasti
kiinnostunut kääntämisestä ja tulkkaamisesta. Kyllähän mie jo tiesin, että ne
minnuu kiinnostaa, en kai mie muuten olisi lähtenyt opiskelemaan koko alaa,
mutta nyt mie todella huomasin, että mie olen myös innostunut ja sain ihan
uutta motivaatiota. Tämän oivalluksen taustalla oli mielenkiintoisin ja tietyllä
tasolla inspiroivin oppitunti, jolla olen vähään aikaan ollut. Tunnustettakoon,
että kyseistä oppituntia ei pidetty luentosalissa eikä edes yliopiston
kampuksella, mutta ei anneta sen nyt häiritä, opetustilanne se oli siitä
huolimatta.
Oikeusterminologian luentokurssin puitteissa opettaja vei
meidät tänä aamuna seuraamaan ihan oikeita oikeuden istuntoja, joissa
käytettiin tulkkeja. Wienissä kun on suhteellisen paljon maahanmuuttajia, joten
tulkeille on oikeudessa tämänaamuisen perusteella suhteellisen usein käyttöä.
Näissä istunnoissa oli kyse liikenneonnettomuuksissa, ja niiden ajatuksena oli,
että tuomari sai kuulla todistajia, eli käytännössä niitä ketkä olivat
osallisena niissä onnettomuuksissa, ja läsnä oli myös liikenneonnettomuuksien
ja niiden tutkinnan asiantuntija, jonka tehtävä on auttaa tuomaria ymmärtämään
mitä on todennäköisesti tapahtunut ja mikä on mahdollista, ja joka rekonstruoi
tilanteita paperiluonnoksen ja pienten automallien avulla.
Mie olin jo etukäteen koko reissusta aika innoissani, koska
ei ihan joka päivä tule tuollaisessa tilanteessa oltua. Aamulla ajattelin, että
kai se pitää oikeuteen mennessä yrittää pukeutua asiaankuuluvasti, ja että
vaikka mie en nyt itse tulkkaakaan, mikään ei estä minnuu vähän leikkimästä
aikuista. Siispä etsin itselleni kivat tulkkivaatteet noudattaen kaikkia
sääntöjä, jotka meille on aikoinaan jollain kurssilla annettu. Jotenkin tuntui
tosi aikuismaiselta kipsutella jakussa, korkeissa saappaissa ja muutenkin
asiallisissa vaatteissa oikeustalolle, ihan eri fiilis kuin mennä samoissa
vaatteissa yliopistolle. Ja erityisen jännää ja aikuismaista oli mennä läpi
turvatarkastuksesta, se oli varma merkki että nyt ei olla koulussa enää.
Istuntosalin perällä oli penkkirivejä, joissa myö sitten
istuttiin ja kuunneltiin. Tuomari istui tietysti edessä, se asiantuntija siinä
vieressä oikealla ja sihteeri seuraavana tietokoneen takana. Tuomarin
vasemmalla puolella oli tulkki, joka tietysti vaihtui aina tarvittavan kielen
mukaan. Osapuolet ja niiden asianajajat
olivat sitten omissa pöydissään toisiaan vastapäätä siinä tuomarin ja meidän
välissä. Tuomarilla oli sellainen musta kaapu, mie en tiennyt että sellaisia
käytetään myös täällä. Ei mitään hajua onko Suomessakin sellaiset. Mutta
peruukkia sillä ei sentään ollut! Aina kun todistaja kutsuttiin eteen, siltä
kysyttiin nimi, syntymäaika, ammatti ja onko itsenäinen yrittäjä vai
palkansaaja. Tuomari saneli tiivistetysti kaiken mitä sanottiin
sanelukoneeseen, ja nauhoitteesta sitten kirjoitetaan pöytäkirja. Sitten
tuomari tietysti luetteli ulkomuistista sellaisen standardifraasin, jossa
sanottiin että todistajan pitää puhua totta, ei saa lisätä eikä jättää pois
mitään, ja valehteleminen on rangaistava teko. Sitten todistaja meni tuomarin
ja asiantuntijan luo, ja ne alkoivat rekonstruoida sitä onnettomuutta ja
esittää kysymyksiä.
Kulloinenkin tulkki oli tietysti mukana koko ajan. Aika
monet niistä todistajista osasi jonkin verran saksaa, eikä sen tulkin tarvinnut
tulkata joka lausetta, mutta ainakin sen ”olet nyt todistaja, puhu totta”
-osuuden se tuomari halusi joka kerta tulkattavan, että todistaja ihan sata varmasti
ymmärsi. Yhden tulkin ei tarvinnut sanoa
paljoakaan mitään, koska se todistaja halusi jatkuvasti puhua saksaa. En kyllä
ymmärrä miksi, eikö ihmiset sitten luota tulkkiin? Kuvittelisi, että olisi aika
paljon helpompaa puhua omalla äidinkielellä, kun se tulkki kerran joka
tapauksessa istuu siinä ja vaikka ei sen palveluja hyödyntäisikään,
maksettavahan sille on silti. Eihän se ainakaan täällä omasta pussista mene,
jos on oikeusturvavakuutus, mutta silti.
Todistettiin myös yhtä poikkeustilannetta: tuomari sai
puhelun istuntosaliin, jossa sanottiin että englannin ja bosnian kielen tulkki
ei toisaalla venyneen istunnon takia ehdi ajoissa paikalle. Mutta eipä hätää -
onneksi istuntosali oli täynnä tulkkauksen maisteriopiskelijoita. Kaksi kurssikollegaa
pääsi siis myös oikeasti tositoimiin, toinen tulkkaamaan englannista saksaan ja
toinen bosniasta saksaan. Molemmat joutuivat myös vannomaan jonkinlaisen
tulkkivalan, jonka tuomari luki suoraan kirjasta. Sen pääsisältö oli, että
molemmat lupasivat tulkata parhaan kykynsä mukaan ja mahdollisimman oikein.
Itse olisin ollut ihan paniikissa tuossa vaiheessa, mutta enhän mie olekaan
vielä edes maisteriopiskelija. Kollegat sen sijaan hoitivat homman kotiin ja
pelastivat päivän. Ja saivat vielä tulkin palkkionkin. Ei huono!
Myö istuttiin siellä
yhteensä kolme tuntia, mutta miusta se aika meni todella nopeasti. Miusta oli
todella mielenkiintoista seurata sitä istuntoa ja tulkin toimintaa, ja samalla
kirjasin ylös uusia sanoja ja fraaseja ja kaikkea muuta mitä opin. Miusta oli
vaan niin hienoa nähdä, mitä siellä istunnossa tapahtuu ja mikä tulkin rooli
on. Ja mie ihailen sitä, miten kaikki tulkit, myös ne kurssikaverit, olivat
niin tyyniä, asiallisia ja ammattimaisia. Sen miekin haluaisin oppia,
varsinaisen tulkkaamisen lisäksi tietysti. Mie sain nyt niin paljon uutta
motivaatiota pyrkiä kohti tulkkausta ammattina, vaikka miun kielipareissa ei
hirveästi oikeustulkkaukselle olekaan tarvetta. Mie toivon nyt kuitenkin vielä
enemmän kuin ennen, että pääsisin joskus vaikka harjoiteluun EU:hun. Jollain
tapaa tuo oikeus oli nimittäin aika saman oloinen paikka kuin millaiseksi mie
kuvittelen vaikka EU-parlamentin tai komission.
Motivaatio näkyi vielä kotonakin, ja ulottui myös
kääntämisen puolelle: kotitehtävänä ollut saksa-englanti käännös syntyi
ennätysajassa ja pakollisen 10 - 15 rivin sijaan kääntyi vahingossa 25, kun
pääsin liiankin hyvään vauhtiin. Hups. No mutta tulipahan treenattua. Ja oli
kivaa kääntää. Ei sillä ettei se normaalistikin olisi, mutta nyt oli jotenkin
erityisen hauskaa. Eli ei se kääntäminenkään ole poissuljettu vaihtoehto vaan
siksi että olen just nyt taas innostunut tulkkauksesta, itse asiassa minnuu ei
yhtään haittaisi tehdä isona vaikka
vähän molempia. Nyt on siis opiskelumotivaatio huipussaan, harmi vaan että
jouduin nousemaan kuudelta, niin että väsymys alkaa jo pikkuhiljaa painaa.
Toivotaan että tätä motivaatiota riittää vielä vähän pitempään! Mutta päivän
opetus oli siis, että kannattaa tutustua omaan unelma-ammattiin vähän lähemmin,
niin voi saada huikean paljon lisäpuhtia sen tavoitteluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti