Silloin kun tuli kuukausi täällä Wienissä täyteen, taisin
tehdä jonkin sortin kielipäivityksen - ehkä nyt kun toinenkin kuukausi on vierähtänyt,
olisi aika taas vähän katsastaa, miten miun kielitaito tähän mennessä on
kehittynyt.
Eilen nimittäinkin käytin ihan vahingossa
tyypillistä itävaltalaista sanaa, vaikka saksalainen on ennen ollut miulle
luontevampi: kerroin kämppikselle tavanneeni oikeustieteen opiskelijan, ja
käytin tässä yhteydessä ko. oppiaineesta sen enempää ajattelematta sanaa Jus, joka on täällä hyvin yleisesti
käytetty, mutta Saksassa ja näin ollen myös suomalaisessa kielenopetuksessa
käytössä on ennemmin sana Jura. Ihan vähän hämmästyin itsekin. Sanaston
itävaltalaistuminen on alkanut…
Joitakin arkipäiväisiä sanoja mie olen oikeasti tarvinnut
täällä ensimmäistä kertaa, ja siksi niistä on tarttunut miun päähän ne
itävaltalaiset versiot. Esimerkiksi tyyny on miulle saksaksi nyt Polster vaikka varmaan meille on joskus
opetettu koulussa saksalainen sana Kissen
(Joka miun muuten piti tarkistaa sanakirjasta - Polster-sanaa siellä ei muuten ollut). Luumu on miulle nyt Zwetschke, enkä mie en ilman sanakirjaa ollut
ihan varma mikä se on Saksassa, mutta ilmeisesti Pflaume. Ja ruuasta
puheenollen, täällä ei aina syödä Brötcheneitä
kun syödään sämpylöitä, vaan ne ovat nimeltään Semmel. Suomalaiselle aika kiva ja looginen sana.
Yliopistomaailmassa taas opiskelijatoveri on automaattisesti
Kollege/Kollegin, koska a) mie oon nyt
sisäistänyt sen aika tehokkaasti ja b) Kommilitone/Kommilitonin
on miusta suoraan sanottuna vähän tyhmän kuuloinen. Sitä paitsi miusta on jotenkin näppärää, että
opettajat puhuttelevat opiskelijoita tosi usein nimillä Frau Kollegin ja Herr Kollege.
Itävaltalaisten kanssa mie olen myös oppinut käyttämään sanaa Matura kun puhun ylioppilastutkinnosta
tai vastaavasta, kun Saksassa se on Abitur.
Yksi juttu minkä mie vielä haluaisin oppia, on sanomaan
automaattisesti Servus. Se on niin tyypillisesti
itävaltalainen tervehdys kuin vain olla voi, mutta Hallo on vaan aika hyvin jo selkäytimessä. Tervehdyksistä voin
muuten kertoa myös yhden hauskan anekdootin. Mie olen katsellut täkäläistä
Maajussille morsianta (Bauer sucht Frau),
koska se on miusta äärimmäisen viihdyttävä. Mutta oikeastaan se on myös
kielitieteellisesti kiinnostava, koska ne maajussit puhuvat erilaisia
itävaltalaisia murteita. Yksi niistä tuli Vorarlbergistä, missä paikallinen
murre on jo aika lähellä sveitsinsaksaa, eli suoraan sanottuna ihan
käsittämätöntä. Muualta Itävallasta kotoisin olevatkaan eivät aina ymmärrä
sitä, siksipä myös telkkarissa se murre on aika ajoin tekstitetty. Mutta lange Rede, kurzer Sinn, pointti oli siis se, että kyseisestä ohjelmasta opin
että Hallo on Vorarlbergissä Heile. Myöhemmin tapasin yhden tytön Osttirolista, joka kertoi että heillä
tuo sana Heile on myös käytössä,
joskus myös muodossa Heil, mutta
tietyistä historiallisista syistä ja kansallissosialististen konnotaatioiden
takia monet eivät sitä enää hirveästi käytä. Itsehän en tätä yhteyttä Heile-sanasta tajunnut…
Miusta on oikeastaan ihan hurjan kivaa, että miun
sanavarasto ja ehkä myöhemmässä vaiheessa vähän ääntäminenkin kehittyy itävaltalaisempaan
suuntaan. Sitten se vasta onkin hauskaa, kun menen takaisin Tampereelle ja puhun
ehkä pikkusen eri tavalla kun muut. Jotenkin miusta olisi hauska erottua tällä
tavalla vähän joukosta. Erottuuhan miun pohjoiskarjalainen suomikin Tampereella
muista, miksei sitten saksakin voisi. Onhan se nyt tylsää jos kaikki on ihan
samanlaisia ja puhuu ihan samalla tavalla!
Ja vielä kiva pieni knoppi: Saksassa sana E-Mail on feminiininen, mutta
Itävallassa se voi olla, ja yleensä myös onkin neutri. Tässä suhteessa mie olen
vielä enemmän saksalainen kuin itävaltalainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti