Annin vaihtariblogi

Annin vaihtariblogi

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Parlamentti

Wintersemester 2014/15 on nyt virallisesti alkanut Wienin yliopistossa! Paitsi että miun osalta oikea opetus alkaa vasta maanantaina, mutta pikkuvikoja. Joka tapauksessa kannatti mennä yliopistolle hakemaan opiskelijakorttiin kirjaston tarraa, koska päärakennuksessa oli lukuvuoden alun kunniaksi UniLeben-messut, ja siellä jaettiin kaikenlaista kivaa tavaraa. Jälleen kerran tulin yliopistolta laukku täynnä sanomalehtiä, mutta niiden lisäksi sain myös muuta sälää, esim. yliopiston logolla varustetun kangaskassi, jossa oli sisällä pieni sipsipussi, minituoli, energiajuoma, esitteitä, huulikiilto ja nuudelipaketti. Erityisen huvittavia oli se minituoli (mitä hemmettiä sellaisella 15 cm korkealla tuolilla tekee?) ja huulikiilto (kaikki miespuoliset varmasti arvosti suuresti).  Ei Tampereen yliopistolla ole koskaan mitään karamelleja tai heijastimia kummempaa tullut vastaan!


Muuten kun tuli tuo opiskelijakortti mainittua, niin pitää tässä vaiheessa kertoa siitä yksi pikkujuttu. Tampereellahan meillä on sellaiset ihan normaalit, pankkikortin tai bonuskortin oloinen muovikortti, joka toimii kulkukorttina ja siihen saa ladattua lounaita. Joissain yliopistoissa on vielä hienompia missä on vaikka mitä ominaisuuksia. Täällä ei olla ihan niin moderneja - täällä meillä on kahtia taitettu pahvinen lappu, mihin itse alkuorientaatiossa kirjoitettiin tietomme, liimattiin kuvamme ja saatiin rektoraatin leima. Tänään mie sain siihen hienon muovikuoren, jotta se ei ensimmäisen kuukauden jälkeen ole tuhansina kappaleina. Myös muut vaihtarit ovat tätä kivikautista opiskelijakorttia naureskelleet. Mutta onhan se toisaalta aika sympaattinen…!


Illasta osallistuin kierrokselle Itävallan parlamenttiin, joka siis on lähellä yliopistoa eikä siis kaukana tästä missä mie asun, taisin sitä jo joku aika sitten päivitellä. Menin sinne tapaamispaikalle ihan hyvissä ajoin, ja otin pari kuvaa ulkopuolelta. Itävallan parlamentti on rakennuksena kreikkalaistyylinen, ja siinä on etuosassa pylväitä - heti tuli Suomen eduskuntatalo mieleen, vaikka se onkin aika paljon harmaampi. Aloin siinä hengessäni miettiä, että onkohan tässä joku idea, että parlamenttitaloissa on aina pylväitä. Mahdollisesti, koska se opas myöhemmin sisällä kertoi, että se klassinen kreikkalaistyyli on valittu siksi, että antiikin kreikka on demokratian syntysija. Luultavasti joku antiikki-viittaus ne eduskuntatalon pylväätkin on.


Mutta siis, eihän noilla parlamenteilla hirveästi niiden pylväiden lisäksi varmaan muuta yhteistä olekaan, kun toinen on melkein satakunta vuotta vanhempi. Suomen eduskuntatalossa en ole itse koskaan käynyt, mutta Itävallan parlamentti on kyllä aika vaikuttava, pakko myöntää. Paljon hienoa kallista marmoria, ja varsinkin ns. historialliseen istuntosaliin johtavalla käytävällä oli tosi sympaattinen, kalanruotomalliin ladottu puulattia. Muutenkin se historiallinen istuntosali oli tosi vaikuttava. Se uudempi, II maailmansodassa tuhoutuneen tilalle rakennettu Landesratin istuntosali ei ollut niin hieno. Vaikka olihan siellä sellainen tietty vallan tuntu: siellä niitä päätöksiä tehdään.


Historiallinen istuntosali siis tuossa yläpuolella, sitä ei käytetä kuin juhlallisuuksiin ja erikoistapauksissa. Alapuolella käytössä oleva Landesratin istuntosali. 





Parlamentin ulkopuolella oli muuten hyvin pienimuotoinen mielenosoitus juuri silloin kun menin sinne tapaamispaikalle. Tai no en tiedä voiko sitä sanoa mielenosoitukseksi, mutta siellä oli kuitenkin pieni koju, jossa ryhmä ilmeisesti kurdeja vetosi ohikulkijoihin ja jakoi lehtisiä, joissa vastustettiin terroristijärjestö ISISiä ja vaadittiin humanitääristä apua kurdialueille. Muutenkin tuo koko terroristikuvio on viime viikkoina näkynyt aika paljon medioissa, varsinkin nuo metrolehdet ovat kirjoittaneet paljon siitä, kuinka Itävallasta lähtee nuoria muslimeja taistelemaan Syyriaan. Lisäksi Wieniin perustettiin väliaikaisia pakolaiskeskuksia, joihin on juuri tullut isohko erä pakolaisia Syyriasta, siitäkin kirjoitetaan lehdissä paljon.

Ja metrolehdistä on kyllä vielä sanottava: varmaan joka ainoa arkipäivä siitä lähtien kun tulin tänne, Conchita Wurst on esiintynyt ainakin yhdessä kuvassa jommassakummassa ilmaislehdessä. Eli euroviisuhuuma joko on jatkunut pitkään, tai alkanut aikaisin. Miun kannalta on erittäin hyvä, että viisut järjestetään Wienissä, ja vielä parempi, että ne on Wiener Stadthallessa - se kun sattuu olemaan joko kahden metropysäkin, tai luultavasti koska kävellen on viisuviikonloppuna nopeammin perillä, muutaman hassun kilometrin päässä. Liput tulevat myyntiin marraskuun puolessa välissä, ja onnekseni mie olen jo löytänyt tuosta käytävän varrelta yhden tytön, joka on myös kiinnostunut menemään paikan päälle, joten seuraakin saattaa mahdollisesti löytyä!

Sellaisen jutun voisi säätä koskien mainita, että vaikka olen ollut täällä jo kaksi viikkoa, niin kertaakaan tähän päivään mennessä ei ollut satanut niin, että se olisi ollut jatkuvaa tai rankkaa. No nyt sataa sitten kerralla kunnolla, alkoi heti näyttää paljon syksyisemmältä. (Muistio itselle: hanki sateenvarjo.)


ps. Kyllä olin eilen illalla iloinen, kun huomasin, että ristikkohaaste etenee! Sain jo monta sanaa täytettyä ilman sanakirjaa tai muuta apua, sanakirjan kanssa taisin saada kuvaottohetken jälkeen vielä muutaman lisää! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti