Lange Nacht der Museen

Eilen Wienissä oli ORF:in (TV-kanava, ilmeisesti YLEä vastaava) järjestämä Lange Nacht der Museen -tapahtuma, jossa yhdellä lipulla pääsi koko illan klo 18-01 valtavaan määrään erilaisia museoita. 122 kappaletta niitä osallistuneita museoita taisi olla, ja lippu maksoi parin euron opiskelija-alennuksella 11 euroa. Valtava määrä porukkaa oli liikenteessä, ja yllättäen myös meitä vaihtareita ja opiskelijoita houkutteli kovasti tuollainen mahdollisuus säästää vähän rahaa.

Kovin oli kulturelli olo taas, kun lähdin illalla kohti tapaamispaikkaa, ja tiesin että nyt käydään useammassa kuin yhdessä museossa ja että luvassa on kunnon taidepläjäys. Miehän kun en tunnetusti elämäni aikana ihan kamalan monessa museossa loppujen lopuksi ole edes käynyt, vaikka ne miusta kiinnostavia onkin.

Pienellä käännöstieteilijäporukalla (vahvistettuna yhdellä lääkäriopiskelijalla, koko kööri vaihtareita) aloitettiin Kunsthistorisches Museumista. Siellähän oli salit täynnä Rubensia ja vaikka sun mitä muita taiteilijoita, joiden nimet olivat jollain tasolla tuttuja. Muutama taulu jäi mieleen, vaikka niitä olikin salitolkulla. Rubensin Haupt der Medusa, jossa oli käärmehiuksisen Medusan irtileikattu pää, jäi mieleen ihan vaan siksi että se oli niin kammottavan näköinen.  Bernardo Bellotton Das kaiserliche Lustschloss Schönbrunn, Gartenseite taas oli siksi mieleen jäävä, koska mie katselin sitä jonkin aikaa kun oli niin jännä verrata 250 vuotta vanhaa taulua siihen muistikuvaan mikä miulla on nykyhetken Schönbrunnista.

Kunsthistorisches Museumissa oli myös egyptiläis-orientaalinen kokoelma, joka kiinnosti minnuu kovasti. Mie olen aina tykännyt erityisen paljon sellaisista museoista, joissa on vanhoja esineitä, eikä pelkästään tauluja. Tässä näyttelyssä oli paljon erilaisia koriste-esineitä, koruja ja muuta esimerkiksi antiikin Roomasta ja Egyptistä. Pakko myöntää, kaikkein kiinnostavin oli sali, jossa oli sarkofageja, kuolinnaamioita ja muumio. Mie muista nähneeni ennen muumiota, joten luonnollisesti se oli jännää. Mutta mie tykkäsin myös niistä koruista ja amuleteista, joita oli näytillä: niitä oli tehty vaikka minkävärisistä kivistä ja ties mistä, miusta oli ihan uskomatonta että ne olivat tuhansia vuosia vanhoja, koska ne värit olivat niin kirkkaita.

Juuri tuollainen ajattelu teki miusta lopulta vähän epäkulturellin, vaikka tuntui illan aluksi miltä. Jokseenkin maalaismaisesti ja lapsellisesti miun ajatuksissa pyöri suuren osan iltaa lähinnä ajatuksia tyyliin miten nämä kaikki taulut ja muut voi olla näin vanhoja, vähänkö tuollainen valtavan kokoisen taulun maalaaminen on kestänyt kauan, ja noinkohan kahdentuhannen vuoden päästä museoissa on esillä jotain nykyajan muovirojuja.  Aidosti kulturelli ihminen olisi varmaan kiinnittänyt huomiota vähän erilaisiin asioihin, niin kuin taiteellisiin ansioihin, tekniikkaan tai symboliikkaan, mutta whatever…

Seuraavaan museoon mentiinkin vähän pienemmällä porukalla, joka kuitenkin edelleen koostui muutamasta käännöstieteilijästä ja yhdestä lääkärinalusta. Käytiin Belvederessä, eli siellä palatsissa minkä pihalla mie kävin jo jokin aika sitten pällistelemässä, mutta jonne maksoi sisäänpääsy niin tuhottomasti, että en silloin mennyt sisälle. Tällä kertaa kuitenkin menin, ja totesin että ei sekään yhtään hullumpi museo ollut. Belvederen vetonaula on kokoelma Gustav Klimtin tauluja, ja tämä herrahan oli minulle tuttu jo entuudestaan, kiitos Bonnerin saksankielisen alueen kulttuurihistorian kurssin eli SAKA3:n kautta. Kovin lämmöllä ajattelin koulukavereita Tampereella, kun katselin Klimtin Kuss-taulua, se nimittäin oli kyseisellä kurssilla käsittelyssä jossain muodossa ja jäi muistiin. (Kaikenlaista ihme sälää sinne jääkin…)

Belvederessä oli myös tosi hauska huone, jossa oli ringissä F.X. Messerschmidtin veistoksia, kokoelma nimeltä Charakterköpfe. Kaikki esittivät päitä, mutta jokaisen kasvoilla oli joku hulvattoman hauska ilme, varmaan jotain duckfacen esiasteita. Monella oli myös juuri se sitruunaa maistavan huulet ja silmät ruttuun kurtistava ilme, minkä mie tykkään tehdä aina kun otetaan jotain irvistyskuvia tai muuta vastaavaa.  Löysin siis hengenheimolaisia!

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, käytiin vielä Österreichische Nationalbibliothekin Esperantomuseossa, jossa kerrottiin esperantosta, eli tästä kansainväliseksi lingua francaksi kehitetystä kielestä ja muista keinotekoisista kielistä. Aika passeli museo kieltenopiskelijoille. Satuttiin sinne niin sopivaan aikaan, että päästiin osallistumaan pikakurssille, jolla opetettiin klingonin (Star Trekiä varten kehitetty keinotekoinen kieli) alkeita. Opin, että koska se on kieli, jota telkkarisarjassa puhuvat pahikset, se on kehitetty tarkoituksella sellaiseksi, että se rikkoo kaikkia odotuksia, jota amerikanenglannin puhujilla kieltä kohtaan on. Ja koska se on kehitetty kylmän sodan aikaan, siinä on vaikutteita venäjästä ja II maailmansodan ykkösvihollisen Saksan kielestä. Saatiin hienot handoutit, joista lunttaamalla voin kertoa että klingoniksi tervehditään sanomalla nuqneH, joka sananmukaisesti tarkoittaa ”mitä haluat?”.  Tuntia myöhemmin oli myös esperanton pikakurssi, ja huomattiin että jos osaa espanjaa tai latinaa niin ei ole kovin kummoinen homma ymmärtää myös esperantoa. Havaittiin todeksi myös se, että esperanton kielioppi on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi, jotta kaikki voisivat sen oppia.

Nationalbibliothekissa oli esperantomuseon lisäksi myös karttapallomuseo, ja käytiin myös siellä pällistelemässä. Siellä oli kyllä karttapalloja joka lähtöön, oli vanhoja ja vähän uudempia, oli sellaisia mihin on merkitty tähdet ja tähtikuviot, sellaisia jotka kuvasivat kuuta ja valtavankokoinen paperinen, pumpattava karttapallo.

Vähän puoli yhden jälkeen lähdettiin kotia kohti, ja todettiin että saatiin kyllä rahalle aika hyvin vastinetta ja käytettiin mahdollisuus erittäin hyvin hyväksi. Katselin tuossa ihan uteliaisuuttani, paljonko olisi sisäänpääsymaksut noihin kaikkiin maksanut ilman Lange Nacht der Museen -lippua, ja sain tulokseksi suunnilleen 30 euroa. Eli sanoisin että oli taloudellisesti kannattava reissu, puhumattakaan siitä miten mukava ilta meillä oli. 

ps. Kuvista näkee että kyseessä oli oikeasti Lange Nacht der Museen, ei tuo Lumia taida olla ihan ykkösvehje noihin yökuviin. Tai sitten mie en vaan osaa.