Prater ja muuta mukavaa

Sunnuntain taika tepsi viime viikollakin, ja sunnuntaina oli jälleen kerran tosi hyvä keli. Siitä huolimatta Praterin reissu meinasi jäädä tekemättä, kun ei oikein tunnuttu saavan kunnollisen kokoista porukkaa kasaan.

Siirryttiin siis suunnitelmaan B, ja päätettiin kahden kaverin lähteä iltapäivällä ex tempore katsomaan millainen on Winterpalais, yksi monarkkien rakennuttama barokkipalatsi Wienin keskustassa, siellä kun sattui sopivasti olemaan avoimien ovien päivät (lue: köyhät opiskelijat pääsivät sisään ilmaiseksi) palatsin silloin aikoinaan rakennuttaneen prinssin syntymäpäivän kunniaksi. Osallistuttiin siellä lyhyelle opastetulle kierrokselle, ja päästiin ihastelemaan muotokuvia ja salien kultakoristeluja ja katon freskoja. Olihan se aika vaikuttavan näköinen, niin kuin nyt barokkipalatsit lähtökohtaisesti pyrkiikin olemaan.

Winterpalaisin jälkeen todettiin että sää on edelleen mainio ja että ollaan muutaman hassun metropysäkin päässä Praterista, ja päätettiin mennä sinne edes vähän kävelemään ja katselemaan, oli mikä oli. Loppujen lopuksi meidän seuraan liittyi vielä kaksi kaveria, joten kyllä meitä sitten mukava viisihenkinen porukka olikin.

Mie jo aikaisemmin Praterissa käydessäni ajattelin, että olisi kiva mennä siihen TOSI korkealle nousevaan kiikkukaruselliin, nimeltään Praterturm, ja sain jopa yhden kaverin mukaan. Voi vitsi että se oli hienoa! Sieltä ylhäältä oli ihan älyttömän hienot maisemat! (Ne kiikut ovat 95 metrin korkeudessa.) Aurinko oli just laskemassa, ja taivaskin oli ihanan sininen ja punainen, kaikki valot alkoi juuri erottua, ne pienet vuoret Wienin laitamilla siinsivät taustalla ja koko kaupunki oli siinä alapuolella. Vaikka alussa pelotti, se kyllä hälveni aika nopeasti kun tajusin miten upeaa se oli. Oli parhaiten käytetyt viisi euroa koko reissun aikana!

Käytiin myö vielä yhdessä vuoristoradassa koko porukalla sen jälkeen, mutta se ei ollut puoliksikaan niin kiva. Päät kolisivat vieruskaverin kanssa yhteen ja kainaloon tuli mustelma kun iskeydyin vasten sen vaunun reunaa jossain kurvissa. Mutta tulipahan kokeiltua sitäkin.

Eikä siinä edes ollut vielä koko sunnuntain ohjelma. Praterista kotiuduttuani lähdin vielä muutamien asuntolatovereiden kanssa pelaamaan lautapelejä yhteen naapurikuppilaan. Sielläkin oli mukavaa ja rentoa, vaikka en kauhean hyvin niissä peleissä menestynytkään. Puolen yön maissa kun tulin nukkumaan, ei tarvinnut kyllä paljon unihiekkaa heitellä, ennen kuin simahdin.

Nyt on sitten taas kouluviikko käynnissä, ja voin sanoa että tekemistä riittää ja painetta alkaa kasautua ihan riittävästi. Varsinkin yksi kurssi on todella haastava ja suoraan sanottuna ahdistava, se on erilainen kuin mitä odotin ja opettaja on vähän pelottava eikä erityisen ymmärtäväinen tai kannustava. Luottamus omaan kielitaitoon kävi eilen ko. kurssilla lähellä nollaa, mutta ei tässä enää oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin purra hammasta ja taistella kokeista läpi. Sitä saa mitä tilaa, opiskelemaanhan tänne pääasiallisesti tultiin…

ps. Selvisi maanantaina lehdestä mitä siinä ratikkahaverissa lauantaina tapahtui: kuorma-autohan sitä ratikkaa oli syystä tai toisesta töytäissyt.