Nythän on taas se aika vuodesta, kun lehdissä lasketaan kuka
kirjoitti eniten älliä ja missä lukiossa on nohevimmat ylioppilaat. Tänä vuonna
sattuu myös olemaan niin, että yhtä uutta ylioppinutta juhlistetaan myös meillä
kotona, ja sehän tarkoittaa sitä, että miekin teen tässä ylihuomisesta
sunnuntaihin pikavisiitin kotiseudulle Pohjois-Karjalaan. Farkut tosin ei
vaihdu verkkarihousuun, vaan juhlamekkoon ja korkkareihin.
Sinällään tämä reissu sattuu ihan käytännölliseen saumaan,
koska nyt miulla on ensiluokkainen mahdollisuus niin sanotusti muuttaa puolet
tavaroistani takaisin Suomeen. Toisaalta se on myös äärimmäisen surullinen
tapahtuma, koska se tarkoittaa, että kuukauden päästä pitää muuttaa
loputkin.
Mie olen ollut etukäteen aivan tuhottoman huolissani siitä,
miten hemmetissä mie saan kaikki tavarani roudattua Suomeen. Tänne
tullessanihan mie en ihan hirveästi edes ottanut vaatetta mukaan, ajattelin
että tuleehan sitä kuitenkin ostettua. Ja sitähän tuli. Mie ajattelin sitten,
että pakkaan kaiken sellaisen, mitä ilman pystyn elämään kuukauden, ja vien ne
jo nyt lakkiaisreissulla porukoille talteen, ja tulen tyhjän matkalaukun kanssa
takaisin. Tämän suunnitelman suurin heikkous oli suunnitteluvaiheessa Finnairin
23 kilon painorajoitus matkatavaroille. En ollut kauhean optimistinen, että se
23 kiloa riittäisi.
Tässä sunnuntaina kuitenkin otin matkalaukun esille ja aloin
latoa sinne syys- ja talvivaatteita. Elän myös toivossa, että kesä-heinäkuussa
ei ole tarvetta puolelle tusinaa villatakkeja (Ei saa kysyä miksi miulla on
niitä niin monta täällä mukana), ja pakkasin nekin. Ylimääräiset kirjat ja
kengät joutanee myös viedä, ja kaikkea muuta roinaa mitä täältä löysin.
Lopputulos: 18 kiloa.
Mie olen hyvin yllättynyt, etteivät ne tavarat paina sen
enempää. Pitää oikein yrittää keksimällä keksiä, mitä muuta täältä vielä
joutaa, että saa mahdollisimman hyvin hyödynnettyä sen kilomäärän, koska
luultavasti kesällä on joka tapauksessa tiukkaa. Air Balticilla on sitä paitsi
a) pienempi ja b) tiukempi painorajoitus. Mutta jotenkin miun ajatusprosessia
ja pakattavien tavaroiden löytämistä vähän jarruttaa se, että mie en ole ihan
riemusta kiljuen täältä lähdössä. Totta kai on kivaa mennä kotiin ja näin,
mutta silti. Vähän kaksipiippuinen juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti