Vienna, 12 points!

Eilen illalla oli sitten se kauan odotettu hetki - Eurovision 2015 ja finaali. Ja tottahan tätä kotikisojen ihmettä piti olla todistamassa toiseksi parhaassa mahdollisessa paikassa, eli Itävallan suurimmassa Public Viewingissä Eurovision Villagessa Rathausplatzilla. Mikä teki kukkaroon noin sata euroa pienemmän loven kuin se, jos olisi yrittänyt mennä pääkallopaikalle Stadthalleen, mutta oli tunnelmaltaan vähintään yhtä huikea.

Myö mentiin sinne Rathausplatzille siis äärimmäisen hyvissä ajoin, koska sateen riski oli merkittävä, ja eläteltiin toivoa, että päästäisiin taas sinne katoksen alle istumaan. Tiedossa oli, että ne katsomot avataan klo 16, joten päätettiin mennä sinne klo 17 katsomaan mikä on tilanne. Osattiin aavistaa, että porukkaa on tulossa kuin pipoa, mutta sitä ei osattu ennakoida, että se katsomot olisivat aivan täynnä jo neljä tuntia ennen h-hetkeä. Onneksi kuitenkin hetken kytättyämme sieltä löytyi vielä kolme vierekkäistä vapaata paikkaa, jotka pystyttiin nelistään valtaamaan. Valitettavasti osa meidän porukasta joutui jäämään muualle, kun tulivat vasta myöhemmin paikalle, mutta ei voinut yksinkertaisesti mitään - väkeä oli vaan niin paljon.

Ne neljä tuntia ennen show’ta meni aika rattoisasti, syötiin eväitä ja katseltiin esityksiä, joita siellä Rathausplatzilla oli. Ainut vaan, että koska vettä tuli siinä alkuillasta aika railakkaasti, eikä varsinaisella lavalla ollut minkäänlaista kattoa (fiksu veto, etten sanoisi…), niin ne esiintyjät joutuivat esiintymään sen ison LED-näytön takana sateen suojassa, ja se kuva sitten välitettiin kameroiden kautta screeneille. Mutta olipahan ainakin jotain katsomista. Siellä oli tanssiryhmä, a cappella -kuoro, viisuvapaaehtoistyöntekijöiden kuoro ja Conchita Wurstin laulunopettaja bändeineen. Viimeksi mainittu esitti vähän ennen finaalin alkamista Loreenin Euphorian, ja yleisöllä oli kivaa, istumapaikoillakin noustiin tanssimaan. (Enkä kiellä, etteikö se olisi voinut osittain olla myös lämmittelykeino. Oli vähän raikas ilma.)

Ja sitten se alkoi, viisufinaali 2015. Oli ehkä pikkusen siistiä. Meillä oli liput ja huivit, ja oltiin kyllä koko porukka täydellä sydämellä mukana. Bilebiisit (lue: lähinnä Israel, ja Ruotsi, eipä niitä bilebiisejä siinä balladitulvassa ihan valtavasti ollut) tanssittiin seisaallaan, balladeihin eläydyttiin heilumalla tahdissa. Ainakin meidän puoleisessa katsomossa oli suhteellisen paljon Ruotsin faneja, sen kyllä kuuli. Ja ihan rehellisyyden nimissä sanottakoon, että kyllä miekin sitä Ruotsia kannustin. Tarttuva biisi!

Jossain vaiheessa Itävallan TV-lähetyksen selostaja, jonka ääni siis meillekin sinne Rathausplatzille välitettiin, kertoi että poliisi oli joutunut laittamaan Rathausplatzin kiinni, ettei sinne enää tulisi lisää ihmisiä, se oli jo liian täynnä. Ihmisiä oli ilmeisesti ollut jo Ringstrassella asti, mikä tietysti vähän hankaloittaa liikennettä. Totuushan on se, että väkeä oli kuin pipoa koko ajan, niin kuin vähän ounasteltiinkin. Tunnelma oli sen mukainen, eli tosi korkealla. Ja toisin kuin ilmeisesti Stadthallessa, Rathausplatzilla ei buuattu edes Venäjälle, vaan kaikille hurrattiin tasapuolisesti.

Yksi illan kohokohdista oli tietysti pisteidenlasku, eikä vähiten siksi, että Itävallan pisteet luettiin nimenomaan sieltä meidän Rathausplatzilta. Se myö siis nähtiin ihan livenä! Ja koska katsomossa oli paljon sekä Venäjän että Ruotsin faneja, tunnelma oli pisteidenlaskun alusta loppuun ihan katossa. Fanit pitivät tietysti kunnon älämölöä aina kun suosikki sai isoja pisteitä. Kun se Ruotsi sitten voitti, ruotsalaiset toverimme eivät meinanneet housuissaan pysyä. Ja sitten taas tanssittiin ja juhlittiin.

Hieman kävi ehkä viisuviikko voimille, oli todella tiivis aikataulu ja jäi unet vähän vajaiksi joka yö tällä viikolla. Pisteidenlaskun alkamisen aikoihin väsytti jo finaalin aikana aika reilusti, tuloksen paljastumisen aikaan tuli pieni herättävä adrenaliinipiikki, mutta kotimatka tuntui kyllä aika pitkältä. Viimeiset 50 metriä kotiovelle oli jo aika haaste, kun väsymys iski kunnolla päälle. Ei tarvinnut ihan kauhean kauan unta etsiä, kun lopulta pääsin sänkyyn. Ja nukuin puoli yhteentoista, mikä miun kaltaiselle aamuvirkulle on sama, kuin jos normaali ihminen olisi nukkunut kolmeen iltapäivällä.

Nyt on ihan vähän tyhjä olo, kun se hetki, mitä on koko vuoden odottanut, tuli ja meni. Mitäs sitten odotetaan? Vaihto lähenee loppuaan, mutta sitä hetkeä, kun pitää sanoa heippa Wienille ja varsinkin ystäville, ei kyllä pysty ilolla odottamaan. Se on kuitenkin varma ja vissi, että ensi vuonna tuntuu tämän mahtavan illan jälkeen tosi laimealta katsoa viisuja kotisohvalta. Varmaan pitää järjestää kunnon viisujuhlat ruokineen ja juomineen, eihän siitä muuten mitään tule!

Loppuun vielä viisuviikon kohokohdat:

1) Israelin esitys ja siihen liittyvä tunnelma Rathausplatzilla (Kappalehan ei sinällään ollut mikään musiikkitaiteen helmi, mutta voi hyvä elämä mitkä bileet se sai katsomossa aikaan!)

2) Koko muu finaali

3) Itävallan pisteiden julkistaminen (Ihan vaan siksi, että on hienoa sanoa kaikille, että miepäs olin siellä mukana ja näin sen livenä.)

4) Semifinaali 1 Rathausplatzilla (Koska aina mun pitää kannustaa Pertti Kurikan Nimipäiviä.)

5) Semifinaali 2 Rathausplatzilla (Hyvä tunnelma, vaikka kylmä oli kuin Siperiassa, mutta silti miljoona kertaa jännempää kuin kotisohvalla)

6) Big Five livenä Eurovision Villagessa keskiviikkona (Australian viisu oli parempi livenä ja akustisena.)

Kiitos Conchita Wurst, että toit viisut Wieniin juuri tänä vuonna! Kyllä kävi aivan uskomattoman hyvä tuuri, että tällainen viisufriikki kuin minä pääsin vaihtoon Itävaltaan juuri tänä vuonna. Joskus ne asiat vaan loksahtaa kohdalleen.