Annin vaihtariblogi

Annin vaihtariblogi

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Takatalvi (Tämä ei ole aprillipila)

Kävin saattelemassa siskon lentokentälle aamulla aikaisin. Kun olin ratikassa tulossa takaisin, alkoi taivaan täydeltä tulla rakeita. Ihan järkyttävän kammottava sää, ei enää kauhean keväinen, maa oli ihan valkeana. Ja tietysti juurikin silloin kun ei yhtään tee mieli kävellä, ratikkalinjalla on joku sähkövika, eikä se menekään sinne minne pitää vaan kääntyi keskustaan päin. Jos ei olisi tullut rakeita ja räntää vaakasuoraan, ja miulla olisi ollut jotkut muut kuin kesäkengät jalassa, olisin saattanut kävellä loppumatkan, mutta koska näin ei ollut, niin ajattelin että teenpä pienen lenkin ja vaihdan yliopistolla toiseen ratikkaan. Saa arvata kahdesti kulkiko sekään ratikka, vai jouduinko joka tapauksessa tarpomaan loskassa kotiin sukat ja pää märkänä. Mutta jos nyt positiivisesti ajatellaan, niin kotoisa olohan tuollaisesta takatalvesta tulee - vaikka se Suomessa yleensä tapahtuukin vasta toukokuussa.





Sinällään oli muutenkin vähän kökkö tuuri, kun tänä viikonloppuna on melkeinpä koko ajan satanut vettä ja/tai ollut harmaata, ei tällä kertaa näyttänyt keväinen Wien vierailevalle siskolle ihan parhaita puoliaan. Siitä huolimatta tuli kävelykilometrejä ihan kiitettävästi mittariin, shoppaillessa ja muuten vaan kaupungilla kierrellessä. Sää oli onneksi vähän keväisempi ja kirsikkapuutkin kukkivat. Varsinkin maanantai oli aika uuvuttava päivä, kun matkustettiin Shopping City Südiin, valtavan kokoiseen ostoskeskukseen, ja käveltiin se koko paikka useamman kerran päästä päähän, kun etsittiin abiturienttisiskolle lakkiaismekkoa. Löydettiinkin, aika helposti itse asiassa, mutta pitihän sitä nyt ihan kunnolla shoppailla muutenkin kun sinne asti oli rahtauduttu. Tiesi illalla kävelleensä.

Parit pääsiäismarkkinat käytiin tarkastamassa, Altwiener Ostermarkt ja Ostermarkt am Hof olivat vähintäänkin yhtä hyvät kuin jouluiset vastineensa samoilla paikoilla. Mutta pakko on sanoa, että aika mahtava oli Altwiener Ostermarktilla se pääsiäismunakoju: valtava määrä oletettavasti käsinmaalattuja ja -koristeltuja pääsiäismunia, veikkaisin että ihan oikeista munankuorista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti