Olen (ulko)suomalainen

Kun mie olin pieni, meidän äiti ja iskä kävivät aina vaalipäivänä äänestämässä Koveron nuorisoseurantalolla. Mie muistan, että myö mentiin sinne useamman kerran koko kööri, meidät kakarat istutettiin rattikelkan tai potkurin kyytiin, ja meidän piti odotella sen aikaa kun äiti ja iskä kävivät vuoron perään äänestämässä. Sen jälkeen mentiin takaisin kotiin, ja iskä sanoi että nyt keitetään vaalikahvit. Sitten kun mie täytin kahdeksantoista ja sain ensimmäistä kertaa itse äänestää samassa paikassa, minnuu ei kyllä enää vedetty pulkalla NS-talolle. Ja seuraavissa vaaleissa äänestinkin jo Tampereella, ja sitä seuraavissa ennakkoon Joensuun Prismassa.

Mutta tänä vuonna oli vielä vähän eri meininki. Nyt mie en ole Suomessa ollenkaan, vaan pääsin kokemaan hyvin perustavanlaatuisen ulkosuomalaiskokemuksen: suurlähetystössä äänestämisen. Miun päähän on porukoiden ja ysiluokan yhteiskuntaopin opettajan kautta iskostunut se ajatus, että äänestämässä on käytävä, kiinnosti tai ei. Ihan sama ketä äänestää, kunhan käy jotain raapustamassa sinne lappuun, ei ole niin paha rasti ettei sitä voisi aina silloin tällöin käydä tekemässä. Mutta jotenkin miulla oli tänä vuonna erityisen palava into käydä, ei sen takia että olisin jotenkin normaalia kiinnostuneempi politiikasta, vaan sen takia että mie halusin ehdottomasti kokea sen ulkomailla äänestämisen. Ei tällä haavaa ole tiedossa että asuisin taas ihan kohta ulkomailla, saatikka sitten että vaalien aikaan.

Ei kannata kysyä miksi se miusta tuntui niin erikoiselta, en mie tiedä. Eihän se oikeastaan käytännössä eronnut millään tavalla ennakkoäänestyksestä vaikka Prisman tai Citymarketin aulassa, mutta kyllä se silti tuntui erilaiselta.  Mutta jos pitäisi veikata, niin siinä oli ehkä sitä samaa taka-ajatusta, mikä oli myös niillä suomalaisen koulun joulumarkkinoilla Klosterneuburgissa. Kun mie toimin täällä niin kuin ulkosuomalaiset, eli käyn suomalaisilla joulumarkkinoilla ja äänestän suurlähetystössä, mie tavallaan ”tunnustan väriä”, tässä tapauksessa sinivalkoista sellaista, vaikka olenkin kaukana kotoa. Se ei ehkä ihan tarkkaan ottaen kuulu kieliharjoittelun ideaan, nyt kun olisi ajatus oppia itävaltalaisesta kulttuurista, eikä niinkään vaalia suomalaista, mutta minkäs teet - se, että mie asun täällä, ei tee miusta itävaltalaista, vaan mie olen edelleen suomalainen, niin kuin passissa lukee.  

Luultavasti minua ei kyllä virallisesti luokitella ulkosuomalaiseksi, kun miun vakituinen osoite on vielä Joensuussa, ja olen täällä vain väliaikaisesti. Mie olen kyllä aina halunnut asua ainakin vähän aikaa ulkomailla, ihan vaan kokeillakseni, ja nythän se haave on toteutunut. Ja olenhan mie vähän päässyt flirttailemaan ulkosuomalaisuudenkin kanssa, nyt kun olen käynyt suurlähetystössä äänestämässä. Ja vaikka mie tiedän melko varmaksi, että seuraavat kolmisen vuotta menee Tampereella opintoja lopetellessa, mistäs sitä koskaan tietää, mitä sen jälkeen tapahtuu. Ehkä mie asun ja äänestän ulkomailla vielä joskus toisenkin kerran.