Kello on nyt 3.26, ja mie tulin äskettäin salsaamasta. Oli
taas kyllä hauskaa, nyt oli just oikea määrä porukkaa, naisten ja miesten
lukumäärän suhde aikalailla optimi ja herrasmiesosasto käpelöijälahkoon verrattuna
erinomaisesti edustettuna. Musiikki oli hyvää, tunnelma oli katossa ja kaverit
messissä, mitä muuta voi toivoa!
Nyt on kuitenkin tilanne se, että herätyskello on soimassa
kahden ja puolen tunnin päästä, koska armas siskoni on saapumassa tänään
aamulla Wieniin, ja pitää ensin seurata onko lento ajoissa ja lopulta
toivottavasti mennä kentälle vastaan. Miun hiuksissa ja ihossa on kuitenkin
baarin jäljiltä ihan vieno tupakanhaju, ei onneksi niin paha, että se
häiritsisi ihan valtavasti, mutta silti riittävästi, että ei huvita viedä sitä
noihin äskettäin pestyihin lakanoihin. Näin ollen nukkumaanmeno vaatisi
suihkun, jonka ottaminen ei tähän aikaan yöstä välttämättä aiheuta kovin
rakastavia reaktioita naapurihuoneista. Toisekseen se lyhentäisi uniaikaa vielä
ainakin puolella tunnilla, ja sitten mie ehtisin ehkä juuri ja juuri nukahtaa
ennen kellon soittoa. Nääh, ei nappaa - ratkaisu on olla menemättä nukkumaan
ollenkaan.
Toisaalta ehkä ihan hyvä, kun siskokin on ollut yön
kentällä, tuskin sekään on valtavasti saanut nukuttua, ollaanpahan sitten
aamulla suunnilleen samalla vireystasolla ja samassa vuorokausirytmissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti