Annin vaihtariblogi

Annin vaihtariblogi

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Salmiakkia ja ruisleipää

Kun ruokalistalla on iltaruuaksi ruisleipää ja jälkkäriksi salmiakkia, se voi tarkoittaa vaan yhtä asiaa: Suomen tuliaisia! Viime viikonloppuna olivat nimittäin vanhemmat ja nuorin sisko käymässä, ja heidän (plus leivän leiponeen mummon - onko mitään ihanampaa kuin kotona tehty ruisleipä??) ansiostaan saa tänään nauttia harvinaisia herkkuja.

Oltiin koko kööri yötä sellaisessa loma-asunnossa vähän matkan päästä miun luota, koska sattuneesta syystä asuntolassa ei ihan valtavasti tuota majoituskapasiteettia ole. Päivät meni shoppaillessa, hyvää ruokaa syödessä ja nähtävyyksiä katsellessa.

Itsekin pääsin johonkin uuteen paikkaan, nimittäin käytiin siskon kanssa katsomassa Spanische Hofreitschulen eli espanjalaisen hoviratsastuskoulun esitystä. Siihen liittyi hyvin koulutettuja hevosia ja taitavia ratsastajia, ja hienohan se oli. Ainoa vaan, että en ollut ottanut huomioon/muistanut, että miehän olen allerginen hevosille - jotenkin se kuitenkin juolahti yhtäkkiä mieleen vähän ennen esityksen alkua, kun nenä alkoi vuotaa ja silmiä kutitti…  Aika hauska oli myös Steiermarkdorf eli Steiermark-teemaiset markkinat Rathausplatzilla. Tunnelma oli stereotyyppisellä tavalla itävaltalaisempi kuin Wienissä ikinä, eli lederhoseneita, dirndlejä, olutta, brezeleitä, kokonainen paistettu sika jne. jne.

Sunnuntain hyvä sää mahdollisti aika mahtavan näköalan Schönbrunnin Gloriettesta ja mukavan iltapäivän Praterilla, muutamaan huvipuistolaitteeseenkin ehdittiin (Praterturm, eli se maailman korkein kiikkukaruselli, ja Space Shot, joka toisin kun Lintsillä ammuttiinkin sinne ylös täysin yllättäen peräti kolmesti…)Lisäksi kierrettiin tietenkin ne perinteiset hofburgit, stephansdomit ja parlamentit.


Oli tosi mukavaa nähdä loputkin perheestä, nyt kun koko sakki on vuorollaan päässyt käymään tässä keväällä Wienissä. Reilun kuukauden päästä on sitten taas miun vuoro käydä kotona. Mutta oli kyllä kiva päästä vähän pätemään ja esittelemään turisteille kaupunkia. Kyllä mie melkein väittäisin että osaan jo olla täällä kuin kotonani!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti