Tänään oli ensimmäinen oikeasti jatkuvasti aurinkoinen päivä
vajaaseen kahteen viikkoon. Siis sillä lailla aurinkoinen että taivas on
pilvetön eikä säännöllisin välein löydy jostain vielä joku pieni raekuuro tai
sadepilvi. Sen lisäksi oli miun kokemuksen mukaan vuoden ensimmäinen ihan
oikeasti kesäinen, ei vain keväinen
päivä, koska lämmintä oli auringossa ihan kiitettävästi. Radiossa kehuivat että
Wienissä olisi 16 astetta, se kuulostaa ihan todellisuutta vastaavalta. (Tässä
kohtaa pitäisi varmaan jättää mainitsematta, että lännemmässä oltiin jo
kahdessakympissä…)
Vietin tämän päivän siis ulkona. Muisto pääsiäissuklaista
painoi vielä sen verran raskaana takaraivossa, että päätin harrastaa vähän
liikuntaa, vaikka jumpat ovatkin lomalla, ja lähdin heti aamupäivästä
kiertämään taas yhden Stadtwanderwegin,
tällä kertaa numeron 1 Kahlenbergillä, pituus 11 kilometriä ja korkein kohta
434 metrissä, plus että mie vähän pidensin sitä keskeltä osalla Stadtwanderwegiä
nro 1a. Ihan vaan siksi koska sää oli niin hyvä, jalat vielä kantoivat ja
miulla oli aikaa. Ja onneksi pidensin,
koska parhaat näköalat olivat juuri sen 1a:n puolella (mutta toisaalta myös
jyrkimmät ylä- ja alamäet). Tiedossa oli, että Kahlenbergiltä on hyvät näkymät
Wieniin, olin kuullut että sieltä näkee koko kaupungin, mutta jos ihan
rehellisiä ollaan, siitä viereiseltä vuorelta, Leopoldsbergiltä, oli paremmat
maisemat.
Ei pääse Suomessa ihan joka päivä tuollaisiin maisemiin
kävelemään. Joskus mie vielä käyn taas alpeilla, ja teen jonkun ihan kunnon
vuoristovaelluksen, mutta ei voi kiistää etteikö tuo Kahlenberg/Leopoldsbergin
seutu olisi aika upea, varsinkin tällaisella säällä kuin nyt: kyllä ne
nimittäin Huhmarisvaaran tai Ristivaaran tai Hikivuoren rinnalla ihan
semikorkeita nyppylöitä on, vajaa satakunta metriä korkeampia kuin Koli. Lisäksi
siellä on aika mukavan näköisiä viiniviljelmiä, jotka oikeastaan aika nätisti
kehystää niitä näkymiä alas kaupunkiin. Kaupunki
on tässä myös aika tärkeä pointti, koska vaikka katselisi maisemia Kolilla tai jollain
korkeammalla tunturilla Lapissa, niin siellä se maisema koostuu jostain ihan
muusta kuin kaupungista. Luonnonmaisema on vähintään yhtä upea, mutta on
siinäkin kyllä jotain, kun katselee tuolla tavalla ylhäältä alas tällaiseen
isoon kaupunkiin, joka jatkuu ja jatkuu vaan niin kauas kuin silmä kantaa. Molemmat
ovat eri tavalla kauniita.
Monessa suhteessa oli oikein onnistunut reissu. Kroppa kiittää
kun sai vähän, tai vähän enemmänkin liikuntaa, raitista ilmaa ja kunnolla
D-vitamiinia, ja sielu kiittää kun pääsi vähän metsään ja luontoon ja sai
nauttia hienoista maisemista ja auringonpaisteesta. Nyt on kyllä erinomaisen
hyvä fiilis. Ennen kun lähden kotiin niin pitää kyllä käydä tuolla vielä
uudestaan, mahdollisesti koittaa höynäyttää jokunen kaveri mukaan, tehdä sinne
vaikka piknik. Mutta mieli tekisi ehdottomasti mennä toisenkin kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti