Pääsiäistunnelmia

Se olisi nyt pääsiäismaanantai, ja lomaa vielä viikko jäljellä. Pakko kyllä sanoa, että vaikka Tampereen yliopistossakin aika anteliaita noiden lomien kanssa ollaan, niin täällä tämä kevätlukukausi on kyllä yhtä lomaa loman perään. Ei sillä että valittaisin, mutta onhan se nyt vähän hassua. Siitä huolimatta pääsiäisviikonloppua on vietetty hyvin rennoissa merkeissä, huilien ja suklaata syöden.

Eilen piti pääsiäissunnuntain merkeissä olla Praterilla, eli siellä huvipuistossa jotain pääsiäisriehaa, ja läksin kattomaan mitä siellä oikein tapahtuu. No ei siellä mitään kauhean erikoista kyllä tapahtunut, olihan siellä porukkaa, laitteet käynnissä ja karnevaalimeininkiä, mutta ei mitään erityisen pääsiäismäistä. Jos ei lasketa niitä paria pääsiäispupua, joita siellä pyöri. Saattoi tietysti olla, ettei sitä pääsiäistunnelmaa varsinaisesti ainakaan auttanut, että sää oli taas vähän mitä oli. Jotenkin tämä Wienin sää ei ole viime aikoina yhtään osannut päättää miten päin se olisi: yhtenä hetkenä paistaa aurinko, sitten sataa rakeita, kohta tuulee niin vietävästi että kun sopivasta kulmasta takkiin puuska tarttuu niin meinaa koko eukko lentää kanveesiin. Ja sitten kolmen minuutin päästä paistaa taas niin kauniisti, siihen asti että seuraava lumi-/räntäkuuro sattuu kohdalle.

Tänään uhmasin tuota oikuttelevaa säätä, ja lähdin kävelemään yhden niistä Wienin Stadtwanderweg -lenkeistä, eli niistä vaellusreiteistä joita täällä on yhdeksän kappaletta. Tällä kertaa valitsin tasamaata, ja kävelin yhden 13 kilometrin lenkin, joka meni juurikin siellä Praterin puistossa. Paitsi että tuntuu vähän väärältä sanoa sitä puistoksi, koska se on kuitenkin aivan jäätävän iso ja paikoittain melkein metsää, mutta silti. Ja miulla kävi tuuri, oli jopa ajoittain käyttöä aurinkolaseille! Sen muutaman minuutin räntäkuuron voikin sen ansiosta sitten melkeinpä unohtaa… Mutta kyllä se on niin että kolmisen tuntia raitista ilmaa ja vähän auringonpaistetta tekee kyllä hyvää, ja maalaislapsi nautti, kun pääsi pitkästä aikaa melkein metsään. Se vihreä peikko, joka oli kateellinen, kun perhe raportoi käyneensä makkaranpaistoretkellä saaressa, sai sentään vähän jotain korviketta.

Yksi asia minua jäi kuitenkin todella pahasti vaivaamaan. Mie en ymmärrä, miksi siellä Praterilla (ja itse asiassa aika monessa muussakin paikassa täällä) kasvaa puihin lehdet sellaisina palloina? Ne alkaa vihertää vaan tietyistä kohdista, ja ne lehden alut ovat aina sellaisen pallon muodossa, kun taas oksat muuten on ihan paljaita. Lieneekö se joku sille puulajille tyypillinen ominaisuus, en tiedä, ei ole mitään hajua mikä puu se on. Mutta onhan se aika jännän näköistä.

Kevään lähestyminen tuo mukanaan yhden vääjäämättömän tosiasian: kesä on tulossa, ja se tarkoittaa että täältä pitäisi lähteä kohta kotiin. Asuntolapaikalla on kahden kuukauden irtisanomisaika, ja miunhan piti jo käydä hakemassa valmiiksi se lomake sitä varten. Se on kyllä vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta minnuu ei ihan valtavasti haittaa lähteä täältä asuntolasta, koska tämä nyt on vähän mitä on. Ei omaa huonetta, paperinohuet seinät joiden läpi kuuluu kovaa ja selkeästi naapurin skypetys kymmenen jälkeen illalla, ihmiset jotka eivät älyä laittaa jääkaapin ovea kuunnolla kiinni niin että se koko roska ja varsinkin kaikkien ruuat lämpenee jne. Ja totta kai miulla on jo vähän ikävä Suomen kavereita, ja onhan se kiva olla lähempänä perhettä ja sukulaisia. Mutta toisaalta Wienistä kyllä vähän haittaa lähteä, koska tämä on yksi maailman ihanimmista kaupungeista ja täällä olisi varmasti koettavaa ja nähtävää useammaksikin eliniäksi, eikä sitä kaikkea ehdi millään vajaassa kolmessa kuukaudessa. Ja mie tiedän jo nyt, että miulle tulee kotona Wienin kavereita ikävä. Mutta sellaista se on, sehän tiedettiin tänne lähtiessä että niinhän siinä tulee käymään. Ei siinä auta muu kuin ottaa ilo irti vaihdosta vielä kun voi.