Salakavala stressi

Jännä juttu, että kun koko syksyn ja talven on saanut sinällään olla aika huoletta, eikä ole tarvinnut ottaa paineita opiskelusta ollenkaan, niin kyllä se tuo tenttiviikko sitten kuitenkin tuo mukanaan jonkin verran stressiä. Koko tentit tavallaan hiipi pikkuhiljaa salakavalasti nurkan takaa, sitä vaan jotenkin tuudittautui ensi siihen, että nääh, ne ovat vasta joululoman jälkeen. Sitten siihen, että nääh, tässähän on koko tammikuu aikaa. Mutta kun se tammikuukin alkaa olla jo taputeltu. Mitäs nyt?

Eikä hirveästi auta, että kokeisiin ilmoittautuminenkin on tehty vähän turhan hankalaksi. Eilen alkoi ilmoittautumisaika netin kautta, mutta hupskeikkaa, eihän se vaihtarilla tietenkään onnistunut itse. Piti laittaa taas listaa koordinaattorille, joka laittoi sen eteenpäin Studienservicecenteriin. Ei siinä, ihan kiva olisi ollut, jos siinä olisi ollut kaikki, vaan kunpa yhtä koetta ei löytynyt koko järjestelmästä, joten eipä se SSC:kään saanut minua ilmoitettua. Eli siitäpä sitten taas sähköposteja lähettelemään. Ilmoittautumisaika loppuu torstaina klo 12, sitä ennen olisi varmaan ihan kiva saada kaikki selväksi. Ei siis mitään paineita tai kiirettä.

Sinällään se koemateriaali itsessään ei tunnu ylitsepääsemättömältä, aika monta koetta toteutuu monivalintana, mikä jo osaltaan vähän helpottaa, kun ei tarvitse aktiivisesti osata ihan kaikkia niitä uusia sanoja ja termejä. Onhan niitä kokeita silti aika monta, vaikka kuinka päätin jättää kaikkein hankalimman maaliskuun alkuun: maanantaina oli jo kaksi, torstaina on yksi, ja ensi viikolla varsinaisella koeviikolla on yhteensä seitsemän. (Siis jos se yksi ilmoittautuminen onnistuu…) Elikkä ihan jo tuo lukumäärä on toisaalta ihan pätevä syy sille, että pikkuisen alkaa stressata.

Mutta aivan järjetöntä on stressata koeviikon jälkeen alkavaa lomaa, mutta jotenkin sekin miulta onnistui - täällä kun on lukukausien välissä koko helmikuu vapaata. Jotenkin miulla on paineita siitä, että miten mie saan siitä koko kuukaudesta kaiken irti, ettei se tavallaan menisi ihan kokonaan hukkaan lorviessa ja mitään tekemättä. Vaihtarikavereista osa lähtee jo kotiin, ja osalla on harjoitteluita sun muita suunnitelmia, mutta miulla ei vielä mitään. Se lomakin tuli ihan puskista, vastahan mie olin melkein kuukauden lomalla Suomessa, enhän mie älynnyt mitään suunnitelmia tehdä, ennen joulua ei käynyt pienessä mielessäkään. Ja nyt tuntuu että pitäisi äkkiä löytää jotain sutinaa. Jos tämä aika menee näin nopeasti, niin kohtahan on jo taas kevät! Tulee aika kiire kokea asioita, nähdä paikkoja ja elää elämää.

Eli, mitä tästä opimme: vaihtarina aika menee hullun nopeasti, ja näin ollen kaikenlaiset koeviikot ja lomat pääsevät salakavalasti hiipimään selän taakse ja puraisemaan persuksista. Ei tässä silti auta kuin hammasta purren mennä tentistä toiseen, ja alkaa suunnitella jotain kivaa helmikuulle. Niin kuin äitimuorini ystävällisesti muistutti, miullahan oli alun perin idean asteella ajatuksena matkustella siinä loman aikana näissä naapurimaissa. Se oli ihan suoraan sanottuna päässyt vähän unohtumaan, eikä juolahtanut edes mieleen, kun todellisuus ja paineet iski. Mutta onneksi nyt on taas järki kädessä. Olisikohan Ljubljanassa mitään näkemistä…?