Kääntäjä vs. imitaattori

Tämä ei nyt ihan tarkkaan ottaen liity ulkomailla asumiseen tai vaihtarina olemiseen, mutta koska mie täällä ollessani opiskelen käännöstiedettä, niin välillisesti se kuuluu samaan aihepiiriin. Sitä paitsi miulla on loma, ja niin ollen aikaa jorista tyhjänpäiväisiä!

Mie tein eilen havainnon. (Asiaan liittymätön fakta - se oivallus tuli suihkussa, mikä on osoitus siitä, että ahaa-elämykset eivät katso aikaa tai paikkaa. Ne tulevat silloin kun tulevat jos tulevat. Mikä on tietysti esseiden, tutkielmien ynnä muiden kirjoittamisen kannalta kurja juttu.) Mie huomasin, että mie itse olen aina oppinut tosi paljon matkimalla. Opin laskemaan jakokulmassa, koska joku näytti miulle miten se tehdään ja mie matkin perässä, opin kirjoittamaan kun matkin miltä kirjaimet näyttää, ja opin puhumaan kun matkin mitä muut sanovat. Enkä ole ainoa, matkimiseenhan kaikki oppiminen aika pitkälle perustuu. Mie opin tekemään kanakastiketta, kun matkin miten äiti tekee sen, makaroonilaatikon matkin iskältä, ja karjalanpiirakat mummolta.

Sama tyyli jatkuu vieläkin: mie kuuntelen miten itävaltalaiset tai saksalaiset tai ylipäätään ihmiset jotka puhuvat paremmin saksaa kuin mie puhuvat, ja yritän matkia sitä kun puhun itse. Sillä tavalla mie olen oppinut täällä ollessani käyttämään etuliitettä ur-, kun jokin on tosi hauskaa (urlustig) tai jotain on tosi paljon (urviel), ihan sataprosenttisen itävaltalainen tapa. Siten mie olen oppinut täyttämään puhettani erilaisilla kivoilla partikkeleilla, niin kuin eh, eben ja halt. Mie luen saksankielisiä tekstejä, ja yritän vaihtelevalla menestyksellä matkia niitä kun kirjoitan itse.

Ja tässä tulee nyt se ahaa-elämys: kääntäminen on oikeastaan matkimista. Miulle juolahti mieleen, että kääntäjä on tavallaan imitaattori. Kun joku imitaattori haluaa esittää Tarja Halosta, sen pitää ensimmäisenä miettiä, mikä tekee Tarja Halosesta Tarja Halosen. Imitaattori tajuaa, että jotta katsojat tunnistavat sen hahmon Tarja Haloseksi, sillä pitää olla juuri ne piirteet. Sillä hahmolla pitää olla se tietty tapa lausua r-kirjain, ja sillä pitää olla tietynlainen elekieli ja olemus, muuten katsojat eivät tiedä, mitä se imitaattori ajaa takaa, vaan saattavat luulla sitä hahmoa vaikka Aira Samuliniksi.

Ihan samalla tavalla kääntäjän pitää löytää sen alkutekstit piirteet, jotka tekevät siitä tekstistä juuri sen tekstin, ja imitoida niitä, kun kirjoittaa käännöstä. Toisin sanoen kääntäjä matkii sen tekstin piirteitä kohdekielellä. Toisaalta jos alkutekstin lukijat ajattelevat, että se teksti on Tarja Halonen, käännöksen lukijat eivät saa luulla sitä Aira Samuliniksi. Molempien tekstien lukijoiden pitää tulkita ne ominaispiirteet samalla tavalla, mikä saattaa joskus tarkoittaa, että imitoidessaan tai matkiessaan kääntäjä joutuu joskus vähän muokkaamaan niitä. Mutta periaate on, että matkitaan, koska se tekstin perusajatus, sen syvin olemus ei muutu miksikään, vaikka kuinka käännettäisiin toimittavaan tyyliin.

Tarkoittaako tämä nyt sitä, että koska kaikki osaavat matkia, kaikki osaavat kääntää? Minusta ei. Kaikki eivät myöskään osaa imitoida. Jos mie yrittäisin esittää Tarja Halosta, niin ei sitä kukaan tunnistaisi, koska imitaattorina olemiseen tarvitsee myös muita taitoja, niin kuin esimerkiksi nyt vaikka kyky tuottaa niitä erilaisia ääniä ja eleitä. Kääntämiseenkin tarvitaan muita taitoja, kielitaito nyt vaikka ihan ensimmäiseksi, toisekseen taito löytää ne tekstin ominaispiirteet ja kolmanneksi taito muokata ne tunnistettavaan muotoon myös kohdekielellä. Mie toivon, että mie osaan paitsi matkia, myös tehdä noita muita asioita. Matkimistaidon kanssa mie olen jo hyvällä alulla, aika näyttää miten niiden muiden laita on.

(ps. Liittyen siihen aiempaan suihkukommenttiin - miksi tämä ajatus ei voinut esimerkiksi tulla pari vuotta sitten, kun kirjoitin oppimispäiväkirjaa jollekin kurssille, liekkö ollut SAKP3, johon piti pohtia mitä kääntäminen on? Tai viime keväänä kun Käännösteorian tentin bonuskysymys oli keksiä metafora kääntämiselle? Silloin siitä olisi ollut jotain hyötyä!)