Tämä ei nyt ihan tarkkaan ottaen liity ulkomailla asumiseen
tai vaihtarina olemiseen, mutta koska mie täällä ollessani opiskelen
käännöstiedettä, niin välillisesti se kuuluu samaan aihepiiriin. Sitä paitsi
miulla on loma, ja niin ollen aikaa jorista tyhjänpäiväisiä!
Mie tein eilen havainnon. (Asiaan liittymätön fakta - se
oivallus tuli suihkussa, mikä on osoitus siitä, että ahaa-elämykset eivät katso
aikaa tai paikkaa. Ne tulevat silloin kun tulevat jos tulevat. Mikä on tietysti
esseiden, tutkielmien ynnä muiden kirjoittamisen kannalta kurja juttu.) Mie
huomasin, että mie itse olen aina oppinut tosi paljon matkimalla. Opin
laskemaan jakokulmassa, koska joku näytti miulle miten se tehdään ja mie matkin
perässä, opin kirjoittamaan kun matkin miltä kirjaimet näyttää, ja opin
puhumaan kun matkin mitä muut sanovat. Enkä ole ainoa, matkimiseenhan kaikki
oppiminen aika pitkälle perustuu. Mie opin tekemään kanakastiketta, kun matkin
miten äiti tekee sen, makaroonilaatikon matkin iskältä, ja karjalanpiirakat
mummolta.
Sama tyyli jatkuu vieläkin: mie kuuntelen miten itävaltalaiset
tai saksalaiset tai ylipäätään ihmiset jotka puhuvat paremmin saksaa kuin mie
puhuvat, ja yritän matkia sitä kun puhun itse. Sillä tavalla mie olen oppinut
täällä ollessani käyttämään etuliitettä ur-,
kun jokin on tosi hauskaa (urlustig)
tai jotain on tosi paljon (urviel),
ihan sataprosenttisen itävaltalainen tapa. Siten mie olen oppinut täyttämään
puhettani erilaisilla kivoilla partikkeleilla, niin kuin eh, eben ja halt. Mie
luen saksankielisiä tekstejä, ja yritän vaihtelevalla menestyksellä matkia
niitä kun kirjoitan itse.
Ja tässä tulee nyt se ahaa-elämys: kääntäminen on oikeastaan
matkimista. Miulle juolahti mieleen, että kääntäjä on tavallaan imitaattori.
Kun joku imitaattori haluaa esittää Tarja Halosta, sen pitää ensimmäisenä
miettiä, mikä tekee Tarja Halosesta Tarja Halosen. Imitaattori tajuaa, että
jotta katsojat tunnistavat sen hahmon Tarja Haloseksi, sillä pitää olla juuri
ne piirteet. Sillä hahmolla pitää olla se tietty tapa lausua r-kirjain, ja sillä
pitää olla tietynlainen elekieli ja olemus, muuten katsojat eivät tiedä, mitä
se imitaattori ajaa takaa, vaan saattavat luulla sitä hahmoa vaikka Aira
Samuliniksi.
Ihan samalla tavalla kääntäjän pitää löytää sen alkutekstit
piirteet, jotka tekevät siitä tekstistä juuri sen tekstin, ja imitoida niitä,
kun kirjoittaa käännöstä. Toisin sanoen kääntäjä matkii sen tekstin piirteitä
kohdekielellä. Toisaalta jos alkutekstin lukijat ajattelevat, että se teksti on
Tarja Halonen, käännöksen lukijat eivät saa luulla sitä Aira Samuliniksi. Molempien
tekstien lukijoiden pitää tulkita ne ominaispiirteet samalla tavalla, mikä
saattaa joskus tarkoittaa, että imitoidessaan tai matkiessaan kääntäjä joutuu
joskus vähän muokkaamaan niitä. Mutta periaate on, että matkitaan, koska se tekstin
perusajatus, sen syvin olemus ei muutu miksikään, vaikka kuinka käännettäisiin
toimittavaan tyyliin.
Tarkoittaako tämä nyt sitä, että koska kaikki osaavat
matkia, kaikki osaavat kääntää? Minusta ei. Kaikki eivät myöskään osaa
imitoida. Jos mie yrittäisin esittää Tarja Halosta, niin ei sitä kukaan
tunnistaisi, koska imitaattorina olemiseen tarvitsee myös muita taitoja, niin
kuin esimerkiksi nyt vaikka kyky tuottaa niitä erilaisia ääniä ja eleitä.
Kääntämiseenkin tarvitaan muita taitoja, kielitaito nyt vaikka ihan
ensimmäiseksi, toisekseen taito löytää ne tekstin ominaispiirteet ja
kolmanneksi taito muokata ne tunnistettavaan muotoon myös kohdekielellä. Mie
toivon, että mie osaan paitsi matkia, myös tehdä noita muita asioita.
Matkimistaidon kanssa mie olen jo hyvällä alulla, aika näyttää miten niiden
muiden laita on.
(ps. Liittyen siihen aiempaan suihkukommenttiin - miksi tämä ajatus ei voinut esimerkiksi
tulla pari vuotta sitten, kun kirjoitin oppimispäiväkirjaa jollekin kurssille,
liekkö ollut SAKP3, johon piti pohtia mitä kääntäminen on? Tai viime keväänä
kun Käännösteorian tentin bonuskysymys oli keksiä metafora kääntämiselle? Silloin
siitä olisi ollut jotain hyötyä!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti