Juu elikkäs. Eilen jäätiin siis siihen, että lumimyrsky jylläsi ja Ljubljanaan lähtö oli hieman epävarman oloista. Noh. Näin siinä sitten kävi.
Illalla seurasin lumen tuloa ja yritin kehittää vaihtoehtoisia suunnitelmia, ettei jäisi koko retki tekemättä. Paras vaihtoehto oli koittaa onneaan, ja toivoa että junat kulkee. Junia Ljubljanaan menee kuitenkin vielä iltapäivällä, että varavaihtoehtoja on.
Aamulla keli oli rauhoittunut, eikä enää tullut uutta lunta. Selasin ÖBB:n sivuja, ja siellä luki että kaukoliikenteen junat kulkevat normaalisti. Jes! Myös asemalle saapuessani luin tyytyväisenä lähtevien taulua - melkein kaikki junat ajallaan. Ajattelin että onni oli miun puolella sittenkin.
Pääsin laiturille asti, ihan vaan kuullakseni viisi minuuttia ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa, että juuri tämä miun juna on 25 minuuttia myöhässä. (Syy: Vertriebsstörung.) Miten miulla voi olla tällanen tuuri?
Loppujen lopuksi juna pääsi lähtemään alle kymmenen minuuttia sitten, yhteensä 40 minuuttia myöhässä. Näin ÖBB siis ystävällisesti tarjoaa miulle mahdollisuuden tutustua muutaman tunnin ajan Villachin kaupunkiin (Wikipedian mukaan Itävallan 7. suurin kaupunki), koska siihen kahdeksan minuutin vaihtoyhteyteen mie en tule ehtimään. Toisaalta mikäpäs siinä, miehän halusin nähdä myös muita Itävallan kaupunkeja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti