Seikkailu Ljubljanassa on nyt takana, ja sanoisinpa että
kannatti tuokin reissu kyllä tehdä.
Tiistaina siis erinäisten vaiheiden jälkeen miun reissu
alkoikin Villachissa, eikä siis Ljubljanassa. Jätin matkalaukun asemalle
säilöön, ja lähdin tutkimaan kaupunkia. Tällä kertaa oli todellakin onni
onnettomuudessa, koska mie nautin ihan tosissaan niistä neljästä tunnista,
mitkä mie siellä seuraavaa junaa odottelin. Sää oli ihan huippu, aurinko
paistoi ja toppatakissa tuli hullun kuuma, pystyi ihan suvereenisti kävelemään
takki auki. Parasta oli kuitenkin alppimaisema.
Muutenkin se Villachin keskusta oli tosi viehättävä,
erityisesti mie tykkäsin siitä pääkadusta, missä oli värikkäitä taloja. Ja joen
rannan kävelytie ja penkit oli mukavia, siellä miekin istuskelin jonkin aikaa
ja nautin auringosta. Pääasiassa mie siis sen iltapäivän käveleksin rauhassa
ympäriinsä ja katselin ympärilleni. Mutta se oli kyllä tosi kivaa.
Illalla sitten olin perillä Ljubljanassa, ja kävelin
rautatieasemalta hostellille. Löysin netistä tosi kohtuuhintaisen hostellin
kävelymatkan päässä keskustasta, nimeltään Vila Veselova. Oli tosi miellyttävä
paikka, mitä nyt huoneessa oli yöllä vähän kylmä, mutta onneksi oli lisävilttejä
tarjolla. Aamupala oli kuitenkin ilmainen ja muut travellerit mukavia, joten hyvä
paikka oli. Lisäksi se tuntui kovin turvalliselta, oli nimittäin varmaan vähän
hienompaa aluetta, kun naapurissa oli ainakin Itävallan, Saksan ja
Yhdysvaltojen suurlähetystöt. Ainakin ne USA-lähetystön vartijat varmaan vähän
nostaa kynnystä ruveta siinä lähellä mitään laittomuuksia harjoittamaan.
Keskiviikkona miulla oli kokonainen päivä aikaa palloilla
Ljubljanassa, ja juuri sopivasti juuri keskiviikkoisin järjestettiin sellainen
ilmainen opastettu kävelykierros vanhassa kaupungissa. Vastaavat kierrokset
tulivat jo reilatessa tutuksi, ja miusta se on ihan huikea systeemi: koska
oppaat ovat kokonaan tippien varassa, ne yleensä pistää parastaan ja vetää tosi
mukavan ja mielenkiintoisen kierroksen. Nytkin opas tiesi mitä teki, esitteli
kaikki vanhan kaupungin tärkeimmät paikat ja kertoi monta tosi hyvää tarinaa.
Yksi tarina, joka jäi erityisen hyvin mieleen, liittyi sen
kierroksen ensimmäiseen etappiin, eli Ljubljanan pääaukioon, joka oli nimetty
runoilija Preserenin mukaan Preserenin aukioksi. Siellä aukiolla oli ns.
Vaaleanpunainen kirkko, ja tämän Preserenin patsas. Preseren kirjoitti paljon
rakkausrunoja, mutta myös yhden juomalaulun, josta sitten myöhemmin tuli
Slovenian kansallishymni. Kyseinen runoilija on siis Slovenian tärkein
runoilija, ja hänen kunniakseen päätettiin pystyttää patsas. Siihen patsaaseen
kuuluu myös Preserenin yläpuolella oleva symbolinen naispuolinen muusa, joka
synnytti paljon kalabaliikkia, koska se esiintyy patsaassa rinnat paljaana. No,
vastapäisen vaaleanpunaisen kirkon pappi ei riemastunut siitä, että ensimmäinen
asia, jonka messusta lähtevät ihmiset kirkon edessä näkevät, on puolialastoman
naisen rinnat. Ensin tämä neuvokas pappi kävi pukemassa sille patsaalle jonkin
rievun päälle, mutta kun se kangas ei kestänyt paikallaan, sen patsaan viereen
istutettiin kolme koivua, jotka varsinkin kesällä lehtineen peittää sen naisen
aika hyvin.
Mutta ei tässä vielä kaikki - se yläosaton nainen oli vain
symbolinen muusa, mutta Preserenilläpä oli rakkausrunojensa inspiraationa myös
ihan oikea, olemassa oleva nainen, nimeltään Julia. Preseren oli köyhä
runoilija, ja Julia oli rikkaan ja vaikutusvaltaisen perheen tytär, joten vaikka
kuinka Preseren runoja Julialleen rustaili, niin eipä siitä mitään tullut.
Myöhemmin joku kuitenkin keksi, että kun se Preserenin patsas siellä aukiolla
nyt seisoo, niin annetaan sille patsaalle tyttöystävä: yhden aukion laidalla
olevan talos seinään on tehty reliefi, jossa Julia katsoo ikkunasta Preserenin
patsasta silmiin. Näin ne saavat ikuisesti katsella toisiaan aukion yli.
Tämäntyyppisiä tarinoita se opas osasi kertoa melkein joka
paikasta missä käytiin, mutta tuo Preserenin tarina oli ehkä kaikkein paras.
Kierroksen aikana käytiin mm. myös Lohikäärmesillalla, kolmoissillalla,
torilla, pääkirjastolla ja katedraalissa. Yhteensä parisen tuntia se koko
kierros kesti, ja opin kyllä tosi paljon uutta. Juuri sen takia tuollaiset kierrokset
ovat niin mahtavia, niillä saa tietää sellaisia asioita ja kuulla tarinoita,
jotka jäisivät ihan kokonaan tietämättä, jos vaan omin päin kiertelisi paikkoja
kartan kanssa.
Kävelykierroksen ja lounaan jälkeen kävelin Ljubljanan
linnaan, joka on ylhäällä suhteellisen korkealla mäellä vanhan kaupungin
kupeesta, vähän samaan tyyliin kuin monessa muussakin kaupungissa, niin kuin nyt
vaikka Bratislavassa tai Salzburgissa. Linnassa oli Slovenian historiasta
kertova näyttely, näköalatorni ja videoesitys Ljubljanan ja linnan
kehityksestä. Kaikki kiersin, näyttely oli ihan mielenkiintoinen, video ihan
kiva, mutta kaikkein parasta koko linnassa oli näköala, joka tornista käsin oli
tietysti vielä hienompi. Varsinkin kun keskiviikkona sää oli niin mahtava, niin
näkyi aika kauas, ja koska Sloveniassa on myös vuoria - todella komeita
sellaisia vieläpä. Se oli jotenkin niin jännä, kun ne isoimmat vuoret silla
tavalla siinsivät siellä kaukana, enkä mie edes ensin tajunnut niitä, kun siinä
välissä oli pienempiä, mutta sitten kun hoksasin ne lumihuippuiset,
teräväkärkiset vuoret… Vau. Harmi vaan että miun kamera on vähän mitä on, sitä vaikutelmaa
ei kännykkäkameralla paljon ikuisteta. Linnasta tulin sitten alas sellaisella hissillä, vähän
samanoloisella kuin mikä Kolillakin on. Eihän se mitenkään ihmeellinen ollut,
mutta pitihän se nyt kokeilla.
Eilen miulla oli aamupäivällä aikaa vielä hengailla
Ljubljanassa ennen junan lähtöä. Sää ei aamulla ollut ihan niin kiva kuin
keskiviikkona, joten menin käymään Slovenski
etnografski muzejssa, eli Etnografisessa museossa. Ihan sataprosenttisen
varma mie en ole, mitä tämä etnografia tarkalleen ottaen on, mutta koska minnuu
kiinnostivat ne väliaikaiset näyttelyt, joita siellä nyt on, niin ajattelin
mennä. Toinen niistä oli Amulettien taika,
jossa oli näytillä erilaisia amuletteja mm. Egyptistä, toinen käsitteli ovia
symboleina ja rajana eri tilojen ja elämäntilanteiden välillä. Molemmat olivat
tosi kiinnostavia. Myös ne pysyvät näyttelyt olivat ihan mukavia, toisessa oli
esillä kaikenlaista arki- ja juhlaesineistöä slovenialaisesta ja
ei-eurooppalaisista kulttuureista, toisessa oli kyse ihmisestä ja sen paikasta
maailmassa yksilönä ja eri yhteisöjen jäsenenä. Ihan kaikkia tekstejä ei
valitettavasti ollut käännetty englanniksi, mutta visuaalisesti oli kyllä
koettavaa ihan mukavasti, ja tykkäsin kovasti.
Junamatka takaisin sujui ilman mitään kommelluksia, junat
olivat ajallaan ja kaikki meni niin kuin suunnittelin. Huomasin, että vaikka
kuinka oli kiva reissu, niin silti tuntui hyvältä tulla takaisin ”kotiin”,
missä kaikki puhuvat saksaa ja mie ymmärrän niitä ja ne minnuu. Se ei Sloveniassa
ole ihan itsestäänselvyys, ja englannin puhuminen on miulle viime aikoina ollut
vähän vähemmän mieleistä, vaikka eihän sitäkään ruostumaan saisi päästää. Oli
miten oli, reissu oli ihan huippu, ja olen tosi iloinen että tuli lähdettyä. Ei
voi sanoa muuta kuin hvala [= Kiitos], Ljubljana! En pitäisi mahdottomana,
että joskus kävisin vielä Sloveniassa uudestaan, varsinkin Bled ja
vuoristoalueet on kuulemma upeita…!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti