Hvala, Ljubljana!

Seikkailu Ljubljanassa on nyt takana, ja sanoisinpa että kannatti tuokin reissu kyllä tehdä.

Tiistaina siis erinäisten vaiheiden jälkeen miun reissu alkoikin Villachissa, eikä siis Ljubljanassa. Jätin matkalaukun asemalle säilöön, ja lähdin tutkimaan kaupunkia. Tällä kertaa oli todellakin onni onnettomuudessa, koska mie nautin ihan tosissaan niistä neljästä tunnista, mitkä mie siellä seuraavaa junaa odottelin. Sää oli ihan huippu, aurinko paistoi ja toppatakissa tuli hullun kuuma, pystyi ihan suvereenisti kävelemään takki auki. Parasta oli kuitenkin alppimaisema.

Muutenkin se Villachin keskusta oli tosi viehättävä, erityisesti mie tykkäsin siitä pääkadusta, missä oli värikkäitä taloja. Ja joen rannan kävelytie ja penkit oli mukavia, siellä miekin istuskelin jonkin aikaa ja nautin auringosta. Pääasiassa mie siis sen iltapäivän käveleksin rauhassa ympäriinsä ja katselin ympärilleni. Mutta se oli kyllä tosi kivaa.

Illalla sitten olin perillä Ljubljanassa, ja kävelin rautatieasemalta hostellille. Löysin netistä tosi kohtuuhintaisen hostellin kävelymatkan päässä keskustasta, nimeltään Vila Veselova. Oli tosi miellyttävä paikka, mitä nyt huoneessa oli yöllä vähän kylmä, mutta onneksi oli lisävilttejä tarjolla. Aamupala oli kuitenkin ilmainen ja muut travellerit mukavia, joten hyvä paikka oli. Lisäksi se tuntui kovin turvalliselta, oli nimittäin varmaan vähän hienompaa aluetta, kun naapurissa oli ainakin Itävallan, Saksan ja Yhdysvaltojen suurlähetystöt. Ainakin ne USA-lähetystön vartijat varmaan vähän nostaa kynnystä ruveta siinä lähellä mitään laittomuuksia harjoittamaan.

Keskiviikkona miulla oli kokonainen päivä aikaa palloilla Ljubljanassa, ja juuri sopivasti juuri keskiviikkoisin järjestettiin sellainen ilmainen opastettu kävelykierros vanhassa kaupungissa. Vastaavat kierrokset tulivat jo reilatessa tutuksi, ja miusta se on ihan huikea systeemi: koska oppaat ovat kokonaan tippien varassa, ne yleensä pistää parastaan ja vetää tosi mukavan ja mielenkiintoisen kierroksen. Nytkin opas tiesi mitä teki, esitteli kaikki vanhan kaupungin tärkeimmät paikat ja kertoi monta tosi hyvää tarinaa.

Yksi tarina, joka jäi erityisen hyvin mieleen, liittyi sen kierroksen ensimmäiseen etappiin, eli Ljubljanan pääaukioon, joka oli nimetty runoilija Preserenin mukaan Preserenin aukioksi. Siellä aukiolla oli ns. Vaaleanpunainen kirkko, ja tämän Preserenin patsas. Preseren kirjoitti paljon rakkausrunoja, mutta myös yhden juomalaulun, josta sitten myöhemmin tuli Slovenian kansallishymni. Kyseinen runoilija on siis Slovenian tärkein runoilija, ja hänen kunniakseen päätettiin pystyttää patsas. Siihen patsaaseen kuuluu myös Preserenin yläpuolella oleva symbolinen naispuolinen muusa, joka synnytti paljon kalabaliikkia, koska se esiintyy patsaassa rinnat paljaana. No, vastapäisen vaaleanpunaisen kirkon pappi ei riemastunut siitä, että ensimmäinen asia, jonka messusta lähtevät ihmiset kirkon edessä näkevät, on puolialastoman naisen rinnat. Ensin tämä neuvokas pappi kävi pukemassa sille patsaalle jonkin rievun päälle, mutta kun se kangas ei kestänyt paikallaan, sen patsaan viereen istutettiin kolme koivua, jotka varsinkin kesällä lehtineen peittää sen naisen aika hyvin.

Mutta ei tässä vielä kaikki - se yläosaton nainen oli vain symbolinen muusa, mutta Preserenilläpä oli rakkausrunojensa inspiraationa myös ihan oikea, olemassa oleva nainen, nimeltään Julia. Preseren oli köyhä runoilija, ja Julia oli rikkaan ja vaikutusvaltaisen perheen tytär, joten vaikka kuinka Preseren runoja Julialleen rustaili, niin eipä siitä mitään tullut. Myöhemmin joku kuitenkin keksi, että kun se Preserenin patsas siellä aukiolla nyt seisoo, niin annetaan sille patsaalle tyttöystävä: yhden aukion laidalla olevan talos seinään on tehty reliefi, jossa Julia katsoo ikkunasta Preserenin patsasta silmiin. Näin ne saavat ikuisesti katsella toisiaan aukion yli.

Tämäntyyppisiä tarinoita se opas osasi kertoa melkein joka paikasta missä käytiin, mutta tuo Preserenin tarina oli ehkä kaikkein paras. Kierroksen aikana käytiin mm. myös Lohikäärmesillalla, kolmoissillalla, torilla, pääkirjastolla ja katedraalissa. Yhteensä parisen tuntia se koko kierros kesti, ja opin kyllä tosi paljon uutta. Juuri sen takia tuollaiset kierrokset ovat niin mahtavia, niillä saa tietää sellaisia asioita ja kuulla tarinoita, jotka jäisivät ihan kokonaan tietämättä, jos vaan omin päin kiertelisi paikkoja kartan kanssa.

Kävelykierroksen ja lounaan jälkeen kävelin Ljubljanan linnaan, joka on ylhäällä suhteellisen korkealla mäellä vanhan kaupungin kupeesta, vähän samaan tyyliin kuin monessa muussakin kaupungissa, niin kuin nyt vaikka Bratislavassa tai Salzburgissa. Linnassa oli Slovenian historiasta kertova näyttely, näköalatorni ja videoesitys Ljubljanan ja linnan kehityksestä. Kaikki kiersin, näyttely oli ihan mielenkiintoinen, video ihan kiva, mutta kaikkein parasta koko linnassa oli näköala, joka tornista käsin oli tietysti vielä hienompi. Varsinkin kun keskiviikkona sää oli niin mahtava, niin näkyi aika kauas, ja koska Sloveniassa on myös vuoria - todella komeita sellaisia vieläpä. Se oli jotenkin niin jännä, kun ne isoimmat vuoret silla tavalla siinsivät siellä kaukana, enkä mie edes ensin tajunnut niitä, kun siinä välissä oli pienempiä, mutta sitten kun hoksasin ne lumihuippuiset, teräväkärkiset vuoret… Vau. Harmi vaan että miun kamera on vähän mitä on, sitä vaikutelmaa ei kännykkäkameralla paljon ikuisteta. Linnasta tulin sitten alas sellaisella hissillä, vähän samanoloisella kuin mikä Kolillakin on. Eihän se mitenkään ihmeellinen ollut, mutta pitihän se nyt kokeilla.

Eilen miulla oli aamupäivällä aikaa vielä hengailla Ljubljanassa ennen junan lähtöä. Sää ei aamulla ollut ihan niin kiva kuin keskiviikkona, joten menin käymään Slovenski etnografski muzejssa, eli Etnografisessa museossa. Ihan sataprosenttisen varma mie en ole, mitä tämä etnografia tarkalleen ottaen on, mutta koska minnuu kiinnostivat ne väliaikaiset näyttelyt, joita siellä nyt on, niin ajattelin mennä. Toinen niistä oli Amulettien taika, jossa oli näytillä erilaisia amuletteja mm. Egyptistä, toinen käsitteli ovia symboleina ja rajana eri tilojen ja elämäntilanteiden välillä. Molemmat olivat tosi kiinnostavia. Myös ne pysyvät näyttelyt olivat ihan mukavia, toisessa oli esillä kaikenlaista arki- ja juhlaesineistöä slovenialaisesta ja ei-eurooppalaisista kulttuureista, toisessa oli kyse ihmisestä ja sen paikasta maailmassa yksilönä ja eri yhteisöjen jäsenenä. Ihan kaikkia tekstejä ei valitettavasti ollut käännetty englanniksi, mutta visuaalisesti oli kyllä koettavaa ihan mukavasti, ja tykkäsin kovasti.

Junamatka takaisin sujui ilman mitään kommelluksia, junat olivat ajallaan ja kaikki meni niin kuin suunnittelin. Huomasin, että vaikka kuinka oli kiva reissu, niin silti tuntui hyvältä tulla takaisin ”kotiin”, missä kaikki puhuvat saksaa ja mie ymmärrän niitä ja ne minnuu. Se ei Sloveniassa ole ihan itsestäänselvyys, ja englannin puhuminen on miulle viime aikoina ollut vähän vähemmän mieleistä, vaikka eihän sitäkään ruostumaan saisi päästää. Oli miten oli, reissu oli ihan huippu, ja olen tosi iloinen että tuli lähdettyä. Ei voi sanoa muuta kuin hvala [= Kiitos], Ljubljana! En pitäisi mahdottomana, että joskus kävisin vielä Sloveniassa uudestaan, varsinkin Bled ja vuoristoalueet on kuulemma upeita…!