Nyt alkaa iskeä todellisuus tajuntaan ja kovaa. Kolme päivää
enää jäljellä Wieniin, ja ne tulevat sisältämään ihan liian paljon jäähyväisiä
ja haikeita hetkiä. Tänään se hyvästely jo alkoi, kun sanoin aamulla heipat
ensimmäiselle kotiinlähtijälle. Ehkä se kuitenkin tästä eteenpäin vähän
helpottuu, vaikka eihän se mitään herkkua tule olemaan.
Kuukauden loppu tarkoittaa vuokrasopimuksen umpeutumista, ja
se taas tarkoitti sitä, että asuntolasta piti lähteä tänä aamuna kymmenen
mennessä. Pakkailin eilen iltapäivällä hyvissä ajoin kaikki tavarani, ja juuri
ja juuri sain kaikki mahtumaan laukkuihin. Matkalaukkujen saumat huutavat
hallelujaa, ja piti istua koko painolla päälle että sain vetoketjut kiinni.
Hikihän siinä hommassa tuli, mutta kamat tuli kasattua. Ainoa ongelma oli, että
käsimatkatavaran määrä oli noin tuplasti sen mitä se saisi olla, joten piti
maksaa vielä toinen ruumaan menevä matkalaukku. Mutta eipähän ainakaan tule
kentällä sanomista, ja mie voin stressata yhtä asiaa vähemmän.
Hieman oli kyllä haikea mieli lähteä asuntolasta. Ei miulla
sitä itse asuntolaa niin hirveästi tule ikävä, ei se niin hohdokasta ollut,
mutta ihmisiä ja sitä aluetta voi kyllä vähän tulla. Itku oli lähellä kun
törmäsin lähtiessäni yhteen naapurihuoneen tytöistä, ja sanottiin heipat. Ei
voi tietää, näenkö mie niitä asuntolan porukoita ihan kohta uudestaan.
Ei siinä kyllä hirveän kauan ehtinyt haikeilemaan, koska mie
ja koko miun täkäläinen maallinen omaisuus raahauduttiin maistraattiin tekemään
muuttoilmoitusta, ettei se jää ihan viime tinkaan. Joka ainoa ovi ja joka
ikinen porras oli aikamoinen haaste kahden matkalaukun ja kahden muun kassin
kanssa, ja jonkin verran tuntuivat ihmiset katsovan kummissaan, kun sähelsin
tavaroideni kanssa ratikassa ja virastossa. Ihmeen hyvin mie kuitenkin selvisin
tästä operaatiosta, ja nyt mie olen virallisesti muuttanut pois Wienistä. Tästä
eteenpäin miulla ei ole täällä osoitetta, vaan mie olen ihan vaan turisti.
Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin enemmän tämä miun touhu
ehkä kodittomana olemiselta vaikuttaa kuin turismilta. Koko omaisuus mukana, ja
nyt mie olen leiriytynyt yliopiston sisäpihalle aurinkotuoliin kaikkien
tavaroideni ympäröimänä. Näyttää ihan siltä, että mie olisin muuttamassa tähän.
Ei ihme että jotkut ovat katselleet vähän oudosti. Miun leiriytyminen jatkuu
kuitenkin vielä reilun tunnin, kunnes ystävän tentti on ohi, ja päästään
lähtemään sen luokse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti