Annin vaihtariblogi

Annin vaihtariblogi

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Päivä kodittomana

Nyt alkaa iskeä todellisuus tajuntaan ja kovaa. Kolme päivää enää jäljellä Wieniin, ja ne tulevat sisältämään ihan liian paljon jäähyväisiä ja haikeita hetkiä. Tänään se hyvästely jo alkoi, kun sanoin aamulla heipat ensimmäiselle kotiinlähtijälle. Ehkä se kuitenkin tästä eteenpäin vähän helpottuu, vaikka eihän se mitään herkkua tule olemaan.

Kuukauden loppu tarkoittaa vuokrasopimuksen umpeutumista, ja se taas tarkoitti sitä, että asuntolasta piti lähteä tänä aamuna kymmenen mennessä. Pakkailin eilen iltapäivällä hyvissä ajoin kaikki tavarani, ja juuri ja juuri sain kaikki mahtumaan laukkuihin. Matkalaukkujen saumat huutavat hallelujaa, ja piti istua koko painolla päälle että sain vetoketjut kiinni. Hikihän siinä hommassa tuli, mutta kamat tuli kasattua. Ainoa ongelma oli, että käsimatkatavaran määrä oli noin tuplasti sen mitä se saisi olla, joten piti maksaa vielä toinen ruumaan menevä matkalaukku. Mutta eipähän ainakaan tule kentällä sanomista, ja mie voin stressata yhtä asiaa vähemmän.

Hieman oli kyllä haikea mieli lähteä asuntolasta. Ei miulla sitä itse asuntolaa niin hirveästi tule ikävä, ei se niin hohdokasta ollut, mutta ihmisiä ja sitä aluetta voi kyllä vähän tulla. Itku oli lähellä kun törmäsin lähtiessäni yhteen naapurihuoneen tytöistä, ja sanottiin heipat. Ei voi tietää, näenkö mie niitä asuntolan porukoita ihan kohta uudestaan.

Ei siinä kyllä hirveän kauan ehtinyt haikeilemaan, koska mie ja koko miun täkäläinen maallinen omaisuus raahauduttiin maistraattiin tekemään muuttoilmoitusta, ettei se jää ihan viime tinkaan. Joka ainoa ovi ja joka ikinen porras oli aikamoinen haaste kahden matkalaukun ja kahden muun kassin kanssa, ja jonkin verran tuntuivat ihmiset katsovan kummissaan, kun sähelsin tavaroideni kanssa ratikassa ja virastossa. Ihmeen hyvin mie kuitenkin selvisin tästä operaatiosta, ja nyt mie olen virallisesti muuttanut pois Wienistä. Tästä eteenpäin miulla ei ole täällä osoitetta, vaan mie olen ihan vaan turisti.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin enemmän tämä miun touhu ehkä kodittomana olemiselta vaikuttaa kuin turismilta. Koko omaisuus mukana, ja nyt mie olen leiriytynyt yliopiston sisäpihalle aurinkotuoliin kaikkien tavaroideni ympäröimänä. Näyttää ihan siltä, että mie olisin muuttamassa tähän. Ei ihme että jotkut ovat katselleet vähän oudosti. Miun leiriytyminen jatkuu kuitenkin vielä reilun tunnin, kunnes ystävän tentti on ohi, ja päästään lähtemään sen luokse.



Loppuviikon ohjelma tulee olemaan kutakuinkin se, että mie teen muutamat tentit ja näen kavereitani niin paljon kuin mahdollista. Samalla yritän olla stressaamatta siitä, että lähtöselvityksen tekeminen ei mennyt ihan niin kuin strömsössä, ja nauttia viimeisistä päivistä vielä kun voin. Mie olen saanut tästä vaihdosta niin paljon, että se ansaitsee kyllä arvoisensa lopetuksen - ilon kautta, mikäli mahdollista, mahdollisimman vähän itkun tuhertamista. Koska lentokoneet kulkee ja internet toimii, ystäviin voi nykymaailmassa pitää yhteyttä vähän etäämmältäkin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti