Annin vaihtariblogi

Annin vaihtariblogi

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Zagreb, Kroatia

Meillä oli koko talven ja kevään puhetta kahden kaverin kanssa, että lähdetään tässä kesän korvalla jonnekin reissuun, ja ykkösvaihtoehto oli koko ajan Kroatia. Tänä viikonloppuna se suunnitelma toteutettiin budjettimatkana Kroatiaan. Alle satasella per naama matkustettiin Eurolinesin bussilla Zagrebiin (viisi tuntia suuntaansa), majoituttiin yllättävän hienossa hostellissa lähellä keskustaa ja vietettiin aivan hulvattoman hauska viikonloppuloma.

Perjantai-aamuna matkustettiin siis sinne. Jo suunnitteluvaiheessa syntyi pieni jännitysmomentti: Kroatia on EU-maa, mutta ei kuulu Schengen-alueeseen, mikä tarkoittaa että sinne matkustettaessa on rajatarkastus, eikä toisella kaverilla ollut passia. No, onneksi selvisi, että virallinen henkilöllisyystodistus on riittävä, ja päästiin ylipäätään lähtemään. Mutta olihan se aika jännää, miun ei ole Euroopan sisällä tainnut koskaan aiemmin tarvinnut passia hirveästi esitellä, mitä nyt lentokentällä henkilöllisyystodistuksena.

Meillä oli siinä mielessä vähän kökkö tuuri, että perjantaina satoi vettä. Siksi mentiin iltapäivällä käymään museossa sen sijaan että olisi tarvottu hirveän kauan vesisateessa. Kohteeksi valikoitui Museum of Broken Relationships, jonka idea oli, että ihmiset saivat lahjoittaa sinne pieleen menneisiin parisuhteisiinsa liittyviä tavaroita, jotka asetettiin esille niihin kuuluvien tarinoiden kera. Osa oli surullisia, osa oli humoristisia, kaikki olivat mielenkiintoisia. Erityisen mieleenpainuva ja miun huumorintajuun osuva esine oli pelipaita, johon liittyvä tarina oli yksinkertaisesti He was a player.

Lauantai oli myös pilvinen, mutta pitkälti sateeton päivä. Mentiin mukaan sellaiselle miulle ennestään tutulle ilmaiselle kävelykierrokselle, ja nähtiin kyllä aika kattavasti kaupunkia. Zagreb ja Kroatiahan ovat olleet aikoinaan osa Itävalta-Unkaria, ja Zagreb on joltain osin vähän kuin mini-Wien. Varsinkin yksi arkkitehti tykkäsi kovin ottaa vaikutteita Wienistä, ja Zagrebin tuomiokirkko näyttää todella paljon samalta kuin meikäläinen Votivkirche tai Rathaus. Ja Ringstrasseakin on matkittu, siellä se vain on hevosenkengän muotoinen, mutta ihan yhtälailla niidenkin katujen varrella on komeita rakennuksia ja puistoja.  Mukaan lukien kasvitieteellinen puutarha, joka oli myös aika mahtava.












Kävelykierroksen opas oli tosi hyvä, ja saatiin paljon tietoa Zagrebista ja hyviä vinkkejä iltapäivää ja seuraavaa päivää varten. Yksi oppaan vinkeistä oli mennä syömään yhteen ravintolaan, jossa tarjoillaan sellaista perinteistä kroatialaista ruokalajia, jolla oli hankalahko, liian paljon konsonantteja sisältävä nimi, jota en enää kuollaksenikaan muista. Siinä oli joka tapauksessa juustoa ja taikinaa vähän lasagnemaisessa muodossa, ja se oli todella hyvää. Tänään aamulla ennen kotiinlähtöä toteutettiin vielä toinenkin oppaan vinkeistä, ja käytiin Mirogoj-hautausmaalla. Kuulostaa masentavalta, tiedän, mutta pointti oli se, että siellä oli tämän Wienistä tykkäävän arkkitehdin suunnittelema rakennus ja näkymä vuoristoon. Sää oli kaunis, joten ihan vaikuttava reissu sekin oli.
En muista ihan äsken nauraneeni kolmen päivän sisään noin kamalan paljon. Herätettiin eilen illalla jopa vähän pahennusta hostellissa, kun käkätettiin ihan kontrolloimattomasti jollekin täysin typerälle jutulle. Oli aivan mahtava reissu mahtavassa seurassa, ja nyt ei enää edes haittaa, että missasin Euroviisujen avajaiset tänä iltana. Oli sen arvoista.


Viisuista puheen ollen, nyt alkaa sitten viisuviikko. Tiistaina 1. semifinaali, ajatus on mennä Rathausplatzille Public Viewingiin. Tänään nappasin mukaani viisuteemaisen ilmaislehden, jossa muuten nimettiin PKN yhdeksi voittajakandidaatiksi. Jää nähtäväksi, mutta toivotaan parasta. Kävi miten kävi, mie olen kyllä kannustamassa ja hengessä mukana koko viikon.  

torstai 14. toukokuuta 2015

Sommernachtskonzert

Silläkin uhalla, että miun pitää huomenna herätä ennen kuutta, jotta ehdin ajoissa bussiasemalle meidän Kroatian reissua varten, nyt on kyllä pakko vähän hehkuttaa ja leijua ennen nukkumaanmenoa.

Tänään oli Schönbrunnissa Wienin filharmonikkojen Kesäyökonsertti. Valtavan kokoinen ulkoilmaproduktio, johon oli ilmainen sisäänpääsy. Mie en jotenkin ollut etukäteen yhtään rekisteröinyt, miten valtava tapahtuma se on, vasta kun juttelin yhden asuntolakaverin kanssa, joka oli ollut siellä aikaisempina vuosina, se mittakaava alkoi vähän selventyä. Sitten kun kuulin, että se koko juttu televisioidaan ja lähetetään suorana myös ulkomaille, kävi selväksi että nyt ollaan jännän äärellä. Yllätyksiä riitti kuitenkin vielä siihenkin asti, kun ostin itselleni käsiohjelman.


Meinasin saada sydänkohtauksen kun näin sen konsertin ohjelman. Mie en ollut aavistanut yhtään, että niillä olisi tänä vuonna vähän Pohjoismaa-teema. Mutta näin kuitenkin oli, ja sen takia setissä oli mukana miun kaksi ehdotonta suosikkikappaletta klassisen musiikin alalta, nimittäin Edvard Griegin Aamutunnelma ja Vuorenkuninkaan salissa. Ja kukapa suomalainen ei olisi vaikuttunut, kun orkesterimusiikin ykkösnimi päättää tuollaisen konsertin Sibeliuksen Finlandiaan.

Eikä se konsertti ollut vain kuunneltavaksi, vaan myös katseltavaksi, koska se Schönbrunnin puistoalueella oleva Gloriette ja itse konsertin varta vasten rakennettu näyttämö oli yhtä suurta valkokangasta kunnon valoshow’lle. Todella vakuuttava esitys, joka vaan parani loppua kohden, ja huipentui ilotulitukseen. Miettikää nyt, miten tuosta voisi muka parantaa: Schönbrunn plus valoshow plus huippumusiikki. Siinä on kaikki muuttujat kohdallaan. Valitettavasti kuvia tästä ihanuudesta ei toistaiseksi ole tarjolla, koska miun kamera ei oikein menesty hämäräolosuhteissa. Mutta onneksi miulla on ihania kavereita, joilla on paremmat kamerat, ja jotka on luvannut lähettää miulle ottamiaan kuvia myöhemmin!

Mutta todella ihanaa oli myös, se että kun orkesteri soitti tavallaan encorena yhden todella perinteisen Wienin valssin, ihmiset olivat oikeasti mukana ja tanssivat. Se oli tosi herttaista, vaikka itse vain huojuin paikallani. Liittokansleri Faymann oli kyllä ihan oikeassa, kun sanoi avauspuheessaan, että musiikki on ruokaa sielulle. Nyt on miun sielua ruokittu oikein urakalla. Oli ehdottomasti yksi koko vaihtoajan mahtavimmista kokemuksista. Katsotaan meneekö viisut vielä ohi, se nähdään ensi viikolla. Mutta sitä ennen Kroatia, to be continued…

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

H-hetki lähestyy



Tämä alkuviikko on kyllä ollut yhtä juoksemista. Maanantaina tein aamulla kouluhommia itsenäisesti mikroluokassa, menin luennolle puoliltapäivin ja kävin jumpassa sen jälkeen. Sieltä kiirehdin Schloss Neugebäudeen, yhteen linnaan Simmeringissä, jotta voitiin suunnitella ryhmätyönä yhdelle enkun kurssille tehtävää arkkitehtuuriraporttia. Eikä sekään vielä riittänyt, vaan illalla menin vielä parin tandemkaverin kanssa Uraniaan katsomaan yhden suomalaisen leffan. Siellä oli pohjoismaiset elokuvajuhlat, ja Tavarataivas oli yksi siellä esitettävistä leffoista. Ja se oli hullun hyvä, ja mie pystin jopa perustelemaan itselleni, että miun on ihan ok mennä katsomaan suomalaista elokuvaa, koska siinä oli saksankieliset tekstitykset ja oli siksi translatorisesti kiinnostava tapaus. Eilen samanlainen rumba, paitsi että varsinaista koulua oli tuplasti pidempään, ja leffa ja linna vaihtui puistossa istumiseksi tandemkaverin kanssa juoruten. Ja tänään koulussa koko päivä. Vaihdoin tosin läksyjen tekemisen tältä aamulta bloggaamiseen ihan mielenterveydellisistä syistä.

Toisaalta ihan hyvä että ei ole tekemisestä puutetta. Eipähän ehdi murehtia vaihdon lopun aikojen lähenemistä ja muuta. Mutta toisaalta mie en ihan hirveästi loista aterioideni suunnittelussa, mikä tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että koska meillä ei koululla ole ruokalaa, mie en ole syönyt moneen päivään kunnon ruokaa, vaan hakenut vain jotain pasteija- ja sämpylöosastoa kaupasta tai leipomosta. Mikä on tietysti sinällään hyvä, koska nam nam, mutta eihän se pitemän päälle terveellistä tai kauhean edullista ole. Noh, kotona ei sitten tätä leipomomahdollisuutta samalla tavalla ole, eli pitää nyt nauttia vielä kun voi!

Tällä viikolla on alkanut kunnolla viisuhuuma nousta, nyt sen oikeasti tuntee joka puolella että kosta jytisee. Täällä on osassa ratikoissa sellaiset inforuudut, joissa näkyy paitsi seuraavat pysäkit, niissä myös pyörii pysäkkien välillä mainoksia, uutisia ja kaikenlaista triviaalitietoa. Maanantaina huomasin, että nyt niissä infotauluissa on todella vahvasti viisuteema, kutakuinkin kaikki mitä siinä luki, liittyi jollain tavalla viisuihin. Niissä on välillä myös ns. tietokilpailukysymyksiä, ja yksi niistä oli todella huvittava: „Mikä seuraavista maista on voittanut Euroviisut useimmin: a) Ruotsi, b) Irlanti, c) Israel vai d) Suomi. Nauraa tyrskähdin ihan valehtelematta ääneen sille, etä Suomi oli edes mukana noissa vaihtoehdoissa. Ja vielä enemmän sillen, että kun noita vaihtoehtoja alettiin yksi kerrallaan siinä animaatiossa poistaa, Suomi jäi viimeisenä vääränä jäljelle. 

Muutenkin viisut näkyvät kaupungilla ihan koko ajan. Wieniin on tullut uusia liikennevaloja, joissa on niiden perinteisten ukkeleiden tilalla pariskuntia, mutta toisin kuin kaikkialla uutisoidaan, niin ei pelkästään homopareja, vaan myös mies-nais-pareja. Eikä ne ole pelkästään viisujen takia täällä, vaan ensi viikonloppuna on toinenkin suurtapahtuma, Life Ball, joka on jonkin sortin HIV- ja AIDS-hyväntekeväisyysgaala. Mutta joka tapauksessa ne on söpöjä.  Myös metro on mukana tunnelmassa, ja kuulemma siellä on nyt myös Conchita Wurstin äänittämiä viisuteemaisia kuulutuksia. Niitä en ole vielä kuullut livenä, mutta kuuntelin netissä ihan uteliaisuuttani. Kaikki alkavat „Conchita sagt..“ eli Conchita sanoo, ja sitten tulee joku sanonta, joka liittyy joko viisuihin, julkisiin kulkuneuvoihin, tai molempiin yhtä aikaa. 

Niinkuin jo aiemminkin, liikenteessä on paljon viisulogoilla teipattuja takseja, busseja ja ratikoita, mutta nyt näyttää että niiden määrä on vaan kasvanut räjahdysmäisesti., samoin kuin erilaisten mainosten ja plakaattien määrä. Uranian vieressä olevan tornitalon seinässä oli jopa jättimäinen valomainos. Eli onnea vaan sille, joka yrittää asua täällä ja olla välittämättä viisuista yhtään – sen huomaa kyllä väkisin, vaikka mitä tekisi.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Askeleet

Kello käy ja kesä lähenee. Nyt viikonloppuna on taas ollut tosi lämmin, perjantai oli aurinkoinen ja lauantainakin oli suorastaan kuuma. Eilen kävin kaverin kanssa kaupungilla, ja kävelin kotoa Schwedenplatzille keskustan läpi, shortseissa ja sandaaleissa, vaikka välissä tuli yksi sadekuuro. Mutta oikeastaan mie kyllä tykkään hirveästi juuri tuollaisista kesäsateista: vaikka tulee vettä, on silti lämmin, eikä niin lyhyessä kuurossa ehdi edes kunnolla kastua. Tai vaikka kastuisikin niin kesä kuivaa, niin kuin sitä sanotaan.

Käytiin siis kaverin kanssa jäätelöllä, syötiin kerrankin oikein sellaiset hienot annokset ihan oikeista astioista, mie söin jätskikaakaon eli vaniljajätskiä, kaakaota ja kermavaahtoa, ja oli todella hyvää. Ei sillä, ihan vaan tuuttijäätelö on myös taivaallista, mutta välillä on kiva vähän hienostella. Käytiin samalla reissulla vähän kaupungilla palloilemassa, ja mie ostin pari leffaa. Myös elämäni ensimmäisen saksankielisen, olihan tuo jo korkea aika…

Kävelin sitten taas kaupungilta kotiin, ja ilokseni huomasin, että en ollut enää ihan niin eksyksissä kuin joskus aiemmin, kun kävelin 1. kaupunginosan läpi.  Se on siis se ihan Wienin ydinkeskusta, ja siellä kadut ei ole ihan ruutukaavaan suunniteltuja, vaan ne menevät vähän sikin sokin miten sattuu. Siihen aikaan kun se keskusta on muodostunut, ei ihan nykyisessä määrin harrastettu kaavoitusta. Joka tapauksessa mie tunsin jo olevani vähän paremmin kartalla siitä, minne miun pitää mennä että pääsen paikasta A paikkaan B, tässä tapauksessa Stadtparkista Schottentorille.   


Miusta oli vaan ihanaa kävellä kaupungilla ja katsella ympärilleni. Ihan sama, vaikka matka oli vähän pidempi, vajaa tunti miulla meni suuntaansa kävellessä. Mie vaan tykkään tästä kaupungista niin hulluna, miusta täällä on niin kaunista ja ihan sama minne menee, joka puolella on jotain mielenkiintoista näkemistä. Jotenkin mie en haluaisi ajatella, että ensi syksynä mie en enää voi käveleksiä Ringstrassella tai ihastella hienoja rakennuksia Innere Stadtissa aina kun haluan. Kotona on tietysti omat hyvät puolensa, mutta silti. Eikö voisi jotenkin yhdistää Wienin, Joensuun ja Tampereen yhdeksi paikaksi, ja saada kaikki rakkaat ihmiset sinne? 

maanantai 4. toukokuuta 2015

Vappupäivän jännitysmomentti

Nyt tulee päivitystä vähän viiveellä, ihan vaan siksi että odottelin kuvia kavereilta, ja siksi että niiden tallentaminen koneelle oli mukamas jotenkin aikaa vievää hommaa ja kehtuutti. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Oltiin siis vappupäivänä Praterilla, koska siellä oli ns. Maifest, käytännössä siis vappukinkerit. Todellisuudessahan tämä näkyi siten, että porukkaa oli kuin pipoa, mutta myös osa laitteista oli vähän halvempia. Mie ymmärsin jotenkin että SPÖ, eli käytännössä suomeksi sanottuna SDP, oli sponsoroinut sitä tapahtumaa, koska työväen juhla, ja siksi ne hinnat olivat vähän matalammat. Toisaalta koska väkeä oli tosissaan paljon, monet laitteet tekivät vähän lyhyemmän kierroksen kuin normaalisti. Esimerkiksi se korkea ketjukaruselli pysyi ylhäällä huomattavasti lyhyemmän aikaa, mutta vauhtia oli sitä vasten reilusti enemmän. Ja SpaceShot ampaisi ylös vaan kahdesti, kun taas viimeksi se teki kolme kierrosta.

Ihan hirvittävän monessa laitteessa ei käyty, kunhan muutamia kokeiltiin, mutta ehdottomasti kaikkein jännittävin oli Boomerang-vuoristorata. En muista ihan äsken pelänneeni niin paljon: siinä laitteessa mentiin pää alaspäin, mutta ne turvakaaret olivat vähintäänkin epäilyttävät. Siinä istuttiin kyllä vähän sellaisessa syvennyksessä, mutta ainoa asia mikä ihmiset piti paikoillaan, oli sellainen syliin tuleva metallikaari. Mie olisin kaivannut jotain olkapäiden yli tulevaa, että en olisi pelännyt henkeni edestä. Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin, en pudonnut, mutta en kyllä tiedä olisinko kauhean halukas kokeilemaan sitä joskus uudestaan.



Sanotaanko näin, että jännittävä päivä oli, kun niskakin oli illalla tosi kipeä. Varmaan ehkä oli vähän paniikkijännitystä lihaksissa, ei vain vuoristoradassa vaan myös maailmanpyörässä. Ei ehkä kuulosta maailman jännittävimmältä laitteelta, mutta kyllä siinä vähän jäykkänä tuli istuttua, sen verran se kori keikkui. Mutta maisemat olivat kivat!





Että sellaista sitten tänä vappuna. Todellisuus iski kyllä aika kovasti päin naamaa, kun varasin lentoliput kotiin melko tarkkaan kahden kuukauden päähän.  Kahdeksan viikkoa, ja sitäkin yhden viikonlopun olen Suomessa. Pikkasenko on mennyt aika nopeasti!

torstai 30. huhtikuuta 2015

Klara Vappen!

Nyt kun täällä alkaa kello tikittää puolta yhdeksää, Suomessa se näyttää puolta kymmentä, ja mie epäilen, että siellä alkaa porukka pikkuhiljaa olla jo ihan hyväntuulista. Varsinkin jos ovat vapun juhlistamisen perinteisesti jo alkuiltapäivästä aloitelleet. Meikäläisellä sen sijaan on tänä vuonna vähän rauhallisempi vappuaatto.

Aamu alkoi jumpalla, ja siitä sitten kouluun. Koulussa huomasin, että matkakortti ja lompakko olivat jääneet kotiin. Vaikka olin aamulla huomaamattani tullut käytännössä pummilla metrolla yliopistolle, en millään uskaltanut ottaa sitä riskiä, että olisin tehnyt saman kotiinpäin - kävelyhommiksi meni. Mikä otti aika pahasti pannuun, koska olin ottanut mukaan vain superkevyen lounaan, käytännössä välipalan, ajatuksena että käyn iltapäivällä kotimatkalla kaupasta jotain tukevampaa. Eihän siitä ilman sitä kukkaroa mitään tullut, ja kävellen kesti huomattavasti pitempään ennen kuin sain ruokaa. Väsynyt ja nälkäinen ei ole hyvä yhdistelmä, mutta onneksi sää oli edes semihyvä, niin kävelylenkki itse asiassa vähän piristi, sen sijaan että olisin ollut kiukkuinen.

Universumi osoitti kuitenkin, että elämässä on kuitenkin joku tasapaino, koska vaikka päivällä en mennyt niin kuin Strömsössä, miulla kävi hyvä tuuri alkuillasta. Lähdin ostamaan kesäkenkiä, ja ihan sattumalta kenkäkaupassa oli just tänään -20% kaikista kengistä. Eikä siinä vielä kaikki - kun menin ruokakauppaan, miun edessä kassajonossa olevalla naisella jäi yli tarroja, joilla sai ruokatavaroista -25%, ja hän ystävällisesti lahjoitti ne miulle - mikä tietysti kevensi miun viikonlopun ruokalaskua ihan kivasti.


Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että miun elämä on tällä viikolla ollut aika tapahtumaköyhää, jos viikon ainoan postauksen anti on tämä. Opimme myös sen, että miun vappuaatto on tänä vuonna vähemmän glad ja enemmän klar (vaikka ne eivät toisiaan poissulkevia määreitä olekaan), jos miulla on aikaa jauhaa tällaista soopaa. Miun vapun juhlistaminen tapahtuu vasta huomenna, kun käyn ostamassa leipomosta munkin, ja menen iltapäivällä kavereiden kanssa Praterille. Sitä ennen vietän rauhallista iltaa ja huomisaamuna nukun pitkään (lue: ehkä yhdeksään). 

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kesälauantai

Enpä muista että olisin kovin usein voinut Suomessa huhtikuussa sanoa että onpa kesäinen sää. No, täällä sellainenkin on näköjään mahdollista: 25 astetta ja pilvetön taivas, eli eipä siitä hyvin paljon kesäisemmäksi enää pääse. Tosin se tuo tietysti mukanaan muutaman ongelman, lähinnä sen että on niin kirkasta, että silmät vuotaa välittömästi, toisekseen palaneet posket ja korvanlehdet. Mutta onneksi on keksitty aurinkolasit ja aurinkorasvaa. (Ja onneksi mie olen vihdoin saanut hankittua molemmat!)

Itävallassa ja varsinkin Wienissä ja sen ympäristössä on ihan järjetön määrä linnoja ja palatseja, ja vaikka aika moni on miun listalta jo ruksattu nähdyiksi, niin muutamia käymättömiä vielä löytyy. Eilen käymättömien lista lyheni taas yhdellä, kun Schloss Hof siirtyi nähtyjen joukkoon. Hof on yksi niistä monista keisarillisista vapaa-ajan linnoista, tunnin matkan päässä Wienistä, ja siihen kuuluu myös iso barokkipuutarha ja muutenkin isot tilukset. Siellä on sitten vaikka mitä: tallia ja muuta talousrakennusta, joista osa on muutettu kahviloiksi ja ravintoloiksi, Orangerie eli yhdenlainen kasvihuone, johon kuninkaalliset keräsivät sitruspuukokoelmaansa, ja eräänlainen pieni kotieläinpuisto. Se eläinpuisto vaikuttaa ihan perussetiltä, on lampaita, vuohia ja poneja, mutta oli kyllä aikamoinen yllätys, että siellä oli myös kameliaitaus. Kameli ei todellakaan ole ihan ensimmäinen elukka, jonka odottaisi tulevan tuollaisessa linnassa vastaan, varsinkaan Itävallassa!  




Illalla lähdin kannustamaan asuntolakaveria, joka esitti vatsatanssia yhdessä vähän vaihtoehtoisessa illanviettopaikassa. Se oli ihan jännä konsepti, se oli ikään kuin julkinen olohuone, jonne kuka vaan pääsee ”alivuokralaiseksi” parilla eurolla yhdeksi illaksi. Siellä oli sitten erilaisia esityksiä, musiikkia ja tanssia ainakin eilen. En olisi kyllä omin päin osannut mennä, oli vähän hipsterihkö paikka, mutta musiikki oli hyvää ja kaveri tanssi hienosti.


Nyt pitäisi sitten perehtyä ohjemistolokalisoinnin, konekääntämisen, termipankkien ja käännösmuistien ihmeelliseen maailmaan ainakin siinä määrin että pääsee tentistä ensi viikolla läpi. Tai mieluiten siinä määrin että tajuaisikin jotain, koska saattaa hyvin olla että niistä voisi olla vielä tulevassa elämässä jotain hyötyäkin…