Nyt kun tässä kevätpuolella on niin, että en itse käy
Suomessa ennen kuin vasta ihan kesän korvalla, oli kyllä äärimmäisen ihanaa
saada tänne Wieniin pieni tuulahdus kotoa rakkaan ystävän muodossa. Sunnuntaista
tähän päivään asti sain nauttia laatuseurasta ja uudesta kotikaupungista uusin
silmin, ja pakko tunnustaa että olihan se vähän hienoa olla täällä kuin
kotonaan ja esitellä kaikkia itselle tutuksi tulleita paikkoja ja näyttää
millaisissa maisemissa sitä täällä päivittäin pyörii.
Itsekin pääsin tosiaan tutustumaan Wieniin tavallaan
uudelleen, pääsin kiertämään suurimman osan tärkeimmistä nähtävyyksistä näin
talvisaikaan, ja sain käydä monessa sellaisessakin paikassa, joihin olen
halunnut, mutta en vielä ollut ehtinyt/saanut aikaiseksi.
Tämän viikon teema on ollut kulttuuri ja liikunta, koska
molempia on harrastettu mitä suurimmassa määrin. (Kuulostaa pahasti aikuisten
kaupunkilomalta. Lisäksi ei harjoitettu minkäänlaista biletystä tai yöelämää,
vaan nukuttiin kunnon yöunet joka yö.) Liikuntaa harrastettiin lenkkeilemällä,
maanantaina 11 kilometrin kävelylenkki Donaukanalin varressa, tiistaina
yhdistetty hölkkä- ja kävelylenkki Schönbrunniin, johon sisältyi kiipeäminen
Glorietteen sinne mäelle, ihan vaan niiden näkymien takia. Lisäksi aika
tähtitieteellinen määrä askelia shoppaillessa ja muuten paikasta A paikkaan B
siirtyessä.
Kulttuuripuolella oli myös jokin päivittäinen aktiviteetti.
Maanantaina se oli Luonnonhistoriallinen museo, ja miekin nautin kun tällä
kertaa oli aikaa myös alakerran näyttelyyn. Viimeksi kun olin siellä, meinasi
tulla vähän kiire ja se jäi käytännössä kokonaan näkemättä. Mineraaliosastolta
löytyi jopa jotain kiviä Outokummusta, siellä ne olivat kaikkien niiden brasilialaisten
ja indonesialaisten mineraalien seassa. Lisäksi siellä oli graniittia
Viipurista, joka oli vielä osa Suomea siihen aikaan kun se näyte otettiin.
Siinä oli etikettinä ”Rapakiwigranit”. Miun
lingvistisieluni koki tuon kirjoitusasun äärimmäisen huvittavana ja kiehtovana:
sehän on saksankielisen mielen tulkinta rapakivigraniitista. Hassua ettei sillä
ole mitään oikeasti saksankielistä nimeä annettu, vaan käytetään tuota
suomalaista termiä.
Toissapäivänä kulttuuriosuus oli Raimund Theaterin Mamma
Mia! -musikaali. Ja se oli aivan käsittämättömän huikea! Mie olen jo pitkään
halunnut nähdä sen, ja meinasin ratketa riemusta kun ystävä suostui lähtemään
mukaan. Ehkä paras musikaali minkä olen ikinä nähnyt, teki koko ajan mieli
tanssia ja laulaa. Tanssiminen olisikin seisomapaikoilla ollut ihan täysin
mahdollista. Ärsytti vaan kun ei ihan niin sataprosenttisesti voinut nauttia
siitä, kun meidän edessä istui joku koululaisryhmä italialaisia teinejä, jotka
ensin tuli myöhässä, sitten joko pälättivät keskenään tai pelasivat iPadeilla.
Mutta siitä huolimatta se musikaali oli ihana, ja ne laulut pyörivät päässä
vielä tänäänkin.
Eilen taas mentiin käymään Haus des Meeresissä, joka on tavallaan ehkä akvaarion ja
eläintarhan risteytys. Siellä on siis kaloja, erilaisia matelijoita (mm. ISOJA käärmeitä,
yäk), tropiikkihuone apinoineen ja krokotiileineen, ötököitä, joitakin lintuja
ja haikaloja. Krokotiilit ja hait on tosin aika pieniä, hait olivat ehkä vähän
isomman hauen kokoisia. Se koko paikka oli oikeastaan aika urheilusuoritus,
koska siinä rakennuksessa on 11 kerrosta, ja paljon portaita. Kaikkein paras
osuus on kuitenkin kattoterassi, josta on 360 asteen näköala Wieniin. Se on
aika upea.
Tällainen alkuviikko siis tällä kertaa. Kiitos vierailevalle
tähdelle, oli tosi mukavaa! Sittenpä odotellaankin seuraavia vieraita
pääsiäisen seutuvilla, että päästään taas leikkimään kaupunkiopasta.