Jonkin verran tulee täällä seurattua suomalaisia lehtiä, ja
siellä kun tuntuu tuo ruuan hinta olevan aika ajankohtainen aihe, niin
ajattelinpa sitten vähän samasta aiheesta kirjoitella. Toisekseen bloggaaminen
on miljoona kertaa mukavampaa kuin tentteihin lukeminen. (Ensi viikolla 7 kpl.
Oujee.)
Mutta siis. Varmaan olen jotakin tästä aiheesta jo
raapustellut, mutta silti. Ruokahan periaatteessa pyörii täällä Wienissä
ainakin kutakuinkin samoissa hinnoissa kuin Suomessa tai ehkä vähän sen
alapuolella, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Asuntolan jääkaapeista
päätellen esimerkiksi sellaiset ihmiset, jotka ovat kotoisin jostain
naapurimaasta, vaikka Unkarista, jonkin verran harrastavat sitä, että tuovat
kotona käydessään elintarvikkeita mukanaan. Voisin kuvitella että siinä on
vähän jotain hintastrategiaa taustalla, koska aika pitkälle samanlaisia saa
kyllä täältäkin. Tai sitten niiden vanhemmat vain tyrkyttää sitä ruokaa mukaan,
sellaistakin saattaa joskus opiskelijoiden kohdalla tapahtua…
Yksi niistä poikkeuksista hintatasossa, jotka aiemmin
mainitsin, on kasvikset ja hedelmät. Tästä olen ainakin puhunut aiemmin, mutta
sanonpa nyt vielä kerran - ne ovat täällä edullisempia. Siihen on pari ihan
loogista syytä, nimittäinkin a) täällä on ilmasto vähän leudompi, joten
kasvukausi on pitempi eikä kasvihuoneissa kasvattaminenkaan ole niin kallista
kuin Suomessa, koska lämmityskulut on oletettavasti pienemmät, ja b) tänne on
paljon lyhyempi matka esim. Italiasta, Espanjasta tai Marokosta, mistä tuodaan
paljon kasviksia, Suomeen tullessaan ne tomaatit kulkevat vielä sen 1500 km
lisää. Nytkin talvella (joka on muuten suhteellinen käsite, mutta talvihan tämä
kalenterin mukaan on) raaskii ostaa tomaatteja ja kurkkua ja muita
salaattitarpeita, ja leivän päälle laitan päivittäin ison kasan kaikkea herkkuvihannesta.
Appelsiinit ovat halpoja sesongin aikaan Suomessakin, mutta niiden lisäksi mie
syön tosi paljon omppuja. Ne kulkevat hyvin eväänä koulussakin.
Toinen poikkeus on luomu. Luomutuotteethan ovat Suomessa
todella paljon kalliimpia kuin tavalliset, täällä luomun ja ei-luomun välinen
ero on niin pieni, että mie saatan joskus jopa valita sen luomunkin. Toisekseen
täällä luomutuotteiden valikoima on valtavan paljon laajempi, ja joka kaupalla
on omat luomumerkkinsä. Mie ostan monesti luomuruisleipää (tämä kyllä vaan sen
takia että ei-luomua ruisleipää ei oikein ole tarjolla siellä missä mie käyn,
mutta se luomuleipä onkin halvempi kuin vastaava ei-luomu ruisleipä toisessa
ketjussa) ja luomujogurttia, ja vähän sen mukaan missä käyn kaupassa niin
joskus jotain muutakin. Luomuauringonkukansiemeniä ja luomuriisikakkuja olen
ostanut useamman kerran.
Yleisesti ottaen voi sanoa, että täällä se luomu on lyönyt
itsensä läpi paljon vahvemmin kuin Suomessa, eikä vähiten varmastikaan sen
pienen hintaeron ja saatavuuden takia. Muutenkin nuo ekomarkkinat ovat täällä
aika hyvin kehittyneet, vähän niin kuin Saksassa. Esimerkiksi Freitag-merkin
kierrätysmateriaalista tehtyjä laukkuja on joka neljännellä vastaantulijalla,
en tiedä onko se myös vähän muoti-ilmiö mutta siitä huolimatta tähän
eko-osastoonhan sen kuuluu. Ympäristöystävällisyys on aika pop, ja muutenkin
kestävä kehitys on aika iso teema.
Palatakseni kuitenkin tuohon ruuan hintaan, niin sillä on
kyllä suhteellisen iso merkitys, mistä sen ruokakassin ostaa. Mie käyn
useimmiten Hoferissa, joka vastaa pitkälle Lidliä. Sieltä saa ruuat helposti
halvemmalla kuin vaikka Kaukajärven S-Marketista, mutta en sitten osaa arvioida
mikä olisi ero vaikka Duon Lidliin. Lidlejäkin täällä Wienissä on, mutta Hofer
taitaa olla itävaltalainen ja niitä on paljon tiheämpään. Toiset merkittävät
ketjut on Spar ja Billa, joista Billa on kalliimpi. Niitä on kuitenkin tosi
tiheässä, ja iso osa niistä on aika pieniä. Jos en jaksa lähteä Hoferiin, minne
pitää mennä ratikalla, niin käyn Sparissa tuossa lähellä. Se on hintatasoltaan
monesti lähellä jotain K-markettia tai Ässää, lukuun ottamatta noita edellä
mainittuja poikkeuksia. Mutta kaikkein tärkeintä Itävallassa ruokaostoksia
suunnitellessaan on ottaa huomioon, että ne menevät illalla hyvissä ajoin
kiinni (ei siis yleisesti ottaen mitään Papinkadun ässän tyylisiä 7-23
aukioloaikoja!), ja sunnuntaisin kutakuinkin kaikki kaupat ovat kiinni koko
päivän. Jos jonkun aseman Billa sattuu
olemaan auki myös sunnuntaina, niin sinne ei kannata mennä kuin äärimmäisessä
hädässä - niissä harvoissa kaupoissa, jotka sattuvat pyhänä olemaan auki, on
sunnuntaisin jäätävät jonot.
Onneksi sunnuntaisinkaan ei tarvitse olla nälässä, vaikka
kaupassa käyminen olisi unohtunut, koska nuudelikojut ja snägärit palvelevat hyvinkin
monessa kadunkulmassa, ja pitkälti joka ainoalla metroasemalla, varsinkin
viikonloppuisin myös myöhään yöhön. Pizzapaloja voi saada kahdella eurolla,
pieni nuudeliannos on 2,80e ja kunnon dönerin saa n. neljällä eurolla.
Että tällaista tällä kertaa. Saa nähdä keksinkö mie vielä
jotain sijaistoimintaa vai pitääkö ihan oikeasti ruveta taas lukemaan.
Toisaalta hommat alkaa olla ihan hyvin hallussa, kun viime viikollakin käytin
vapaapäivät, aamut ja illat aika tehokkaasti hyväksi. Katsotaan.
ps. Tunsinpa tuossa torstaina itseni kovin asiantuntevaksi,
kun yhteensä kolmesti saman päivän
aikana miulta kysyttiin Währinger Strasse/Volksoperin aseman lähellä neuvoa,
mistä mikäkin bussi tai ratikka lähtee. Ja mie jopa tiesin vastauksen. Joko mie
vaan olen asiantuntevan ja helposti lähestyttävän näköinen, tai sitten olin
vaan sopivassa paikassa sopivaan aikaan. Mie tykkään enemmän tuosta
ensimmäisestä selityksestä.